2.3.2013 KAIKKI JOSKUS HALUAA

Suomessa on varmasti monta ihmistä, jotka eivät osaa tai halua hakea apua velka ongelmiin.
Vanhemmat ihmiset, jotka joutuneet velkoihin lastensa tai peräti lastenlastensa velkojen takia.
Häpeä ja nöyryytys on suunnaton, ja ihminen ajautuu syvemmälle kurjuuden kiemuroihin. Ei ole auttajia ja ei oikein halua nöyrtyä hakemaan apua, onhan sitä tähänkin asti pärjätty ilman apua.

Ja vielä sekin, kuten itsekin olen saanut kuulla. Olet ollut todella tyhmä, kun olet mennyt ottamaan pikavippejä. Se katse, ei sitä oikein osaa kuvata, hämmästys , kummastus, epäusko.
Ja sitten kun olen kertonut tästä mun blogista, ovat lukeneet ja jokunen sanonut, että koskettaa sisintä, kun tietää henkilön henkilökohtaisesti.

Niinpä. Mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi ja näin mennään eteen päin. Mutta pakko myöntää, kun nyt maksoin laskuja, oli yllättävän helppoa, huomata että rahat riittää. Ja ei tarvii miettiä mistä ottaisi, saisi lainaa johonkin laskuun.

Onhan se tietty taas uusi asia, kun lähtee se 1/3 osa tuloista. Ja joutuu joka kuukausi, sitten hakemaan saman rahan sosiaalitoimistosta, jotta pärjäisi. Pikkasen kyllä mielestäni väärää, kun kierrätetään ihmistä tuolleen.
Eikös sitä voisi jotenkin yhdistää, tuota sosiaalipuolta/kelaa ja ulosottoa näissä tapauksissa. Vie vaan aikaa ja voimia.

Ja nuoret syrjääntyneet, ottavat kanssa velkaa ihan elämiseen, tilaavat pizzoja yms. Eivät liiku ihmisten ilmoilla, ja asiat muutenkin retuperällä. Niin on monta ihmistä ja jokaisella omanlaisensa kertomuksensa.
Kun vaan uskaltaisivat pyytää apua, ja tulla esiin ongelmien kanssa. Pienestä summasta helpompi selvitä kuin isosta . Kokonaisvaltaista hoitamista ja tukemista.

Moni jää yksin velkojensa kanssa.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

08.04.2019 Luottotiedoton voi saada vuokra-asunnon, mutta vuokranantajien käytännöt vaihtelevat – Eniten vaikeuksia on hakijalla, jolla on vuokravelkaa

08.09.2023 SOITTO KELASTA

14.11.2023 PETTYMYS JA SIITÄ YLI, PÄÄSTÄ IRTI