Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2022.

25.10.2022 KELA, TE TOIMISTO, KELA KUNNON PUHELINRUMBA / LÖYSIN MARKUS JANSSONIN BLOGIN

   Tänään soittelin Kelaan ja tiedustelin, miksi jokaisen toimeentulotukihakemuksessa pyydetään ilmoittumaan TE-toimiston asiakkaaksi.  Pyysivät ottamaan yhteyttä Te-toimistoon. Selvitin tilanteeni, että olen sairaslomalla toistaiseksi ja etten ole työkuntoinen.    Palasin soittamaan Kelaan, ja sieltä selvittelyä miksi näin pitää toimia. (puhelin aika 16 myöhästyin) Huomenna soitan uudestaan, mutta kas viisaampana. Löysin  Markus Janssonin Blogi :n, ja hänellä ollut kirjoitus  Kelan  patistamisesta TE- toimiston asiakkaaksi.  Laitoin kyseisestä tekstistä tietoja Kelaan. Ihmisen ahdistaminen nurkkaan on todella väärin.  Ahdistaa tämä elämä todella paljon, miksi täytyy kaikkea yrittää ja tehdä,  eikö vaan voisi olla ja nauttia, niistä asioista joista saa mieleen ja elämään seesteisyyttä.  Vanhat tavat on todella painautuneet selkärankaan. Niiden irrotus on vaikeaa.  Taloudessa mennään 0 toleranssissa viikon verran.  Syntymäpäivät juhlittu etukäteen.  Joulua pelkään jo etukäteen. Taloudel

16.10.2022 Vähävaraisen joulu: Mistä apua jouluun?💝

 Vähävaraisen joulu: Mistä apua jouluun?💝 Viimeksi päivitetty 29/09/2022  Haluatko auttaa vähävaraisia, tai toivotko saavasi itsellesi apua jouluna? Suomessa järjestetään lukuisia keräyksiä joulun alla, joista tässä esitellään muutama. Vinkki yrittäjille: Tiesithän, että yritys saa alle 850 euron lahjoituksista verovähennyksiä, jos lahjoitus on annettu yleishyödylliseen ja samalla paikalliseen tai yrityksen toimialaa lähellä olevaan tarkoitukseen? 1. Joulupuu-keräys Keskuspuiston Nuorkauppakamarin organisoima perinteinen Joulupuu-keräys järjestettiin ensimmäisen kerran Helsingissä vuonna 2002. Keräys toimii nykyään myös muilla paikkakunnilla. Joulupuu-keräyksen avulla yksityiset henkilöt voivat ostaa tai tehdä lahjoja lastenkodeissa ja sijaisperheissä sekä lastensuojelun avohoidon piirissä oleville lapsille. Tällaisia lapsia on Suomessa kymmeniä tuhansia. Lahjapaketit jaetaan sosiaalitoimen lastensuojelun kautta. Joulupuu-keräykseen tarkoitetun lahjapaketin voi viedä ympäri Suomea ole

16.10.2022 Kansaneläkeindeksiin sidottuja etuuksia korotetaan 4,2 prosenttia

 Kansaneläkeindeksiin sidottuja etuuksia korotetaan 4,2 prosenttia 14.10.2022 19:20 Aamuset Kela on vahvistanut kansaneläkeindeksin ensi vuoden pisteluvun. Kelan maksamia etuuksia korotetaan kansaneläkeindeksin perusteella 4,2 prosenttia 1.1.2023 alkaen. Suurin osa Kelan etuuksista on sidottu kansaneläkeindeksiin. Kansaneläkeindeksi seuraa elinkustannusindeksiä, jonka Tilastokeskus laskee keskeisten hyödykkeiden hintatietojen perusteella. Näin etuuksien ostovoima pyritään säilyttämään hintojen muuttuessa. Normaalisti kansaneläkeindeksi tarkistetaan kerran vuodessa, mutta tänä vuonna siihen tehtiin ylimääräinen 3,5 prosentin korotus ajalle 1.8.–31.12. Lain mukaan Kelan tehtävänä on vahvistaa lokakuun loppuun mennessä seuraavan kalenterivuoden kansaneläkeindeksin pisteluku. Nyt pisteluku on vahvistettu ja se on 1 805 vuonna 2023. Tänä vuonna pisteluku oli ensin 1 674 ja sitten 1 733 elokuusta alkaen. Pisteluku siis kasvaa 4,2 prosenttia. Indeksitarkistus lisää Kelan etuusmenoja arviolta

15.10.2022 MARRASKUUN PERUSTOIMEENTULOTUKI

MARRASKUUN PERUSTOIMEENTULOTUKI   Laskelma Laskelma ajalle 1.11.2022 - 30.11.2022 Tulot                                                                         Ilmoitettu              Huomioitu Peltola   Susanna Yleinen asumistuki                                                 314,94 e           314,94 e Tulot yhteensä                                                                                      314,94 e Menot Eräpäivä                                                   Ilmoitettu            Huomioitu Peltola      Susanna Perusosa: Yksin asuva                                                                       532,97 e Asunnonvuokra  Vuokraan sisältyy vesi. 1.11.2022                                                                  511,12 e           511,12 e Menot yhteensä                                                                            1 044,09 e Maksettava perustoimeentulotuki                                                                       1 044,09 e - 31