Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2022.

21.12.2022 IHANAA JOULUN AIKAA KAIKILLE 💝 K I I T O S 💝

  Joulu on taas täällä, näinkin vetisellä säällä.  Toivon sinulle joulun taikaa, sopivasti hengähdysaikaa, niin että unohdat kiireessä juoksun ja ehdit aistia joulun tuoksun.  Uudelle vuodelle toivon iloa ja valoa,  lisäksi ihanaa tunteen paloa. 💝

21.12.2022 Nuori, köyhä ja työtön

Kuva
 Nuori, köyhä ja työtön 27-vuotias Suvi Kokkonen elää roimasti köyhyysrajan alapuolella, unelmoi työpaikasta ja omasta sohvasta.­– Kaupassa käynti köyhänä on raskasta, kun tietää, ettei voi ostaa juuri mitään. – TÄÄ ON ihan hirveää, Suvi Kokkonen, 27, sanoo. Olemme Lidlissä, ja Kokkosen ostoskorissa näkyy kurkku, juusto, kirsikkatomaattirasia ja sika-nauta-jauhelihaa. Tuotteiden hinta on päälle 11 euroa. Se tuntuu neljättä vuotta työttömänä olevan naisen kukkarossa. Kokkonen elää tuilla, eikä hänellä ole enää säästöjä. Ne ovat huvenneet aikaa sitten. Suvi Kokkonen on virallisesti köyhä. Pienituloisuuden raja yhden hengen talouksille Suomessa on 16 256 euron vuositulot. Verotoimiston mukaan Kokkonen tienasi viime vuonna alle 9 000 euroa. Se tarkoittaa käytännössä sitä, ettei hän tienannut tukien päälle juuri mitään. Kokkonen kuuluu niihin, joita inflaatio rankaisee rajuimmin. Marraskuussa elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien hinnat olivat nousseet keskimäärin 16,06 prosenttia ede

20.12.2022 Pienituloisia nyt Suomessa yhä enemmän – Tulisitko sinä toimeen tällä rahasummalla kuukauden?

Kuva
 Pienituloisia nyt Suomessa yhä enemmän – Tulisitko sinä toimeen tällä rahasummalla kuukauden? Yksinasuvista suomalaisista oli viime vuonna pienituloisia yli 330 000 hengen verran. MIKA NISKANEN Jari Pietiläinen Tilastokeskuksen mukaan pienituloisten osuus väestöstä palautui koronaa edeltävälle tasolle vuonna 2021. Pienituloisia oli 718 700 eli noin 40 000 henkilöä enemmän kuin vuonna 2020, mutta likimain saman verran kuin vuonna 2019. Tilastokeskus kertoo asiasta tiedotteessaan. Kokonaan perusturvan varassa oli 241 200 henkilöä, noin 20 000 henkeä edellisvuotta vähemmän. Neljä vuotta yhtäjaksoisesti perusturvan varassa oli 103 700 henkilöä vuonna 2021, lähes saman verran kuin vuotta aiemmin. Pienituloisia suomalaisia oli viime vuonna 718 700 henkilöä eli reilut 13 prosenttia. Osuus palautui lähes vuoden 2019 tasolle vuoden 2020 notkahduksen jälkeen. Pienituloisuus on suhteellista ja sen raja on Eurostatin määritelmän mukaisesti 60 prosenttia mediaanitulosta, mikä tarkoittaa yhden heng

16.12.2022 PÄÄTÖS PERUSTOIMEENTULOTUESTA TAMMIKUU 2023

 Päätös Perustoimeentulotuki Annettu 15.12.2022 Lähetetty 16.12.2022 Syntymäaika: XX.XX.XXXX Miksi lähetämme tämän päätöksen Olet hakenut perustoimeentulotukea ajalle 1.1.2023 - 31.3.2023. Perustoimeentulotuki on ratkaistu ajalta 1.1.2023 - 31.1.2023. Perustoimeentulotuesta ei ole voitu tehdä päätöstä 1.2.2023 alkaen, koska oikeus ensisijaisiin etuuksiin ei ole selvillä. Jos tuentarpeesi jatkuu, voit hakea perustoimeentulotukea uudella hakemuksella. Miten asia on ratkaistu Perustoimeentulotuki on myönnetty 1.1.2023 - 31.1.2023 804,69 e Perustoimeentulotuki on myönnetty odotettavissa olevaa tuloa vastaan. Perustoimeentulotuen määrään sisältyvät sekä hakijalle maksettava että mahdollisille laskuttajille ja vuokranantajalle maksettavat osuudet. Tarkemmat tiedot maksun jakautumisesta on kohdassa Maksut. Maksut Maksupäivä Määrä Ajalta 2.1.2023 751,29 e 1.1.2023 - 31.1.2023 Tilinumero  xxxxxxxx Laskuttajalle maksetaan: Maksupäivä Määrä Laskun numero Laskut

14.12.2022 Ulosotossa olevalle jää enemmän rahaa käteen ensi vuonna – kokeilu helpottaa velallisen elämää, mutta velkojalle suoritus kertyy hitaammin

Kuva
 Ulosotossa olevalle jää enemmän rahaa käteen ensi vuonna – kokeilu helpottaa velallisen elämää, mutta velkojalle suoritus kertyy hitaammin Muutoksella halutaan lisätä motivaatiota velkojen maksamiseen, samalla se kuitenkin laskee ulosotosta saatavaa tuloa. Laki on tarkoitus saada presidentin hyväksyttäväksi vielä tänä vuonna. Suojaosan väliaikaisen nostamisen tarkoituksena on helpottaa ulosottovelallisten asemaa siten, että heidän käyttöönsä jää nykyistä enemmän varoja. Ulosoton suojaosuus nousee tämänhetkisestä vajaasta 700 eurosta lähes 900 euroon. Kokeilu on väliaikainen ja voimassa ensi vuoden. Suojaosuus on rahamäärä, joka velalliselle on vähintään jäätävä elämiseen kuukaudessa ulosoton jälkeen. Elätettävät henkilöt nostavat suojaosuuden määrää. Oikeusministeriön hallitusneuvos Terhi Salmela pitää suojaosuuden korotusta merkittävänä. – On oletettavaa, että suojaosuus nousee tätäkin enemmän oikeusministeriön antaman asetuksen myötä. Suojaosuuden korotuksen piirissä olevien velalli

14.12.2022 Asumismenot perustoimeentulotuessa

 Asumismenot perustoimeentulotuessa Kela voi myöntää perustoimeentulotukea Suomessa olevan asunnon asumismenoihin. Kela on määritellyt kuntakohtaiset kohtuullisena pidettävät määrät asumismenoille. Sinun pitää aina tarvittaessa esittää asumismenoihin liittyvät selvitykset. Asumismenoina voidaan huomioida: +vuokra-asunnossa: -vuokra -erikseen maksettavat vesimaksut ja lämmityskustannukset (kuten sähkölämmitys) +omistusasunnossa (osakehuoneisto): -hoitovastike, ylimääräinen vastike ja tontinvuokravastike -se osuus pääoma- tai rahoitusvastikkeesta, jolla katetaan yhtiölainan korkomenoja -erilliset lämmityskulut -henkilökohtaisen asuntolainan korot, jos laina otettu asunnon hankkimiseksi tai perusparantamiseksi +omistusasunnossa (omakotitalossa): -välttämättömät hoitomenot: lämmityskustannukset, vesimaksut ja kiinteistökohtaiset menot (esim. jätemaksu, nuohousmaksu, vakuutusmaksut, kiinteistövero sekä tontin vuokra) -henkilökohtaisen asuntolainan korot, jos laina otettu asunnon hankkimisek

14.12.2022 ”Köyhyys riisuu ihmiseltä määräysvallan omaan elämään” – Sairauseläkkeellä elävä Eija Salo tekee lisätienestejä kirpputorimyynnillä, mutta rahat eivät riitä

Kuva
  Eija Salon tulot muodostuvat Kelan kansaneläkkeestä ja työeläkkeestä. Lisätuloja tulee pullojen keräämisestä ja kirpputorimyynneistä. – Myyn kaikkea sellaista, minkä voin yhdellä kädellä kuljettaa kotiin.  ”Köyhyys riisuu ihmiseltä määräysvallan omaan elämään” – Sairauseläkkeellä elävä Eija Salo tekee lisätienestejä kirpputorimyynnillä, mutta rahat eivät riitä  Rahan puute vaikuttaa kielteisesti niin terveyteen, ajanviettoon kuin ihmissuhteisiinkin.  Kun lapset olivat pieniä, Eija Salon, 60, kumpikin tytär näytteli Hakunilan teatterissa. Lasten mukana Salokin ajautui mukaan harrastaja­teatterin toimintaan. Koska Salo ei ole valokeilassa viihtyvää tyyppiä, hän toimi teatterissa yleistoimihenkilönä: myi pääsylippuja näytelmiin sekä hoiti valo- ja äänitekniikkaa näytösten ­aikana. – Yhdeksän ja puoli vuotta olin mukana, mutta kertaakaan en noussut lavalle. Kukatkin tuotiin minulle takahuoneeseen. Myös Hakunilan seurakunnasta tuli Salolle tuttu yhteisö lasten kautta. Tyttäret kävivät pyh