keskiviikko 24. toukokuuta 2017

24.05.2017 Leikkausten seuraus: Pitkäaikaissairaat maksavat lääkkeitä pikavipeillä ja luotolla - "Rahat eivät riitä lääkkeisiin ja ruokaan"

Leikkausten seuraus: Pitkäaikaissairaat maksavat lääkkeitä pikavipeillä ja luotolla - "Rahat eivät riitä lääkkeisiin ja ruokaan"
Keskiviikko 24.5.2017 klo 06.00  
Rahallinen ahdinko saa potilaat hengenvaaraan, kun tärkeät lääkkeet jätetään rahapulan vuoksi ottamatta.

Leikkausten myötä Munuais- ja maksaliittoon tulee entistä enemmän yhteydenottoja pitkäaikaissairailta, joilla ei ole varaa ostaa lääkkeitään.

Tilanne on erityisen hankala alkuvuodesta, jolloin sairaat kamppailevat omavastuuosuuksien kanssa.
Liiton toiminnanjohtajan mukaan nykyinen leikkauspolitiikka edistää suomalaisten eriarvoistumista.

Antero Vartia ja Sirpa Peura väittelivät apteekkien vapauttamisesta ja lääkkeiden päivittäistavarakauppaan viemisestä Porin Suomi-areenassa.
Munuais- ja maksaliitto kritisoi tiukasti sosiaaliturvaan tehtyjä leikkauksia. Helsingin Sanomissa maanantaina julkaistussa mielipidekirjoituksessa liiton toiminnanjohtaja Sari Högström ja edunvalvonnan ja sosiaaliturvan asiantuntija Maria Ruuskanen toteavat, että leikkaukset kurittavat erityisesti pitkäaikaissairaita vakavin seurauksin.

Högström kertoo Iltalehdelle, että viime kuukausina liittoon on tullut huomattavasti aiempaa enemmän yhteydenottoja pitkäaikaissairailta, jotka ovat sosiaaliturvan leikkausten myötä ahdingossa.

- Ihmiset kertovat, että rahat eivät riitä lääkkeisiin ja ruokaan, ihan peruselämiseen.

Högströmin mukaan sairaat jättävät poliklinikkakäyntejä tekemättä, kun matkustamiseen ei ole varaa ja kauppareissulla on valittava ruuan ja lääkkeiden väliltä - molempia ei ole varaa ostaa.

- Ei puhuta pikkujutuista. Elinsiirtopotilaat ovat jättäneet ottamatta hyljinnänestolääkkeitä, jotka ovat henkeä ylläpitävää hoitoa, hän sanoo.

Hyljinnänestolääkitys määrätään elinsiirtoleikkauksen jälkeen, jotta keho ei hylkisi uutta elintä.

Kulut kertyvät alkuvuoteen
Ihmisten ahdinko on erityisen suurta vuoden alkupuolella, kun omavastuuosuudet lankeavat maksettavaksi niin lääkekorvausten kuin matkakorvausten osalta.

Högström kertoo liiton saamista yhteydenotoista, joissa sairaat kertovat maksavansa kuluja luottokorteilla ja pikavipeillä, kun maksuihin pitäisi löytää usean kuukauden tuloja vastaava rahamäärä alkuvuoden aikana.

- Kun joudutaan selviytymään pahimman yli luotolla, ongelmat kertautuvat myöhemmin, Högström sanoo.


Hänen mukaansa ahdingossa on laaja ja kirjava joukko: yhteydenottoja tulee niin lapsiperheiltä kuin yksinäisiltä sairastavilta.

Taloudellisen avun tultava yhteiskunnalta
Liitto pyrkii parhaansa mukaan auttamaan, mutta laajamittaiseen taloudelliseen apuun sen resurssit eivät riitä. Riittävän taloudellisen tuen antaminen tulisi olla yhteiskunnan tehtävä, mutta leikkaukset ja ruuhkautuvat palvelut vain heikentävät sairastuneiden tilannetta, Högström sanoo.

Rahallisen avun sijaan liitto pyrkii tarjoamaan tukea ja neuvoja siihen, mistä apua ja rahallista tukea voi saada.

- Munuais- ja maksasairaissa näkyy myös se, että ihmiset ovat todella voimattomia. Sairaus voi viedä heikkoon fyysisen kuntoon, eikä sairaalla riitä voimia taistella oikeuksiensa vuoksi, Högström sanoo.

Hän sanoo, että sosiaaliturvaan tehdyt leikkaukset kurittavat erityisesti pitkäaikaissairaita.

- Kyllä uhkakuva on se, että jo nyt näkyvä ihmisten eriarvoistuminen vain lisääntyy. Yritämme taistella sitä vastaan tarjoamalla tukea ja apua, mutta kun säästöt kurittavat kaikenikäisiä sairaita ja heidän perheitään, säästetyt kustannukset kyllä tulevat takaisin maksettavaksi moninkertaisesti pitkällä aikavälillä.
 Sosiaaliturvaan tehtyjen leikkausten myötä pitkäaikaissairaan joutuvat valitsemaan lääkkeiden ja ruuan välillä, sanoo munuais- ja maksaliiton toiminnanjohtaja Sari Högström.
Sosiaaliturvaan tehtyjen leikkausten myötä pitkäaikaissairaan joutuvat valitsemaan lääkkeiden ja ruuan välillä, sanoo munuais- ja maksaliiton toiminnanjohtaja Sari Högström.
(JENNI GÄSTGIVAR)
RIIKKA NYMAN

24.05.2016 TEM: Suomessa 304 300 työtöntä huhtikuussa - myös pitkäaikaistyöttömyys jatkoi laskuaan

TEM: Suomessa 304 300 työtöntä huhtikuussa - myös pitkäaikaistyöttömyys jatkoi laskuaan

Keskiviikko 24.5.2017 klo 09.30  
Työttömien määrä oli huhtikuussa 36700 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien osuus työvoimasta oli 11,6 prosenttia.

Huhtikuun työttömyysaste oli Tilastokeskuksen mukaan 10,2 prosenttia, kun se vuoden 2016 huhtikuussa oli 9,8 prosenttia.
Työttömiä oli viime kuussa yhteensä 279 000 eli 15 000 enemmän kuin vuosi sitten.
Huhtikuun työttömyysaste oli Tilastokeskuksen mukaan 10,2 prosenttia, kun se vuoden 2016 huhtikuussa oli 9,8 prosenttia. 
Työttömiä oli viime kuussa yhteensä 279 000 eli 15 000 enemmän kuin vuosi sitten.
Huhtikuun työttömyysaste oli Tilastokeskuksen mukaan 10,2 prosenttia, kun se vuoden 2016 huhtikuussa oli 9,8 prosenttia. Työttömiä oli viime kuussa yhteensä 279 000 eli 15 000 enemmän kuin vuosi sitten.
Suomessa oli huhtikuun lopussa yhteensä 304 300 työtöntä työnhakijaa. Se on 36 700 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien määrä väheni 13 000 henkeä maaliskuuhun verrattuna.

Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) työllisyyskatsauksesta.

Pitkäaikaistyöttömiä eli yhdenjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli 109 200. Määrä on 11 900 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 118 000 eli 10 800 vähemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.

Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 6100 vähemmän kuin edellisen vuoden huhtikuussa eli yhteensä 36 700. Nuorten työttömyyksistä päättyi ennen kolmen kuukauden työttömyyttä tammi-huhtikuussa keskimäärin 62,1 prosenttia, mikä on 2,4 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoihin huhtikuun aikana 46 300 eli 13 900 vähemmän kuin edellisen vuoden huhtikuussa. Kaikkiaan TE-toimistoissa oli huhtikuussa avoinna 102 300 työpaikkaa, mikä on 5 300 vähemmän kuin vuosi sitten.

Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli huhtikuun lopussa 127 800 henkilöä, mikä on 2 800 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Näitä palveluita ovat esimerkiksi palkkatuki, työvoimakoulutus, työkokeilu ja omaehtoinen opiskelu.

Tilastokeskus: Työttömyysaste nousi

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli huhtikuussa 21 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysaste oli 68,6 prosenttia, mikä on 0,6 prosenttiyksikköä korkeampi kuin edellisen vuoden huhtikuussa.

Työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli 279 000, mikä on 15 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 10,2 prosenttia eli 0,4 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin.

TEM:n Työnvälitystilaston lähteenä on TE-toimistojen asiakasrekisteri, kun taas Tilastokeskuksen työvoimatutkimus on otostutkimus.

TEM:n Työnvälitystilastossa työttömyyden määritelmänä on, ettei henkilöllä ole työsuhdetta eikä hän työllisty yritystoiminnassa. Lisäksi Työnvälitystilastossa kokoaikaisesti lomautetut luetaan työttömiin, mutta päätoimisia opiskelijoita ei.

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen työttömyyden määritelmä on tiukempi: se edellyttää työttömiltä aktiivista työnhakua edeltävien 4 viikon aikana ja valmiutta ottaa työtä vastaan seuraavien 2 viikon aikana.

Kansainvälisesti vertailukelpoisena Tilastokeskuksen työvoimatutkimus tuottaa viralliset työttömyysluvut.

MIKA KOSKINEN

24.05.2017 Äiti luotti laskujensa hoidon pojalleen – törkeä rikos ilmeni vasta kuolinpesänjaossa

Äiti luotti laskujensa hoidon pojalleen – törkeä rikos ilmeni vasta kuolinpesänjaossa
Raha-asiat hunningolle jättänyt aikamiespoika nosti rahaa tarpeisiinsa äitinsä tililtä.
 Raha-asiat hunningolle jättänyt aikamiespoika nosti rahaa tarpeisiinsa äitinsä tililtä.
Julkaistu: 24.5. 6:33


RIKOS Noin 80-vuotias äiti luotti laskujensa hoidon aikamiespojalleen ja oli antanut sitä varten valtakirjan, jolla hän pääsi nostamaan rahaa pankista.
Pojan raha-asiat olivat hunningolla ja kiusaus käyttää iäkkään äidin pankkikorttia myös omien asioittensa hoitoon kasvoi, koska pojalla ei ollut minkäänlaisia ansiotuloja.

Poika teki tilisiirtoja ja laittomia nostoja omaksi hyödykseen.

Vuonna 1971 syntynyt poika nosti omaan käyttöönsä lähes 45000 euroa runsaan kahden vuoden aikana.

Äiti ei saanut tietää poikansa laittomuuksista mitään, sillä äiti kuoli pari vuotta sitten. Ennen kuolemaansa äiti ehti vielä myydä rivitaloasuntonsakin ja muutti palvelutaloon.

Törkeä maksuvälinepetos paljastui kuolinpesän muille osakkaille kun pesää alettiin jakaa.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi 46-vuotiaan aikamiespojan kymmenen kuukauden mittaiseen ehdolliseen vankeuteen tiistaina.

Oikeus määräsi miehen maksamaan petoksella saamansa rahat kuolinpesälle.

Mies tuomittiin syyttäjän vaatimusten mukaisesti.
Vesa Näveri

tiistai 23. toukokuuta 2017

23.05.2017 AJAT MUUTTUU

Ajat muuttuu perintäyhtiöissäkin.
Vaikeaksi meni.
Intrum Justitia:lle menee meidän terveyskeskuksen maksut, jos ei maksa laskua ajoissa.
Kun Kela oli maksanut laskun tililleni, ja en halunnut maksaa laskua, kun raha meni elämiseen.
Maksoin sen viime viikon lopulla, suoraan terveyskeskuksen tilille.

Mutta asia ei ollut tuo vaan se, että soitin Intrum Justitiaan kysyäkseni onko lasku mennyt sinne, ja onko siihen korkoa.
Tyly vastaus, onko asianumeroa, no ei ollut.
Sanoin, että voinko antaa henkilötunnukseni , että saadaan lasku esille.
Ei onnistu, koska henkilötunnus ei ole tunnistus keinona.
Siis , mitä !
Onhan  se ainut millä saan asioitani hoidettua.
Ei vaan onnistunut.
Kysyin osoitetietojeni kautta, ei onnistu.
Kirjaudu pankkitunnuksilla Intrum Justitiaan. Sieltä saat maksutiedot.
No, lopetin puhelun ja tein niin, että menin heidän sivuilleen, mitä !
Ei ollut minun pankkitunnuksilla mahdollista kirjautua heidän sivuilleen.
Mikä nyt keinoksi.
Kirjoittaa kirje heille, he laittavat vastauksen kirjeitse takaisin.

Pikkasen hermostuin.
Mutta, tänään soitin laskuttajalle, ja asia saatiin hoitoon.

Eikä mennyt korkoja ja kuluja.

Ennen asioita pystyi hoitamaan, ihan henkilötunnuksen avulla . Ajat muuttuu.

perjantai 19. toukokuuta 2017

19.05.2017 AJATUKSIA, LYHENNYKSIÄ, LUOTTOKAUPPASOPIMUS

Kävin maksamassa lainan lyhennyksen pankissa, kun rahaa tuli Kelalta  tänään.
Kyllä se vaan joka kerta lyhenee ja lähenee loppuaan, eli summa on 3 161,43 €.


Puhelinlasku hipoo 100,00 €, jaa miksi, no uusi läppäri tuli hankittua, kun en sitä mistään saanut,
onneksi Saunalahden/Elisan jäsenasiakkuus on suosiollinen luottotiedottomalle.
Sain ostettua läppärin osamaksulla.
Vuokran maksoin viime kuussa kahteen kertaan, eli nyt jäi 55,00 € elämiseen lisää.


Olen taas miettinyt noita vähävaraisia/vähäosaisia, moniko heistä elää todella niin heikosti, vaikka saisikin  apua, että ei selviä elämästä.
Oma tilanteenkin on hankala, mutta joillakin vieläkin hankalampi.
Ja jos ei ole aiemmin tarvinnut apua, on vaikeaa ottaa niitä ensimmäisiä askeleita avun hakemiseen.

Mietin myös asiaa joka tullut esille, että on yksinäinen/eronnut, ja lapset .
Mutta, kuinka ollakaan tulee ilmi, että on olemassa tyttö/poika ystävä, joka kuuluukin kuvioon mukaan, ja saa siltä apua.

Kuinka moni Kelan asiakas, on muistanut tehdä valituksen.
Ja saanut siihen myönteisen päätöksen. Ihanaa.
Tai kieltävän vastauksen.  Inhottavaa. Kieltävässä päätöksessä on usein myös seurauksena luovuttaminen, miksi, mikä syy päätöksen eväämiseen.

Jääkö ihmiset kiinni ja joutuvatko maksamaan takaisin , kuinka kiireellä aikataululla.  Annetaanko armoa. Vai viedäänkö tuhkatkin pesästä.

Ulosottoahan maksetaan, kuin kuollutta lehmää. Summa ei lyhennä mitään, päinvastoin korot kasvaa, ja velkamäärä tuplaantuu pahassa tapauksessa. Kokemusta on.

Olen sanonut , että on omia valintoja. Juu osittain onkin.
Mutta on myös niin, että tilanteeseen joutuu pakosta, jonkun kolmannen osapuolen takia.
Ja on syy, missä vaan on aina oikeus olla siitä syystä vihainen.
Mutta kuitenkin kannattaa katsoa ympärilleen, ei kannata hautautua ja murehtia yksinään.
Apua saa ja täytyy hakea, ennen kuin tilanne menee ihan katastrofaaliseksi.

Kerro vaikka ystävälle/kaverille, mutta älä kuormita liikaa.
Kaksin on helpompaa kantaa kuormaa.  Kun vierellä on ystävä ja tukija.


maanantai 15. toukokuuta 2017

15.05.2017 ONNI

Tänään saan tehdä hakemuksen Kelaan.
Yöllä herään 0:00  ja lähetän sähköisen hakemuksen.
Rahaa tulee sitten loppu viikolla.
Olenhan taas ollut rahattomana viikon verran.

Miksi sitä ihminen ei osaa laittaa tiukalle rahapussin nyörejä.
Vaan ostaa ja ostaa ja sitten huomaakin, että rahaa ei ole ja ruokaakin kaapissa liian vähän, sillä selvitäkseni .
Pakkasessa on marjoja enää hetken aikaa, sitten taas tyhjyyttä ammottava pakastin.

Tilipäivänä ostan täytettä, kauppalista on jo kirjoitettuna.

Välillä toivon, että olisi sellainen hyvä haltiatar, joka hoitaisi välillä talouttani, ja antaisi minun levätä, vaikka viikko jossain lämpimässä, missä en vielä ole koskaan käynyt.
Saisin olla ilman murheita ja huolia.

Eihän sitä ihmiseltä haaveluja kielletä.

Toisilla vaan on parempi tuuri, kuin minulla.
On tullut haltiatar, joka maksanut koiran leikkauksesta osan.
On saanut haltijan lapselleen, saaden siten lahjuksia.
On saanut mammonaa.

Poikkeuksena minuun on , että hän on nuori äiti, kahden koiran ja lapsen kanssa.
Sana valmis ja vaativainen, saadakseen haluamansa.

Minulta tuota taitoa ei löydy.
Pyytää ja anella ja taas pyytää ja pyytää, kunnes toinen antaa apua.

Itselleni en ole juuri paljonkaan pyytänyt, välillä olen saanut vaatteita, mutta nykyisin yritän selvitä noilla vanhoilla , mutta pienelle miehelle kylläkin, jotta minun luona olisi viihtyisää olla ja leikkikalut ja vaatteet olisi hyviä.

Kaikkien asioiden ei tarvitse olla aina  huonosti, joitakin asioita minulla on paremmin kuin toisilla, omistan sitkeyden ja auttamisen taidon.

Kateutta tunnen välillä, mutta se on tervettä, koska ymmärrän, että on asioita joita en voi muuttaa nyt. Vasta sitten kun olen puhtailla vesillä, kaikista rahaongelmista.
Odottaminenkin käy työstä.

15.05.2017 He eivät saaneet perustoimeentulotukea Kelalta – kohtuuttomuuksia vai ei? Katso itse

He eivät saaneet perustoimeentulotukea Kelalta – kohtuuttomuuksia vai ei? Katso itse
Yle keräsi esimerkkejä Kelan päätöksistä, joita kunnissa on pidetty kohtuuttomina ja virheellisinä.

Kansaneläkelaitos10.3.2017 klo 15:38päivitetty 25.4.2017 klo 18:40

Kelan logo ja perhe

Mistä on kyse?

Pk-seudun kuntien perhe- ja sosiaalipalveluiden johtajat pyysivät 23.1.2017 selvitystä Kelan perustoimeentulotukipäätöksistä.
Selvityspyynnössä todetaan, että kunta on joutunut antamaan toimeentulotukea ihmisille, joille Kela ei ole antanut perustoimeentulotukea.
Kirjeessä pyydetään Kelalta selvitystä siitä, miten se aikoo toimia, ettei sen asiakkaiden tarvitsisi pyytää apua kuntien sosiaali- ja terveystoimesta.
Kunnat eivät ole varautuneet siihen, että ne joutuvat paikkaamaan Kelan takkuavaa koneistoa.
Kela vastasi selvityspyyntöön 5.3.2017 päivätyssä kirjeessä.
Kelan mukaan toiminnassa olleita puutteita on korjattu mahdollisimman nopeasti.
Kerroimme aiemmin, että Kelan toiminta on ajanut ihmisiä hakemaan apua kuntien sosiaalitoimistoista. Tässä esimerkkejä siitä, miksi:

Laine on rahaton

Hän on työtön. Laine ei pysty maksamaan vuokraansa, eikä hänellä ole rahaa ostaa ruokaa. Saamansa ohjeistuksen mukaan Laine hakee Kelasta sekä asumistukea että työttömyysturvaa.

Perustoimeentulotukea hän ei saa. Sen käsittely keskeytettiin, kun ensin alettiin ratkaista ensisijaisia etuuksia, eli asumistukea ja työttömyysturvaa. Näitä ensisijaisia etuuksiakaan Laine ei saa, koska hän ei pysty toimittamaan palkkatositetta Kelaan. Laineen entinen työnantaja ei suostu antamaan palkkatositetta, pyynnöistä huolimatta.

Tapaukset aitoja, nimet keksittyjä

Tässä artikkelissa esitetyt tapaukset ovat aitoja, mutta nimet ovat keksittyjä.

Alkuperäisessä, Ylen käsiinsä saamassa paperissa Laine, Sonja, Karo ja Puro ovat "asiakkaita".

Toimituksella ei ole tietoa Sonjan lasten lukumäärästä, mutta tässä artikkelissa esitetyt nelihenkisen perheen tukisummat ovat suoraan Kelan taulukosta (siirryt toiseen palveluun).

Laine on pahassa paikassa, koska hänellä ei ole kohta kattoa päänsä päällä, eikä edes rahaa ruokaan. Hän oli nähnyt sen vaivan, että meni Kelan toimistoon henkilökohtaiseen tapaamiseen Kelan virkailijan kanssa tai soitti virkailijalle. Näin on pakko menetellä, jos haluaa saada kiireellisen käsittelyn asialleen. Kelan nettipalvelussa tehdyt hakemukset menevät automaattisesti jonon hännille, siinä järjestyksessä kuin ne tehdään.

Päätös kiireelliseen perustoimeentulotuen hakemukseen pitää tehdä joko samana tai seuraavana päivänä, sen määrää laki. Kela ei kuitenkaan ratkaissut Laineen perustoimeentulotukea kiireellisesti, koska tältä puuttui palkkakuitti.

Laine kääntyi kuntansa sosiaali- ja terveysviraston puoleen, meni siis sossun luukulle ja sai rahaa ruokaostoihin – tai kuten virastokielellä sanotaan: ehkäisevää toimeentulotukea ravintokustannuksiin.

Tukea myöntäneen kunnan mielestä näin ei voi menetellä; kunta ei voi paikata omasta pussistaan Kelan maksettavaksi kuuluvia menoja.

Kelan mukaan kyseinen tapaus on ollut valitettava poikkeus yleisestä käytännöstä.

Yh-Sonja on koditon

Sonjasta tuntuu, ettei yksinkertaisesti jaksa enää. Kolme lasta ja arki yksin pyöritettävänä. Ei varaa asua nykyisessä asunnossakaan, kun on vain yksi maksaja.

Kunnan sosiaalitoimi suositteli Sonjalle muuttoa Länsi-Uudellemaalle, koska siellä asuu hänen sukulaisiaan, jotka voivat auttaa lasten hoidossa ja arjen järjestämisessä. Säästyisi rahaakin, kun vuokra olisi edullisempi kuin Helsingissä.

 Lapsiperhe sillan alla

Kela kuitenkin hylkäsi vuokravakuuden, koska uusi vuokra ylitti kohtuullisen vuokratason. Kohtuullinen vuokrataso on määritelty Kelan taulukossa kunnittain. Esimerkiksi Helsingissä se on nelihenkiselle perheelle 1 008 euroa kuukaudessa. Vertailun vuoksi: Läntisellä Uudellamaalla Karkkilassa samankokoisen perheen kohtuullinen vuokrataso on 782 e/kk ja Lohjalla 897 e/kk.

Kunnan sosiaalityöntekijä ennakoi Sonjan perheen joutuvan kriisimajoituksen piiriin, koska uuden asunnon tarve on akuutti.

Kunta katsoo, että Kela on yksipuolisesti muuttanut sosiaalityössä tehdyn asiakkaan suunnitelman tai tehnyt siitä tulkinnan.

Kela vastaa, että tässä tapauksessa ei ole menetelty Kelan etuusohjeen mukaisesti. Vuokravakuus olisi voitu myöntää.

Kallis, välttämätön lääkitys

Karolla on jatkuva lääkitys. Lääkkeisiin menee joka kuukausi 1 500 euroa ennen Kelan korvausta. Karon tulot riittävät kattamaan muut normaalit menot, mutta lääkkeiden osto on hänelle mahdotonta. Siksi Karo on hakenut Kelasta perustoimeentulotukea julkisen terveydenhuollon määräämiin lääkkeisiin. Kela hylkäsi hakemuksen.

Karon tekemässä perustoimeentulotukilaskelmassa hänen saldonsa on 80 euroa ylijäämäinen. Laskelma selvittää nettotulojen ja menojen välistä suhdetta. Nettotulo on se summa rahaa, joka käteen jää verojen maksamisen jälkeen. Jos laskelma osoittaa, että nettotulosi ovat suuremmat kuin menosi – vaikka vain muutamia euroja – on sinulla ylijäämää, etkä saa perustoimeentulotukea.

Karon tilanne on sellainen, ettei hänelle ole voinut kertyä säästöjä, joilla hän olisi voinut ostaa lääkkeet. Eikä hänellä ole varaa ensin maksaa lääkkeitä ja sen jälkeen hakea Kelasta niihin perustoimeentulotukea. Usein lääkärin määräämät lääkkeet on myös saatava kiireellisesti.

Kunta katsoo, ettei Kela voi omien menettelytapojensa perusteella siirtää perustoimeentulotukeen sisältyviä menoja – kuten terveydenhoitomenoja – kuntien päätettäväksi.

Kela toteaa, että asiakkaan ylijäämä ja kalliit lääkkeet yhdistelmänä oli asia, johon Kelassa ei osattu ennakkoon riittävästi varautua. Kelasta kerrotaan, että se otti tammikuussa käyttöön mahdollisuuden maksaa ylijäämän ja lääkkeen hinnan välinen erotus asiakkaalle etukäteen.

Purolta uhkaa loppua sähköntulo

Puron tulot riittävät nipinnapin kattamaan menot. Tässä kuussa Puro on saanut tavallista suuremman sähkölaskun ja tarvitsee siihen maksuapua. Hän panee Kelaan perustoimeentulotukianomuksen.

Hakemus hylätään. Kelan laskujen mukaan Purolla on tuloylijäämää. Se voi olla pienikin, vaikka viisi euroa, mutta ylijäämää se kuitenkin on.

Puron pitää Kelan mukaan maksaa ensin itse erääntyvä sähkölaskunsa ja tehdä sen jälkeen uusi hakemus Kelaan. Tulojen ja menojen erotuksen Kela on valmis maksamaan.

Kunta katsoo, että tällaisissa tapauksissa voisi vähän joustaakin.

Kela tulkitsee laskelmaa tiukasti, eikä aio muuttaa käytäntöään. Sen mukaan laissa on määritelty, että tuet myönnetään laskelman perusteella. Tuloylijäämä voi olla vaikka vain muutamia euroja, mutta se on kuitenkin ylijäämää, ja hakemus on hylättävä.

Sittemmin Kela on alkanut antaa kiireellistä apua ja maksusitoumuksia. Akuutissa hädässä oleville on ohitusjono.

torstai 11. toukokuuta 2017

11.05.2017 RAHATON , MUTTA EI NEUVOTON

Paljonko on tarpeeksi rahaa ?
Ehkä jollekin riittää viikossa 10,00 € toiselle taas ei riitä edes 1000,00 € viikossa.
Kaikkihan tämä on omista valinnoista kiinni.

Ehkä en selviäisi näin pienillä tuloilla ja menoilla, jos minulla olisi auto, polttaisin tupakka tai joisin alkoholia tai huumeongelma.
Onnellinen saan olla, että pärjään tuolla 10,00 € viikossa.

Onhan tietty vaikeaa välillä, jos tulee ylimääräinen menoerä, kuten pyörän jarrupalat tai rengasrikko.
Halvempia nuo on kuitenkin korjata, kuin auton vahingot.
Ja eikä minulla ole minkäänlaista vakuutusta.
Ehkä ei hyvä valinta, mutta säästän siinäkin.

Säästän myös asuin kustannuksista, kun asun vuokralla, ei ole asunnosta menoja, kiinteistöfirma hoitaa, kun vaan soittaa ja pyytää. Joskushan tietty kaikki ei tule, heti tänne nyt.

Moni voi ajatella, että ei ole oikeanlaista säästämistä, mutta minulle omanlainen ja oikea tapa.
Jollekin toiselle se voi olla muunlainen tapa.

Haluan myös opetella auttamaan toisia, ja auttamaan heitä siitä asiasta ylitse, että kaikesta selviää.
Koska maailmassa on varmaankin muita vielä vaikeampia asioita, esim. sairaus ja miljoonavelat.
Onhan hoitoja ja voihan käydä onnenkantamoinen  voittaa lotossa miljoonia.

Mutta kannattaa elää tätä päivää, aukaista ne kirjeet, pinota ne, se on ensimmäinen asia millä alkaa aukomaan suljettua pakkaa. Ottaa apua vaikka Perusturvassa sosiaalityöntekijään tai diakonissaan seurakunnassa. Avata ne kirjeet yhdessä.

Auttaminen on lähellä sydäntäni.
Vaikka en voi rahallisesti auttaa, neuvon ja autan silleen.


tiistai 9. toukokuuta 2017

09.05.2017 VAHINKO

Tekevälle sattuu.
Maksoin omasäästöpankin sivuilta vuokran ja toisenkin kerran, kun en ymmärtänyt, että vahvisti sen jo kerran.

No, nyt ollaan sitten maksettu jo ensi kuun vuokra.
Eihän se nyt suuri summa ole, mutta tällaiselle kituuttajalle 55 € on suuri summa.


Kelan virheet ovat suurin piirtein korjattu ja saavat jopa korvauksia ne 150 000 korvauksen saajaa eli noin 25 - 150 € viivästyksen pituudesta riippuen. Hurjia summia, kun ajattelee, että moni on saattanut saada häätökirjeen tai ei ole saanut lääkkeitä.

Perusturvat kaupungeissa ovat olleet kädet pystyssä.
Mistä apua, ovatko monet lainanneet sukulaisilta tai ystäviltään, jopa hakeneet pankista apua tai vihon viimeinen  pikavippi ratkaisu.

Kaikki on maksettava takaisin ja korkojen kanssa.

Itselläni on ollut hyvää tuuria, kun olen oppinut kantapään kautta miten Kelassa toimitaan, eli hakemuksen olen tehnyt puoleksi vuodeksi eteenpäin jotta asiat sujuvat mutkattomasti. Ja jatkon teen samalla tavalla, että alkaa 01.07.2017 -31.12.2017. ja jokaiseen hakemukseen tulee myös niin, että menee Perusturvaan harkinnanvaraisen ja täydentävän tarpeen kartoittamiseen.
Toimittelen sitten vaan niitä laskuja terveyskeskuksesta tai hammaslääkäristä jälkikäteen.
Usein olen vienyt luukulle saakka, kun eräpäivä aika lähellä.

Veroilmoitus tuli täytettäväksi , jos olisi muutosta. Oli, sillä liitin taas veronmaksukyvyn alentumiseen terveyskeskusmaksuja hammashuollosta, ja kerroin sairauksista, joista menot johtuu.
Katsotaan miten paljon ulosotto taas nettoaa.

Sopimus kuntouttavassa jatkuu ensi vuoden kesäkuulle, jolloin sitten voin hurrata, pankkilaina maksettu.

Mietinkin jo tulevaisuuttani, minne menisin töihin, poikiiko jotain tästä loppuajasta kuntouttavassa jotain uutta ja ihanaa... josta voisi tulla ammatti tai jotain sinne päin.





18.10.2024 ELÄMÄ KANTAA

 Elämä kantaa, uskon näin. Ja myös uskon, että kaikella on tarkoitus.  Monesti mietin omaa elämääni, viimeiset 10 vuotta olen sairastellut j...