15.05.2017 ONNI

Tänään saan tehdä hakemuksen Kelaan.
Yöllä herään 0:00  ja lähetän sähköisen hakemuksen.
Rahaa tulee sitten loppu viikolla.
Olenhan taas ollut rahattomana viikon verran.

Miksi sitä ihminen ei osaa laittaa tiukalle rahapussin nyörejä.
Vaan ostaa ja ostaa ja sitten huomaakin, että rahaa ei ole ja ruokaakin kaapissa liian vähän, sillä selvitäkseni .
Pakkasessa on marjoja enää hetken aikaa, sitten taas tyhjyyttä ammottava pakastin.

Tilipäivänä ostan täytettä, kauppalista on jo kirjoitettuna.

Välillä toivon, että olisi sellainen hyvä haltiatar, joka hoitaisi välillä talouttani, ja antaisi minun levätä, vaikka viikko jossain lämpimässä, missä en vielä ole koskaan käynyt.
Saisin olla ilman murheita ja huolia.

Eihän sitä ihmiseltä haaveluja kielletä.

Toisilla vaan on parempi tuuri, kuin minulla.
On tullut haltiatar, joka maksanut koiran leikkauksesta osan.
On saanut haltijan lapselleen, saaden siten lahjuksia.
On saanut mammonaa.

Poikkeuksena minuun on , että hän on nuori äiti, kahden koiran ja lapsen kanssa.
Sana valmis ja vaativainen, saadakseen haluamansa.

Minulta tuota taitoa ei löydy.
Pyytää ja anella ja taas pyytää ja pyytää, kunnes toinen antaa apua.

Itselleni en ole juuri paljonkaan pyytänyt, välillä olen saanut vaatteita, mutta nykyisin yritän selvitä noilla vanhoilla , mutta pienelle miehelle kylläkin, jotta minun luona olisi viihtyisää olla ja leikkikalut ja vaatteet olisi hyviä.

Kaikkien asioiden ei tarvitse olla aina  huonosti, joitakin asioita minulla on paremmin kuin toisilla, omistan sitkeyden ja auttamisen taidon.

Kateutta tunnen välillä, mutta se on tervettä, koska ymmärrän, että on asioita joita en voi muuttaa nyt. Vasta sitten kun olen puhtailla vesillä, kaikista rahaongelmista.
Odottaminenkin käy työstä.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

08.04.2019 Luottotiedoton voi saada vuokra-asunnon, mutta vuokranantajien käytännöt vaihtelevat – Eniten vaikeuksia on hakijalla, jolla on vuokravelkaa

08.09.2023 SOITTO KELASTA

14.11.2023 PETTYMYS JA SIITÄ YLI, PÄÄSTÄ IRTI