10.3.2013 Julkaistu 8.3.2013 Takuu-Säätiön sivustolla.


Ihania uutisia.



Kuluttajavelan perintäkuluille säädettyjä enimmäismääriä alennetaan 16. maaliskuuta lähtien. Perintäkulut vähenevät varsinkin pienissä, enintään 100 euron veloissa. Niissä velallisen kokonaiskuluvastuu saa olla korkeintaan 60 euroa. Enintään 1 000 euron saatavissa kulut saavat olla korkeintaan 120 euroa ja sitä suuremmissa saatavissa enintään 210 euroa, tiedottaa Oikeusministeriö.

Laki uudistuu myös niin, että velallinen saa oikeuden pyytää perintälain mukaisen perinnän keskeyttämistä ja asian siirtämistä oikeudelliseen perintään. Keskeytyspyyntö voi olla järkevä esimerkiksi silloin, kun on ilmeistä, että perintä on tuloksetonta ja vain kasvattaa velallisen maksettavaksi tulevia perintäkuluja.
Keskeytyspyynnön jälkeen velkoja voi velkoa saatavaa tuomioistuimessa tai hakea ulosottoa. Muunlaista perintää velkoja saa jatkaa vain jos ei vaadi velalliselta korvausta perintäkuluista.
Vanhentuneen velan periminen kielletään. Lisäksi parannetaan kuluttaja-asiamiehen mahdollisuuksia tehokkaasti puuttua hyvän perintätavan vastaisiin menettelytapoihin.
Velallisen maksamien suoritusten kohdentamista saatavan eri osille muutetaan niin, että suoritukset on kohdennettava ensiksi varsinaiselle saatavalle ja vasta sen jälkeen kuluille. Tietojärjestelmämuutosten vuoksi uudistus tulee tältä osin voimaan vasta 16. joulukuuta 2013.


Lue koko tiedote Oikeusministeriön verkkosivuilta.

Perintälain muutoksista voit lukea lisää myös Takuu-Säätiön Velallisia koskeva lainsäädäntö -sivulta.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

08.04.2019 Luottotiedoton voi saada vuokra-asunnon, mutta vuokranantajien käytännöt vaihtelevat – Eniten vaikeuksia on hakijalla, jolla on vuokravelkaa

08.09.2023 SOITTO KELASTA

14.11.2023 PETTYMYS JA SIITÄ YLI, PÄÄSTÄ IRTI