tiistai 24. helmikuuta 2015

24.03.2015 RAJA VASTAAN

KOHTAAKO AVUTARVISIJAT SEKÄ AVUNSAAJAT TOISENSA ENTÄ AVUNANTAJAT ?

Tätä ja montaa muuta asiaa olen miettinyt, ja sitä myös onko ylenpalttinen ahneus vienyt kaikelta tältä merkityksensä.

Avunsaajat ovat ottaneet vastaa saamat avut.
Ja avuntarvisijat odottavat apua, saako sen , sitä ei kukaan tiedä.
Avunantaja antavat vähistään, toiset antamisen ilosta.
Lahjoittajiakin on mutta niitä tarvittaisiin enemmän.

Erilaiset järjestöt tuottavat apua, ottamatta kuitenkaan siitä minkäänlaista hyötyä.

Samanlainen asia on asunnottomuuden kanssa, asuntoja annetaan hyvin perustein ja hyville ihmisille.
Eli työssä käyvä, hyvin tienaava, ja perheellinen, tupakoimaton, lemmikkieläimetön luottotiedollinen.
Saat asunnon.

Mutta entäs sellainen jolla asiat ovatkin heikommin, tai oikeastaan ihan toivoton tapaus.
Työtön, luottotiedoton, perheetön, sinkku, lemmikkieläin on ja samoin poltetaan tupakkaa tai jopa pilveä, ja vuokrarästejäkin löytyy.

Olin eilen sellaisella vaalikiertue  tapahtumassa, jossa pohdittiin juuri näitä asioita, asunnottomuutta, alkoholiriippuvaisia ja jopa huumevieroituksessa olevia, kunnostautuneita tarvitsevat tukea asumiseen.

Siellä vedettiin esille, sellainen mahdollisuus , jotta olisi valtiolla niin sanottu tili josta maksettaisiin vuokrarästejä, ja voisi muuttaa sitten kaupungin asuntoon.  En muista mikä sen nimitys oli, mutta osa oli sitä mieltä , että tälläistä mahdollisuutta ei hyväksytä, ei varmaan sellaisenaan, voisihan olla sellainen, että rästit maksettaisiin takaisin kun tilanne henkilöllä tasaantuisi, ja saataisiin maksuohjelmaa .
 Vähän kuin sosiaaliluototus tai takuusäätiön laina .

Mutta kun asuntoja ei anneta tällaisille normi asunnoista , vaan ainoastaan näistä tukiasunnoista , joissa saattaa esim. alkoholi ja huumeen käytöt lisääntyä, seura tekee kaltaisekseen. Ja luonne ratkaisee myös, seura vetää puoleensa.

Mutta tämä on sitä politiikkaa ja saas nähdä kuka vaalipuolue ottaa kantaa tähän.
Ja kuka vetää, saaliin puolueelleen.
Tulee meinaan aikamoinen vaali.

Mutta , nämä taloussasiat ovat vaarallisia, jos ei puhu totta ja pidä puoliaan.
Valheelle on turha perustaa mitään.
Itse ole puhunut teille totta. Tai siis kirjoittanut.

Tätäkin olen miettinyt, onko tästä valittamisesta tai kirjoittamisesta mitään hyötyä minulle enää.
Harmittaa välillä niin vietävästi.
Mutta sehän on terveen ihmisen merkki.
Eikä muuta kuin, että tästä taas jatketaan.

Ps. pankkilainaa enää :  9 733,93 € .

08.01.2025 NEUVOTTELUT PERUSTURVASSA, MUKANA TYÖKYKYSOSIAALIOHJAAJA

 NEUVOTTELUT PERUSTURVASSA, MUKANA TYÖKYKYSOSIAALIOHJAAJA Nosti tunteet kyllä pintaan. Neuvottiin hakeutumaan velkaneuvontaan, ne neuvovat m...