12.02.2015 Prisman kassalta yli 6000 €/kk-tuloihin noussut hämmästyi: ”Minä en ilmeisesti kuulu siihen parhaaseen ainekseen”

Prisman kassalta yli 6000 €/kk-tuloihin noussut hämmästyi: ”Minä en ilmeisesti kuulu siihen parhaaseen ainekseen”
 Kansanedustajaksi Prisman kassalta noussut Katja Hänninen (vas) on sitä mieltä, että kansanedustajat tienaavat ihan riittävästi. Kansanedustajaksi Prisman kassalta noussut Katja Hänninen (vas) on sitä mieltä, että kansanedustajat tienaavat ihan riittävästi.Juhani Niiranen
Julkaistu: 12.2.2015 12:41, päivitetty: 12.2.2015 12:58

Väistyvän kansanedustajan Sampsa Katajan (kok) mukaan kansanedustajien palkka on liian pieni. Katajan kollegan Katja Hännisen (vas) mielestä palkka on turhankin korkea.
Katja Hänninen (vas) työskenteli aiemmin Raahen Prisman myyjänä. Hän tienasi ansiotuloina viime vuonna yhteensä 27 436 euroa eli noin 2 286 euroa kuukaudessa.

Kesällä 2014 kansanedustajaksi nousseen Hännisen tilistä tuli roimasti muhkeampi, sillä pesti eduskunnassa korotti hänen vuosiansioitaan kymmenillä tuhansilla euroilla.

Kansanedustajan kuukausipalkka on 6 355 euroa ennen kulukorvauksia ja matkustusoikeutta, jolloin se nousee jo 8 000 euroon kuukaudessa.

– Kyllä mä hämmästelen tätä, Hänninen huudahtaa, kun hän kuulee Sampsa Katajan kommentista.

– Kansanedustajan palkka ei ole todellakaan liian matala. Kun tavalliselle osa-aikaiselle myyjälle jää kuukaudessa nettona tuhat euroa käteen, niin ei minun oikeustajuni ainakaan sulata kansanedustajien palkkojen nostoa.

Kataja perustelee kansanedustajien korkeaa palkkaa sillä, etteivät Suomen korkeatasoiset asiantuntijat ole kiinnostuneita edustaja työstä.

– Jos eduskuntaan halutaan elinkeinoelämän ja akateemisen maailman parhaat ihmiset, ei palkka houkuta heitä. He menettäisivät rahaa siirtymällä eduskuntaan, Kataja laski Ilta-Sanomille aiemmin.

– Minä en sitten ilmeisesti kuulu siihen parhaaseen ainekseen, Hänninen nauraa.

  Kokoomuksen väistyvä kansanedustaja Sampsa Kataja sohaisi muurahaispesää sanomalla, että 8000 euroa kuussa on kansanedustajalle liian pieni korvaus. Kokoomuksen väistyvä kansanedustaja Sampsa Kataja sohaisi muurahaispesää sanomalla, että 8000 euroa kuussa on kansanedustajalle liian pieni korvaus.
– Vakavasti puhuen: kansanedustajat tienaavat ihan riittävästi. Varsinkin kun miettii, että Suomessa reaalipalkat ovat laskeneet ja koko ajan puhutaan palkkamaltista.

Hännisellä on ehdotus palkastaan valittaville kansanedustajille.

– Edustajat pitäisi lähettää TET-harjoitteluun kuukaudeksi vaikkapa vanhustyöhön tai sairaalaan, ja maksaa heille hoitajien palkkaa.

Hänninen ihmettelee Katajan kommenttia siitä, että eduskuntaan pitäisi houkutella lisää huippuosaajia.

– Toki heitäkin tarvitaan, mutta eikös eduskunnan pidä olla läpileikkaus kansasta? Ei kaikkien tarvitse olla ekonomeja ja lääkäreitä. Onko se sitten otos kansasta?

Hänninen vakuuttaa, että eduskuntatyössä pärjää muutenkin, kuin maisterin papereilla.

– Kansanedustajia on pilvin pimein auttamassa erilaisia valiokuntaneuvoksia ja virkamiehiä. Talosta löytyy monenlaista viisautta. Tärkeintä on kuunnella äänestäjiä. Ei kai eduskunnan pidä edustaa vain sitä kahta prosenttia kansasta, joka ansaitsee eniten? Hänninen kysyy.
Mikko Juuti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

08.04.2019 Luottotiedoton voi saada vuokra-asunnon, mutta vuokranantajien käytännöt vaihtelevat – Eniten vaikeuksia on hakijalla, jolla on vuokravelkaa

08.09.2023 SOITTO KELASTA

14.11.2023 PETTYMYS JA SIITÄ YLI, PÄÄSTÄ IRTI