31.10.2014. 50 VUOTTA TAIVALTA TAKANA
Viisikymppiset meni, ja sitä rataa mietin kovasti noitten avustusjärjestöjen motiiveja ja rankkaus systeemiä.
Yksinäinen ihminen, jolla ei ole ruokaan tahi vaatteisiin varaa, kirjoitta ja pyytää avustusta, kuten minäkin.
Arkiapuun kirjoitin ja toivoin apua viisikymppisten järjestämiseen ja sieltä kautta ehkä jonkilaista apua odottelikin, mutta suotta.
Pläräsin eilen siellä niitä hakemuksia 9 kpl hakemuksia 1-72 perhettä, tai avun tarvitsijaa, millä kummoinenkin tarve avulle, en kritisoi sitä että en saanut apua arkeen vaan sitä , että millä perusteilla jaetaan niitä apuja, alkupään hakemukset jäävät usein lukematta, kun pukkaa uusia hakemuksia seinälle. Kommentoimattomat olivat alkupään ilmoituksia, pari päälle kahden kympin.
Ja Jouluapu ryhmä kanssa hylkäsi yksinäisen hakemukseni, ei ole resursseja jakaa kaikille, näin kävi viime vuonnakin. No tietty lapsiperheet ovat etusijalla, mutta yhtälailla me yksinäisetkin olemme ahdingossa tämän jouluajan. Ja kuinka monta ihmistä jättää hakemukset tekemättä , juuri tämän takia, ettei saa kumminkaan apua, omasta mielestään, ja näinhän se voi mennäkkin.
Toivottomuus lisääntyy , ja synkkyys lisää myös yksinäisyys, ehkä ei ole nettiä, mielen synkkyyttä ja köyhyysrajalla oleminen on juuri niitä yhteelaskettuna, että voi se selkä taittua, ja miten sitten käy....
kaikilla paikkakunnilla ei ole ruoka-apuja saati avustusjärjestöjä , jotka auttaisivat. Moni jää kotiin, syrjäytyy, niin nuorikin kuin vanhempi.
Pettymyksistä on vaan noustava, ja ajateltava, että kyllä jostain se apu tulee, ja jos ei tule näillä mennään.
Näin ajattelen minä, mutta toivottomuus voi koitua jollekin ylitsepääsemättömäkis muuriksi.
Kuka auttaisi heitä, joilla avuntarve on mutta eivät sitä kykene ilmaisemaan, häpeä, painaa olkapäillä, ei jaksa eikä kykene.
Kun, kumminkin haluaisi antaa joululahjan tärkeimmälle ihmiselle, onko se sitten se aika hänen kanssaan vai joku konkreettinen lahja, vaikka kirja tai lämpimät sukat.
Minulla oli mahdollisuus ostaa ihan kaupasta oli kylläkin pois ruokarahoistani , kullanmurulleni pieni kirja, ja sain toisen kirjan hyväntekijöiltäni. Joille suuri lämmin kiitos.
Pidetään silmät auki, ja autetaan vaikka sillä pienellä eleellä , hetkellä toista, hymy , lämmin halaus.
Ystävät rakkaat, niin täällä blogissani , kuin elämässäni muutenkin, yritetään olla aktiivisempi, ehkä tuo myönteisyys voisi tuoda jotain uutta tähänkin asiaan, vaikka en ole läsnä aina, niin olette sydämessä kuitenkin, aina vaan ei ole oikein, itselleni sanon : että ystävää kuormittaa negatiivisillä asioilla, voi välillä kuunnella ja olla välillä se vastaanottavainen osapuoli, kovasti kiitän, että olette kulkeneet matkassani, ja toivon, että kuljetaan jatkossakin, ketään en nosta kartalle enempää, vaan kaikki ovat samalla viivalla, ystävyydessähän luottamus, vastavuoroisuus ja hengittävyys, ovat kolme tärkeintä asiaa, rakkaudella kaikille suuri sydän <3 ;
Yksinäinen ihminen, jolla ei ole ruokaan tahi vaatteisiin varaa, kirjoitta ja pyytää avustusta, kuten minäkin.
Arkiapuun kirjoitin ja toivoin apua viisikymppisten järjestämiseen ja sieltä kautta ehkä jonkilaista apua odottelikin, mutta suotta.
Pläräsin eilen siellä niitä hakemuksia 9 kpl hakemuksia 1-72 perhettä, tai avun tarvitsijaa, millä kummoinenkin tarve avulle, en kritisoi sitä että en saanut apua arkeen vaan sitä , että millä perusteilla jaetaan niitä apuja, alkupään hakemukset jäävät usein lukematta, kun pukkaa uusia hakemuksia seinälle. Kommentoimattomat olivat alkupään ilmoituksia, pari päälle kahden kympin.
Ja Jouluapu ryhmä kanssa hylkäsi yksinäisen hakemukseni, ei ole resursseja jakaa kaikille, näin kävi viime vuonnakin. No tietty lapsiperheet ovat etusijalla, mutta yhtälailla me yksinäisetkin olemme ahdingossa tämän jouluajan. Ja kuinka monta ihmistä jättää hakemukset tekemättä , juuri tämän takia, ettei saa kumminkaan apua, omasta mielestään, ja näinhän se voi mennäkkin.
Toivottomuus lisääntyy , ja synkkyys lisää myös yksinäisyys, ehkä ei ole nettiä, mielen synkkyyttä ja köyhyysrajalla oleminen on juuri niitä yhteelaskettuna, että voi se selkä taittua, ja miten sitten käy....
kaikilla paikkakunnilla ei ole ruoka-apuja saati avustusjärjestöjä , jotka auttaisivat. Moni jää kotiin, syrjäytyy, niin nuorikin kuin vanhempi.
Pettymyksistä on vaan noustava, ja ajateltava, että kyllä jostain se apu tulee, ja jos ei tule näillä mennään.
Näin ajattelen minä, mutta toivottomuus voi koitua jollekin ylitsepääsemättömäkis muuriksi.
Kuka auttaisi heitä, joilla avuntarve on mutta eivät sitä kykene ilmaisemaan, häpeä, painaa olkapäillä, ei jaksa eikä kykene.
Kun, kumminkin haluaisi antaa joululahjan tärkeimmälle ihmiselle, onko se sitten se aika hänen kanssaan vai joku konkreettinen lahja, vaikka kirja tai lämpimät sukat.
Minulla oli mahdollisuus ostaa ihan kaupasta oli kylläkin pois ruokarahoistani , kullanmurulleni pieni kirja, ja sain toisen kirjan hyväntekijöiltäni. Joille suuri lämmin kiitos.
Pidetään silmät auki, ja autetaan vaikka sillä pienellä eleellä , hetkellä toista, hymy , lämmin halaus.
Ystävät rakkaat, niin täällä blogissani , kuin elämässäni muutenkin, yritetään olla aktiivisempi, ehkä tuo myönteisyys voisi tuoda jotain uutta tähänkin asiaan, vaikka en ole läsnä aina, niin olette sydämessä kuitenkin, aina vaan ei ole oikein, itselleni sanon : että ystävää kuormittaa negatiivisillä asioilla, voi välillä kuunnella ja olla välillä se vastaanottavainen osapuoli, kovasti kiitän, että olette kulkeneet matkassani, ja toivon, että kuljetaan jatkossakin, ketään en nosta kartalle enempää, vaan kaikki ovat samalla viivalla, ystävyydessähän luottamus, vastavuoroisuus ja hengittävyys, ovat kolme tärkeintä asiaa, rakkaudella kaikille suuri sydän <3 ;
