06.10.2014 Kolumni Naisen tarjous kerjäläiselle: "Osta piikkiini ruokakaupasta mitä haluat" – lasku 210 euroa
Kolumni
Naisen tarjous kerjäläiselle: "Osta piikkiini ruokakaupasta mitä haluat" – lasku 210 euroa
KOLUMNIT6.10.2014 @ 11:03 | PÄIVITETTY 6.10.2014 @ 11:05 JUHANI MYKKÄNEN <URL> nyt.fi/a1305881798248
30-vuotias ystäväni istui taannoin Helsingin Tokoinrannassa. Kutsutaan häntä Jenniksi.
Oli lauantai. Romanialainen nainen tuli myymään ruusuja.
Naisella oli lappu. Siinä hän pyysi apua kotona olevien lasten ruokkimiseen.
Jenni kieltäytyi ruusuista pariinkiin otteeseen, mutta nainen jatkoi kaupittelua.
Jenni sai ajatuksen. Hän ehdotti naiselle, että mentäisiin yhdessä viereiseen K-markettiin ostamaan ruokaa.
Kaupassa nainen otti korin käteensä. Ensimmäisenä hän etsi kasvisliemikuutioita.
Vihanneshyllyltä nainen asetteli koriinsa pari kurkkua. Sitten hän poimi kainaloonsa suuren perunasäkin. Nainen pyysi englanniksi, että Jenni hakisi kärryt.
Kun Jenni haki kärryjä, idea jalostui. Mitä tapahtuisi, jos hän antaisi naisen ostaa mitä vain?
Menisikö satanen rikki?
Nainen jatkoi shoppailuaan. Hän kysyi jokaisesta ostoksesta erikseen varovasti: “Is okay?” Jenni puolestaan siunasi kunkin ostoksen.
Nainen alkoi hiljalleen poimia ostoksia kärryynsä yhä nopeampaan tahtiin.
Pesujauhetta pyykkikoneeseen: “Is okay?”
Cappuccino-annospusseja: “Is okay?”
Is okay, is okay.
Jenni kysyi naiselta, tarvitsevatko lapset esimerkiksi vaippoja. Nainen poimi kärryyn vaippoja.
Nainen kysyi, onko Fanta-pullo okei. Kun Jenni nyökkäsi, nainen palasi limuhyllylle ja poimi neljä pulloa lisää.
Eineshyllyltä kärryyn tarttui kananugetteja, neljä pakettia pekonia ja kaksi rasiaa Kivikylän nakkeja. Kosmetiikkahyllyltä nainen valitsi kolme Elvital-shampoota ja perhekokoisen Head & Shouldersin.
Kymmenien ostosten reissu päättyi, kun nainen palasi pesupulverihyllylle. Jenni muistutti varovasti naiselle, että tällä taitaa jo olla pesuainetta.
Nainen vastasi: “Okay, is enough.”
Kassalla ostokset pakattiin viiteen ostoskassiin. Laskun loppusumma oli 210 euroa ja 6 senttiä.
Jenni koki, että kassaneiti ja muut jonottajat katsoivat häntä ja naista epäuskoisesti. Poskia alkoi kuumottaa.
Ulkona Jenni kysyi naiselta, miten hän saa ostokset kuljetettua asuinpaikkaansa. Nainen pyysi apua kassien kantamiseen bussipysäkille. Matkalla hän huikkaili Jennille: “Bless you."
Pysäkillä Jenni otti kuvan jatketun kuitin toisesta puoliskosta. Sillä näkyy yli 60 ostosta. Varsinaiset kuitit hän antoi naiselle, joka uskoi, että poliisi tarttuu asiaan, jos hänellä ei ole näyttää tositetta ostoksista.
Lopuksi Jenni ja nainen hyvästelivät. Jenni sanoi englanniksi:
“Tiedäthän, tämä oli paljon rahaa. Paljon rahaa jopa minulle.”
Nainen vastasi lyhyesti.
“Mmm. Bless you.”
Sitten hän nousi bussiin.
Jenni soitti minulle tapahtuneen jälkeen. Pohdimme yhdessä, mitä pitäisi ajatella.
Oliko hyvä vai huono asia ostaa kerjäläiselle ruokaa?
Oliko nainen ollut epäkohtelias hyödyntäessään Jennin vieraanvaraisuutta peräti kahdensadan euron edestä?
Vai olisiko päinvastoin ollut täyttä hulluutta jättää tilaisuus lypsämättä viimeiseen pisaraan saakka? Ulkonahan nainen olisi joutunut istumaan mahdollisesti viikkoja saadakseen saman rahan kasaan.
Kerroimme kauppareissusta myös Hesarin toimittajalle Kimmo Oksaselle, joka on seurannut vuosia romanikerjäläisten elämää.
Kimmon kommentti oli ytimekäs: “Seitsemän miljardia ihmistä. Seitsemän miljardia tarinaa."
Jäin pohtimaan Kimmon virkkomaa.
Hän kiteytti vaivihkaa sen, minkä jokaisen ihmisen soisi ymmärtävän. Yhden ihmisen valinnoista ei ole mieltä tehdä yleistyksiä siitä, miten kansanryhmä toimii.
Suomalainen rutiköyhä suomalaisäiti olisi saattanut toimia täysin samoin. Joku toinen romanialainen taas olisi saattanut valita ostoksia vain parillakympillä.
Miksi sitten levittää julkisesti tarinaa, jossa ei ole yleistettävää?
Kyllä siinä on.
Pitää vain unohtaa romanius, sukupuoli ja muut ominaisuudet, jotka eivät liity siihen, onko ihminen köyhä.
Tarinan pieni mutta tärkeä palanen on oheinen kuva kuitista. Se kertoo varsin tarkasti, mitä ihminen haluaa, kun yhdessä hetkessä hänellä ei ole paljoa, ja toisessa hän saa valita, mitä mieli tekee.
Silloin haluaa kananmunia, pekonia ja Paula-suklaavanukkaita. Shampoota ja vajaan kilon arkijuustoa.
Tarinan toinen oppi on, että ristiriitaistenkin tunteiden hetkellä auttaja kokee aina auttaneensa.
Jenni nimittäin tiivisti kokemuksensa näin:
“Jäi olo, kuin joku olisi käyttänyt mua, mutta mä vähän tykkäsin siitä.”
Juhani Mykkänen on vapaa toimittaja ja luovan alan yrittäjä. mykkanen@gmail.com. Twitter: mykkanen.
Naisen tarjous kerjäläiselle: "Osta piikkiini ruokakaupasta mitä haluat" – lasku 210 euroa
KOLUMNIT6.10.2014 @ 11:03 | PÄIVITETTY 6.10.2014 @ 11:05 JUHANI MYKKÄNEN <URL> nyt.fi/a1305881798248
30-vuotias ystäväni istui taannoin Helsingin Tokoinrannassa. Kutsutaan häntä Jenniksi.
Oli lauantai. Romanialainen nainen tuli myymään ruusuja.
Naisella oli lappu. Siinä hän pyysi apua kotona olevien lasten ruokkimiseen.
Jenni kieltäytyi ruusuista pariinkiin otteeseen, mutta nainen jatkoi kaupittelua.
Jenni sai ajatuksen. Hän ehdotti naiselle, että mentäisiin yhdessä viereiseen K-markettiin ostamaan ruokaa.
Kaupassa nainen otti korin käteensä. Ensimmäisenä hän etsi kasvisliemikuutioita.
Vihanneshyllyltä nainen asetteli koriinsa pari kurkkua. Sitten hän poimi kainaloonsa suuren perunasäkin. Nainen pyysi englanniksi, että Jenni hakisi kärryt.
Kun Jenni haki kärryjä, idea jalostui. Mitä tapahtuisi, jos hän antaisi naisen ostaa mitä vain?
Menisikö satanen rikki?
Nainen jatkoi shoppailuaan. Hän kysyi jokaisesta ostoksesta erikseen varovasti: “Is okay?” Jenni puolestaan siunasi kunkin ostoksen.
Nainen alkoi hiljalleen poimia ostoksia kärryynsä yhä nopeampaan tahtiin.
Pesujauhetta pyykkikoneeseen: “Is okay?”
Cappuccino-annospusseja: “Is okay?”
Is okay, is okay.
Jenni kysyi naiselta, tarvitsevatko lapset esimerkiksi vaippoja. Nainen poimi kärryyn vaippoja.
Nainen kysyi, onko Fanta-pullo okei. Kun Jenni nyökkäsi, nainen palasi limuhyllylle ja poimi neljä pulloa lisää.
Eineshyllyltä kärryyn tarttui kananugetteja, neljä pakettia pekonia ja kaksi rasiaa Kivikylän nakkeja. Kosmetiikkahyllyltä nainen valitsi kolme Elvital-shampoota ja perhekokoisen Head & Shouldersin.
Kymmenien ostosten reissu päättyi, kun nainen palasi pesupulverihyllylle. Jenni muistutti varovasti naiselle, että tällä taitaa jo olla pesuainetta.
Nainen vastasi: “Okay, is enough.”
Kassalla ostokset pakattiin viiteen ostoskassiin. Laskun loppusumma oli 210 euroa ja 6 senttiä.
Jenni koki, että kassaneiti ja muut jonottajat katsoivat häntä ja naista epäuskoisesti. Poskia alkoi kuumottaa.
Ulkona Jenni kysyi naiselta, miten hän saa ostokset kuljetettua asuinpaikkaansa. Nainen pyysi apua kassien kantamiseen bussipysäkille. Matkalla hän huikkaili Jennille: “Bless you."
Pysäkillä Jenni otti kuvan jatketun kuitin toisesta puoliskosta. Sillä näkyy yli 60 ostosta. Varsinaiset kuitit hän antoi naiselle, joka uskoi, että poliisi tarttuu asiaan, jos hänellä ei ole näyttää tositetta ostoksista.
Lopuksi Jenni ja nainen hyvästelivät. Jenni sanoi englanniksi:
“Tiedäthän, tämä oli paljon rahaa. Paljon rahaa jopa minulle.”
Nainen vastasi lyhyesti.
“Mmm. Bless you.”
Sitten hän nousi bussiin.
Jenni soitti minulle tapahtuneen jälkeen. Pohdimme yhdessä, mitä pitäisi ajatella.
Oliko hyvä vai huono asia ostaa kerjäläiselle ruokaa?
Oliko nainen ollut epäkohtelias hyödyntäessään Jennin vieraanvaraisuutta peräti kahdensadan euron edestä?
Vai olisiko päinvastoin ollut täyttä hulluutta jättää tilaisuus lypsämättä viimeiseen pisaraan saakka? Ulkonahan nainen olisi joutunut istumaan mahdollisesti viikkoja saadakseen saman rahan kasaan.
Kerroimme kauppareissusta myös Hesarin toimittajalle Kimmo Oksaselle, joka on seurannut vuosia romanikerjäläisten elämää.
Kimmon kommentti oli ytimekäs: “Seitsemän miljardia ihmistä. Seitsemän miljardia tarinaa."
Jäin pohtimaan Kimmon virkkomaa.
Hän kiteytti vaivihkaa sen, minkä jokaisen ihmisen soisi ymmärtävän. Yhden ihmisen valinnoista ei ole mieltä tehdä yleistyksiä siitä, miten kansanryhmä toimii.
Suomalainen rutiköyhä suomalaisäiti olisi saattanut toimia täysin samoin. Joku toinen romanialainen taas olisi saattanut valita ostoksia vain parillakympillä.
Miksi sitten levittää julkisesti tarinaa, jossa ei ole yleistettävää?
Kyllä siinä on.
Pitää vain unohtaa romanius, sukupuoli ja muut ominaisuudet, jotka eivät liity siihen, onko ihminen köyhä.
Tarinan pieni mutta tärkeä palanen on oheinen kuva kuitista. Se kertoo varsin tarkasti, mitä ihminen haluaa, kun yhdessä hetkessä hänellä ei ole paljoa, ja toisessa hän saa valita, mitä mieli tekee.
Tarinan toinen oppi on, että ristiriitaistenkin tunteiden hetkellä auttaja kokee aina auttaneensa.
Jenni nimittäin tiivisti kokemuksensa näin:
“Jäi olo, kuin joku olisi käyttänyt mua, mutta mä vähän tykkäsin siitä.”
Juhani Mykkänen on vapaa toimittaja ja luovan alan yrittäjä. mykkanen@gmail.com. Twitter: mykkanen.
