25.06.2018 KELA

Kela !

Kävin kysymässä, jos vaikka olisin saanut hepatiitti rokotukset maksusitoomuksella,  rokotukset eivät kuulu maksusitoomusten piiriin, tuli tiukka vastaus.
Seuraava kysymys koski gynekologinkäyntiä, vuositarkastus, pitää käydä terveyskeskuksen kautta ja sieltä pyytää lähetettä.
Kaikki olisi muuten hyvin ja näin tekisinkin, mutta ei ole vaan kerta kaikkiaan ymmärrä , tätä mistä säästetään ja mistä ei. Suomalaiset olemme maksaneet verot yms. ja silti kaarretaan ja kierretään, ei onnistu.

Rahaa,  jos olisi kävisin yksityisesti. Mutta, nyt ei kertakakkiaan irtoa ylimääräistä.

Pitää yrittää , jos vaikka saisi harkinnanvaraisella.

Sitten tämä hermostuminen. Olen tehnyt Kelaan hakemukset aina 2019 vuoden kesään saakka. Kyseistä hakemusta ei ole edes käsitelty, kuin vaan tämän vuoden heinäkuun loppuun.
Virkailija ihmetteli.
Olivat vastaanottaneet Työvoimatoimiston lausunnon missä sopimus kesään 2019.
Päätöstä eivät ole käsitelty, vaikka jo huhtikuussa mennyt.

Ja suuret kirjoitukset!
Olen jokaiseen laskuun kirjoittanut, että maksetaan suoraan laskuttajalle.
Nyt ovat kahdessa laskussa laittaneet rahat tilille toisessa, ja toisessa suoraan lykänneet rahat vuokranantajan tilille. Kun olen kirjoittanut hakemukseen, että vuokranantajalle ylimääräinen suoritus.
Mutta laskut suoraan laskuttajille.

Aivan käsittämätöntä juttua, jos en olisi mennyt, olisi tullut heinäkuun lopulla karhu terveyskeskuksen laskusta.

Ketuttaa. Mutta, asioilla on tapana järjestyä. Uskon niin !
Aina kokemuksita viisastuu !

Tämän blogin suosituimmat tekstit

08.04.2019 Luottotiedoton voi saada vuokra-asunnon, mutta vuokranantajien käytännöt vaihtelevat – Eniten vaikeuksia on hakijalla, jolla on vuokravelkaa

08.09.2023 SOITTO KELASTA

14.11.2023 PETTYMYS JA SIITÄ YLI, PÄÄSTÄ IRTI