03.07.2017Kuusi lasta kasvattaneen yh-äiti Annen tulot putoavat yhtäkkiä 500 e/kk – pitääkö koti myydä pilkkahintaan?

Kuusi lasta kasvattaneen yh-äiti Annen tulot putoavat yhtäkkiä 500 e/kk – pitääkö koti myydä pilkkahintaan?
Ilta-Sanomat kertoi Annen ja hänen perheensä kuulumisista viimeksi marraskuussa. Tuolloin Anne laski, että vaikka hän teki jopa viittä eri työtä, perheelle jäi alle 200 euroa kuukaudessa ruokaan, vaatteisiin ja bensaan.
Ilta-Sanomat kertoi Annen ja hänen perheensä kuulumisista viimeksi marraskuussa. Tuolloin Anne laski, että vaikka hän teki jopa viittä eri työtä, perheelle jäi alle 200 euroa kuukaudessa ruokaan, vaatteisiin ja bensaan.

Julkaistu: 30.6. 9:48
Jaa826TwiittaaSähköposti

Pienituloinen yksinhuoltajaäiti Anne sai vastikään yhden huojentavan tiedon: yksi hänen lapsistaan oli saanut kesätyöpaikan.
Lapsen kesätyöpaikka helpottaa taloudellista tilannetta paljon.

– Hän saa kohta ensimmäisen palkkansa eikä minun tarvitse ihan kaikkea hänelle hankkia. Hän järjestää siis itse kesäpuuhansa, ostaa omat vaatteensa, käy syömässä ulkona ja ostaa bensaa, jos haluaa ajaa jonnekin, Anne kiittelee.

Anne on kuuden lapsen äiti. Perheestä asuu kotona enää kolme nuorinta. Heistä kahdelle nuorimmalle pienituloinen äiti on pyrkinyt järjestämään kivoja kesämuistoja.

– Sain hyviltä ihmisiltä apua talvella ja sen turvin varasin nuorimmalle muutaman päivän ratsastusleirin. Sinne pääsemiseksi on myös säästetty pitkään eikä ole hankittu mitään uusia varusteita. Ratsastaminen on hänelle tärkeää, sillä luustosairautensa vuoksi hän ei voi juuri harrastaa muuta liikuntaa, Anne kertoo.

– Yhdelle lapselle hankin konserttilipun. Se on hänen ainoa kesämenonsa.

Vapaata vain kahtena päivänä kuukaudessa

Ilta-Sanomat kertoi Annen ja hänen perheensä kuulumisista viimeksi marraskuussa. Tuolloin Anne laski, että vaikka hän teki jopa viittä eri työtä, nelihenkiselle perheelle jäi alle 200 euroa kuukaudessa ruokaan, vaatteisiin ja bensaan.

Yksin lapsensa kasvattanut Anne on joutunut tuskailemaan rahojen riittämisen kanssa joka vuosi.


He sanovat, että äiti, me ymmärrämme.
Nuorimpien lasten isän menehdyttyä taloutta tuli paikkaamaan perhe-eläke. Tämän kuukauden jälkeen liki 400 euroa tulee kuitenkin enää yhdestä lapsesta.

– Tulot eivät ole koskaan olleet niin isot, että olisimme voineet tehdä etelänmatkoja, mutta kotimaassa olemme vähän ajaneet ja rannoilla käyneet. Aikaisemmin oli varaa lähteä käymään minunkin sukuni luona. Nyt siellä kävi vain nuorin, sillä hän saa vielä junalipun puoleen hintaan.

Anne on itse käynyt sukulaisissa kotiseudullaan viimeksi neljä vuotta sitten.

– Säästän itseni kohdalta, jotta edes joku lapsista pääsisi.

Anne kertoo, että lapset ovat mukautuneet yksinhuoltajan niukkaan tulotasoon.

– He sanovat, että äiti, me ymmärrämme.

Tässä perheessä iloitaan pienistä arjen asioista ja asiat puhutaan halki sellaisina kuin ne ovat.

– Ongelmatilanteissa mietimme ratkaisuja yhdessä – meissä on ainakin joukkovoimaa. Rahatilannetta suren vain kaupassa ja laskuja maksaessa. Ruikuttamista ja vähävaraisuuden näkymistä ulospäin vältän kuin ruttoa, mutta merkkivaatteisiin ei kyllä pystytä.

Annella itsellään riittää kesäksi ohjelmaa, koska töitä on niin monta. Koulujen loppumisen jälkeen ohjaajan työt vaihtuivat kesätöiksi kausityön parissa. Se työ kuitenkin loppuu elokuussa. Uudesta ohjaajan pätkätyöstä ole vielä mitään tietoa.

– Hakemuksia lähetän useampia viikossa.


Jos jonain päivänä pääsisi rannalle, olisi minun kesäni täydellinen.
Sen pelossa, että syksyksi ei ilmaannukaan mitään, Anne ei ole uskaltanut luopua myöskään sivutyöstään tukihenkilönä.

Kesätyön 40 viikkotyötunnin lisäksi Anne tekee tukihenkilötöitä 16–20 tuntia kuukaudessa. Se tarkoittaa, että Annella itsellään on vapaata vain kahtena päivänä kuukaudessa.

– Jos jonain päivänä pääsisi rannalle, olisi minun kesäni täydellinen, hän haaveilee.

Tulot putoavat kerralla 500 euroa kuukaudessa

Anne kertoo, että tällä hetkellä perheen talous on useista töistä huolimatta katkeamispisteessä. Tuloja tulee Annen kausityöstä noin 1500 euroa bruttona. Lisäksi hän sai vielä tässä kuussa 400 euroa tukihenkilötyöstä.

– Tässä kuussa loppui yksi tukihenkilöpesti, josta sain 120 euroa. Toinen loppuu syyskuussa.

Palkkojen lisäksi talouteen tulee jatkossa kahden sijaan enää yksi vähän alle 400 euron perhe-eläke ja nuorimman lapsen lapsilisä.

Tulot putoavat siis kerralla 500 euroa kuukaudessa.

Annen perheen asumiskustannukset koostuvat 600 euron asuntolainan lyhennyksestä ja 170 euron yhtiövastikkeesta, joka sisältää myös vesilaskun.

– Sähkölaskut huitelevat kovien pakkasten aikana 200 eurossa kuukaudessa, ja siihen päälle tuleva siirtomaksu tuplaa summaan.

Neljän hengen puhelinlaskut ja yhden puhelimen lyhennykset ovat yhteensä noin 100 euroa. Netti maksaa 40 euroa kuukaudessa.

– Vanhimmalla kotona asuvalla lapsella pitää teknisen alan opintojen vuoksi olla tekniset välineet kunnossa.


Jos tähän ei suostuta, on minun käytettävä kahden vuoden lyhennysvapaa ja pantava kotini myyntiin.
Autokin maksaa. Se on välttämätön, jotta Anne pääsee ajamaan edestakaisen yli 40 kilometrin työmatkansa.

– Nyt ollaan sen edessä, että menen juttelemaan laina-asioista ja pyytämään lainaerän pienentämistä. Jos tähän ei suostuta, on minun käytettävä kahden vuoden lyhennysvapaa ja pantava kotini myyntiin. Tällä hetkellä tällä alueella on yli 50 tämän kokoista asuntoa myynnissä, ja hinnat ovat pudonneet pohjamutiin. Omakotitalon saa keskustan alueelta jopa noin 70 000 eurolla.

Kodin myymistä pilkkahintaan Anne aikoo välttää viimeiseen saakka, sillä muuten tuntuisi, että lainaa on maksanut turhaan.

– Kun lapset lähtevät omilleen, voin sen asunnon myydäkin. Suurin toiveeni on, että voisin ostaa velattoman asunnon niillä rahoilla. Silloin pärjäisi pienemmilläkin tuloilla, kun tarvitsisi maksaa vain vastiketta.

Sitten tuli vielä sairaus

Rahahuolien lisäksi Annen kevättä on varjostanut sairastuminen. Annen selässä todettiin skolioosi, jonka vuoksi eri pituisten jalkojen rasitus on kasaantunut enemmän toiselle jalalle ja siksi Annen polvesta todettiin nivelrikko.

– Polvi on mennyt niin huonoksi, että lumpio lupsahtelee pois sijoiltaan. Olen oppinut laittamaan itse nivelen paikoilleen. Enhän voisi käydä lääkärissä monta kertaa päivässä!

Jalkavaivoihin lukeutuu myös akillesjänteen rasittuminen.

– Kun toisessa jalassa kiukuttelee luupiikki, en välillä tiedä kummalla jalalla uskallan astua. Olohuoneen läpi vie huonekalurivi. Hädän tullen pääsen liikkeelle näitä tukia pitkin. Pidän aina kävelysauvoja mukanani kaiken varalta.

Eikä siinä vielä kaikki.

Annen selkään tuli hänen aiemmin tekemästään sivutyöstä eli siivouksesta välilevyn pullistuma. Ne työt piti lopettaa saman tien.

Tällä viikolla Annen kotiin tuli vielä suru-uutinen kun lasten ainoa elossa oleva isoäiti menehtyi yllättäen. Tästä lähtien Anne on lastensa ainoa elossa oleva läheinen.

– Vähiin on tippunut tämä meidän tukiverkkomme. Tuntuu, että lapseni ovat kulkeneet lapsuudessaan vain hautajaisista toisiin. Suomen oloissa tuskin kenellekään voi näin kamalaa lapsuutta ajatella.

Toisaalta Anne haluaa ajatella, että suru on varmasti lähentänyt sisarusten välisiä suhteita.

Nyt Annen on kuitenkin mietittävä, että mistä taikoo lapsilleen vaatteet hautajaisiin.

– Kyllä minä välillä huokaisen, että nyt olen jo liian paljon panttina, kun itsellekin on tullut jo ikää ja vaivoja. Siskoni on menoani katsoessaan viisastellut, että kyllä sitä kuolee vähemmälläkin kuin tällaisella työnteolla. Olisi kyllä kiva elää niin pitkään, että saisi nähdä omia lapsenlapsia, Anne toivoo.
Heidi Hietala

Tämän blogin suosituimmat tekstit

08.04.2019 Luottotiedoton voi saada vuokra-asunnon, mutta vuokranantajien käytännöt vaihtelevat – Eniten vaikeuksia on hakijalla, jolla on vuokravelkaa

08.09.2023 SOITTO KELASTA

14.11.2023 PETTYMYS JA SIITÄ YLI, PÄÄSTÄ IRTI