03.07.2017 Köyhän perheen lapsi ei käy lomalla jätskillä eikä huvipuistossa: ”Perheet on vedetty tiukoille”

Köyhän perheen lapsi ei käy lomalla jätskillä eikä huvipuistossa: ”Perheet on vedetty tiukoille”
Perheen köyhyys jättää lapsen monen lomahuvin ulkopuolelle. Kuvituskuva.
Perheen köyhyys jättää lapsen monen lomahuvin ulkopuolelle. Kuvituskuva.

Julkaistu: 27.6. 12:01
Jaa5032TwiittaaSähköposti

Köyhä kesä Hyväntekeväisyysjärjestö Hope on jakanut kesän alla vähävaraisille perheille paitsi vaate- ja tavara-apua, myös mahdollisuuksia kokea samoja lomaelämyksiä kuin muut lapsiperheet.
Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry:n toiminnanohjaaja Nora Virtanen tietää, miltä vähävaraisen lapsiperheen kesäloma näyttää.

– Pahimmillaan se on sitä, että ei ole varaa tehdä mitään, ei edes käydä jäätelökioskilla, mikä tuntuu uskomattomalta niistä, joille se on lomalla arkipäivää, Virtanen kertoo.

Järjestöltä on saanut pelkästään pääkaupunkiseudulla apua tänä vuonna noin 1500 perhettä ja 4000 lasta, ja kesän alla apua haki noin 22 perhettä päivässä.

Vapaaehtoisvoimin toimivalla Hopella on toimintaa 19 paikkakunnalla Suomessa, ja viime vuonna avun piiriin kuului liki 13 000 lasta. Eniten kaivataan vaate- ja tavara-apua, mutta myös mahdollisuuksia elämyksiin ja virkistyksiin sekä apua harrastusmaksuihin.

– Perheet on vedetty tiukoille, tai syystä tai toisesta ei ole varaa, Virtanen kertoo.

Hopen asiakasperheiden vähävaraisuuteen löytyy monia syitä: on työttömyyttä, sairautta, opiskelevat vanhemmat tai ulosotto vie osansa, vaikka molemmat vanhemmat kävisivät töissä.

– On myös homeasuntoja tai muita äkillisiä kriisejä, joiden vuoksi joudutaan luopumaan kaikesta. Myös luteet ovat kasvava ongelma Suomessa, Virtanen sanoo.Hopen toinen perustaja Tiina Nummenmaa (vas.) ja toiminnanohjaaja Nora Virtanen kuvattuna viime joulun alla, jolloin yhdistyksellä oli menossa joululahjakeräys.

Hopen toinen perustaja Tiina Nummenmaa (vas.) ja toiminnanohjaaja Nora Virtanen kuvattuna viime joulun alla, jolloin yhdistyksellä oli menossa joululahjakeräys.


Nuoret toivovat perusjuttuja

Hopen avulla vähävaraiset perheet pääsevät kesällä käymään mm. Korkeasaaressa, Linnanmäellä ja elokuvissa. Toivon päivän kampanjassa kesäkuun alussa nuoret saivat kertoa haaveitaan. Nuoret toivoivat muun muassa, että pääsisivät lomareissulle tai syömään ravintolaan perheen tai kavereiden kanssa. Myös mopokorttia tai polkupyörää toivottiin.

Virtanen iloitsee, että 80 prosenttia toiveista on saatu toteutettua.

– Aika paljon toiveissa oli perusasioita, kuten että pääsisi parhaan kaverin kanssa elokuviin. Tai että pääsisi Särkänniemeen, saisi uudet Niken lenkkarit tai kampaamokäynnin – ihan nuorten perusjuttuja, Virtanen kertoo.

Lukioiässä oma tietokone alkaa olla välttämättömyys. Myös älypuhelin on monen lapsen toiveissa, sillä sen puute leimaa nopeasti.

– Jos ei ole älypuhelinta, putoat hyvin nopeasti porukasta pois. Et pääse luokan Whatsapp-ryhmään, pelaa samoja pelejä tai käytä samoja sovelluksia. Olet ulkona näistä kaikista, Virtanen sanoo.

Ennemmin luovutaan autosta kuin lapsen harrastuksesta

Hopen toiminta on jäämässä kesätauolle, mutta elokuussa ajankohtaiseksi nousevat taas harrastusmaksut, joihin yhdistys tarjoaa apua. Monelle vanhemmalle on kova paikka, jos lapsi on vaikkapa lahjakas urheilija, mutta maksut ovat karanneet vanhempien ulottumattomiin.

– Mitä paremmaksi tulet, sitä kalliimmaksi harrastaminen tulee. Joskus seuralta tulee pyyntö, että joku lahjakas nuori kaipaa apua maksuihin. Silloin tulee mieleen, olisiko seuran asia tulla vastaan maksuissa?

– Moni vanhempi luopuu ennemmin autosta kuin lapsen harrastuksista. Kukapa vanhempi ei haluaisi lapselleen parasta, Virtanen sanoo.

Onko teille tulossa köyhä kesäloma? Mitä siihen kuuluu ja mitä ei? Mitä asioita lapselta jää kokematta, jos perheellä ei ole varaa? Kerro kokemuksistasi kommenteissa tai lähetä sähköpostia osoitteeseen anu.karttunen@iltasanomat.fi.
Anu Karttunen

Tämän blogin suosituimmat tekstit

08.04.2019 Luottotiedoton voi saada vuokra-asunnon, mutta vuokranantajien käytännöt vaihtelevat – Eniten vaikeuksia on hakijalla, jolla on vuokravelkaa

08.09.2023 SOITTO KELASTA

14.11.2023 PETTYMYS JA SIITÄ YLI, PÄÄSTÄ IRTI