18.12.2015 JOULU

Joulu, mikä ihana sana. Mieleen tulee rauhallinen kirkkomaa, haudoilla kynttilät loistaa.
Muutenhan tämä aika saa ihmiset stressin valtaan.
Mennään tuli hännän alla, kaupasta toiseen ja kolmanteen.
Kauppakärryt täynnä tavaraa, lahjoja, ruokaa ja vaatteita.

Kaikkea tätä voi hankkia ihminen, jolla palkkatulot.
Mutta ihminen jolla ei ole palkkatuloja, vaan ainoastaan toimeentulotuki tai työmarkkinatuki, kantaa kädessään kauppakoria. Lappu kädessä, mitä tarvitsee ostaa.
Voi olla myös niin, että se leipä ja ruokatarpeet ovat saatuja hyväntekijöiltä, tai ruokasetelillä seurakunnasta.
Tai jopa ihan niin, että pöydässä on vaan se leipä ja maito. Jos sitäkään.

Palkkatuloinen voi lentää perheineen ulkomaille. Ei huolta Joulusta ja sen stressistä.

Kaksi erilaista tapausta.
Kummallakin omanlainen Joulu.
Kummalla rikkaampi.
Kummallakin, toisella materiaalitäyteinen toisella tunteet ja tunnelma tuottaa rikkautta.

Tuota listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle.
Mutta yhtäläisyyttä löytyy myös, jokainen on  tärkeä ihminen ja jokaisella on oikeus viettää Joulua.
Se miten täynnä pöydät ovat pöperöä, se erottaa nämä ihmiset toisistaan.

Itselläni on vanhanaikainen Joulu, aattona syödään perheen kesken ja käydään haudoilla ja sitten kahveelle ja lahjojen kimppuun. Lahjoja kirpputoreilta , osa tietty kaupasta, mutta kun budjetti on alle 200 € ja se pitää jakaa ruokaan ja pariin lahjaan. Ja puhelinlaskuukin piti taas laittaa osa. Eli käytettävä summa oli loppupelissä 154 €. Ei pitäisi mitään suunnittella, aina menee päin mäntyä.

Ja Joululahjaksi sain myös tällaisen : Kuulemiskutsu, pitkän sairaslomani takia.
Kuulemma tällainen käytäntö.
Olenhan ollut jo melkein 4 vuotta, ensi maaliskuussa, poissa työelämästä.


Mutta Jouluun takaisin. Oli Suomessa ainakin yksi hyvä tahdon teko näin Joulun alla , Armi , 52 sai sähkölaskuunsa auttajia, onhan se kurjaa elellä pimeässä ja kylmässä ja vedettömässä asunnossa.

Samanlailla olen muuten itsekin elellyt. Lapsuuteni kodissa vuonna 1964-1984, ei ollut vesijohtoa, kannettiin vesi kaivosta,  eikä ollut muuta lämmitystä kuin puuhellat. Sähköä tuli ainoastaan hellaan ja valoihin.
Kesät tehtiin puuhommia, jotta talvella olisi lämmintä. Saunassa käytiin isovanhemmilla tai uimalassa.
Muista, kun kylmällä vedellä pesin hiuksia talvipakkasilla. Pää ei onneksi ole jäätynyt, kun tässä vielä kirjoittelen.

Rauhoittelen mieltäni ja kieltäni, pikku hiljalleen Jouluun.
Toivon teille kaikille Rauhaisaa  Joulua .
Kuvahaun tulos haulle kynttilä joulua

Tämän blogin suosituimmat tekstit

08.04.2019 Luottotiedoton voi saada vuokra-asunnon, mutta vuokranantajien käytännöt vaihtelevat – Eniten vaikeuksia on hakijalla, jolla on vuokravelkaa

08.09.2023 SOITTO KELASTA

14.11.2023 PETTYMYS JA SIITÄ YLI, PÄÄSTÄ IRTI