07.12.2015 APUA, KOSKA, KENELLE JA MITEN

Jouluapua vähävaraisille perheille
Jouluapua , ryhmiä monessakin kaupungissa
Apua vähävaraisille
Apua suurella sydämellä
Avustuksia vähävaraisille
Sininen Risti
Pelastusarmeija
Arkiapuri
Ja monia muita avustusryhmiä auttamassa Suomen kansan vähävaraisia kansalaisia ja heidän perheitään.
Yksinäisille iloa ja apua, edes pienen paketin verran.

Jokaisella ryhmällä on omat säännöt. Monissa ryhmissä, ryhmässä oleminen vaatii sen, ettei ole muissa avustusryhmissä samaan aikaan.
Kuten viime vuonna nousi kohu, kun joku haali joka ryhmästä apua.
Ja ei osannut sitä ylimääräistä sitten laittaa eteenpäin, muiden avuksi.

Itse olen myöskin viime vuosina saanut avustuksia tiukan tilanteen avuksi.
Jotenkin, nyt kun olen kuntouttavassa työtoiminnassa tilanteeni ei kovin paljon ole muuttunut, mutta tunnen itseni kuitenkin rikkaammaksi, voiko näin sanoa jos tulot vai kymmeniä euroja suuremmat, ei sentään 1000 € nousseet.
Onko väärin pyytää pikkasen ruokaapua, onko väärin pyytää kenkiä , onko väärin saada jotakin toisilta, jotta voisi satsata vaikka siihen jouluruokaan, omista rahoista vaikka sen ylimääräisen voi tai kerma purkin, jotain joulun luksusta.
Miksi tunnen häpeää oman hyvän saamiseksi.
Olen kituuttanut monta vuotta niin tiukalla budjetilla, että melkein on selkä taittunut.

Jos asiat olisivat toisin, saisin kuntoutusrahaa ja olisin ehkä uudessa elämänvaiheessa menossa kohti tulevaa uutta työtä ja elämää. Mutta, nyt mennään toista valitusta vakuutusoikeudessa, ja sinnitellään näin.
Uskon, että aurinko paistaa vielä joku kaunis päivä minullekkin.

Mieli kyllä mennyt monet kerrat niin alamaihin, että ihmeen kaupalla olen järjissäni.
Tämän kirjoittaminen auttaa, mutta niin myös terapia, ja kyllä vaikka rankalta tuntuu kuntouttava työtoiminta, niin kuitenkin jaksan, ja ehkä tämä stressi hellittää Jouluna, perheen piirissä.

Apua tarvitaan moneen suuntaan, ja jokainen päättää itse , kenelle auttavan kätensä ojentaa.
Ja sen kun antaa sitä tarvitsevalle, on kuin avunsaaja  olisi saanut sen mikä pitää ja kantaa tulevaan Jouluun ja siitä eteenkin päin. Ei avun suuruus vaan se pienikin lahja tai muistaminenvoi olla jollekin suuri lahja.
Parempi , kuin ei mitään.
Joulun jaloa aatosta.


Tämän blogin suosituimmat tekstit

08.04.2019 Luottotiedoton voi saada vuokra-asunnon, mutta vuokranantajien käytännöt vaihtelevat – Eniten vaikeuksia on hakijalla, jolla on vuokravelkaa

08.09.2023 SOITTO KELASTA

14.11.2023 PETTYMYS JA SIITÄ YLI, PÄÄSTÄ IRTI