5.5.2014 HYVÄNTEKEVÄISYYTTÄ

Päivä on mitä onnekkain , aurinkokin loisti loppu illasta oikein taivaan täydeltä, kylmä viima muistutti kevään petollisuudesta. Vaatetta päälle ja liikuntaa, jos tuppaa tulemaan liian kylmä.

Sain kaksi kirjettä tänään sukulaiselta toisen ja siellä oli villasukat,  pieni kirja Onnen Ajatuksia, ja kortti ja seteli, ja pyydettiin ostamaan kukkia sillä rahalla ja istumaan uudet villasukat jalassa sohvalle ottamaan kirjan käteen ja lukemaan siitä ajatuksia. Niin tein.

En murehtinnut raha-asioita, en murehtinnut ulosottoa en ollenkaan mitään. Oli hyvä olla.
Se kesti muutaman tunnin, kyllä tämä elämä vaan koulii kovalla kouralla, meitä velallisia. Ja jollekin se pieni asia voi olla suuri, pieni muistaminen, entä muistamatta jättäminen tuoko se toivottomuutta tulevaisuuteen.
Tuo, olen sitä mieltä, jos kukaan ei muista sinua siitä että tänäänkin tai joku muu päivä päivä voi olla onnellinen siitä pienestä lahjasta, muistamisesta ja siitä että, että joku muistaa sinua esimerkiksi kirjeellä tai kortilla, antaa voimaa jatkaa sitä toivotonta taapertamista toivottomuudesta toivoon ja uskoon että, joku kaunis päivä  olen yhtä voimakas ja arvokas, kuin kuka tahansa meistä,  anteeksi teistä, me tulemme vahvoiksi ehkä vahvemmiksi kuin kukaan koskaan on ollut , tällaisen tilanteen jälkeen.

Toisen paketin sain kanssa hyväntekijältä. Siinä oli nahkatakki, josta olen aina unelmoinut , mutta jota koskaan en ole saanut hankittua, ja niin se oli tänään mulla , kuin taivaan lahjana.  Kiitos . Paljon muutakin oli  mutta tuo oli sellainen , joka sai kyyneleet silmiini.

Ja kun olen nöyrtynyt tarpeeksi tässä elämän tilanteessani, olen kirjoittanut HYMY-lehteenkin  hymyntekijä palstalle, olisinko minä sen joka ansaitsee jotakin hyvää, en paljon pyytänyt , kumisaappaita ja Diksonin maiharitakkia.

Laskuista sen verran, että taas sinne ulosottoon oli mennyt, ja pyysivät menoa toimistoon, menen keskiviikkona, kun menen kysymään myös siitä, vievätkö veronpalautukseni sinne niille, saatavaksi.

Ja tämän kuun toimeentulotuki oli ja meni, keskiviikkona menen SRK:n juttu hetkeen, nöyränä. tykkään niistä juttutuokioista, saan niistä voimaa, ja iloa. Mun työntekijä on huippu henkilö.

Ette usko , että mieleni tekisi välillä luovuttaa tämä koko kurjuus, en yhtään ihmettele niitä keneltä tämä taakka menee liian raskaaksi, ja tosiaan luovuttaa.
Kokonaan.
Puoliksi.
Yksinäiselle tämä voi olla myös lopullinen päätös.
Näitä ahdinko hetkiä tulee kullekkin, välillä, mutta minäkin yritän sinnitellä, ja ajatella juuri viime viikkoista ohjelmaa, osattomana, kodittomana ilman mitään omaa, muuta kuin se pussi pari vaatteita.

Mutta sitä toivoa pitää olla ja siihen on uskottava.
Muuten ei ole mitään mihin uskoa.