maanantai 24. marraskuuta 2014

24.11.2014 Ensi viikolla on hyvä tilaisuus lyhentää lainaa



Ensi viikolla on hyvä tilaisuus lyhentää lainaa
.
Joululahjoihin vai rahaston pesämunaksi? Osakkeisiin vai luottokorttilaskuun? Taloussanomat kysyi asiantuntijoilta, kuinka veronpalautukset kannattaisi käyttää.
24.11.2014 06:01Topi Kanniainen

Joulun alla on ainakin yksi valon päivä synkkyyden keskellä, kun 3,5 miljoonaa suomalaista saa joulukuun 3. päivä veronpalautuksensa viime vuodelta. Verohallinnon alustavien tietojen mukaan veronpalautuksia saavan suomalaisen tilille kilahtaa keskimäärin 653 euroa.

Moni panee rahan kiertämään esimerkiksi joulukaupassa, mutta mitä veronpalautuksilla todella kannattaisi tehdä? Oikeita vastauksia on yhtä monta kuin kotitalouksiakin, mutta Nordnetin talousvalmentaja Martin Paasi aloittaisi luottokortti- ja muiden kulutusvelkojen maksusta ja korttien leikkauksesta.

 – Lyhentäisin myös esimerkiksi auto- tai asuntolainaa, sillä keskiverto suomalainen on velkaantuneempi kuin koskaan, Paasi sanoo.

Ylimääräisistä lainanlyhennyksistä voi joissain lainoissa kuitenkin kertyä ylimääräisiä kuluja. Jos ylimääräinen lyhennys jäisi muutamiin satasiin, kannattaa rahat Paasin mukaan pitää pankkitilillä.


– Maailmassa on tällä hetkellä kaikenlaisia riskejä päällä. Jos rahoja tarvitsee vuoden sisään, pankkitili on ihan hyvä vaihtoehto, Paasi huomauttaa.

 Jos tilillä on jo muutaman kuukauden tuloja vastaava varakassa, kannattaa rahat sijoittaa esimerkiksi arvopapereihin. Nordnetin Paasin ja Evli Pankin strategin Valtteri Ahdin luottamus Euroopassa toimiviin kotimarkkinayrityksiin on kuitenkin erittäin matala. – Sijoittaisin itse eurooppalaisiin vientiyrityksiin tai amerikkalaisesta voimakkaasta kotimaisesta kysynnästä hyötyviin yrityksiin, Ahti sanoo.

Piensijoittajalle rahastosijoittaminen voi olla luontevampi tapa hajauttaa riskiä. Ahti huomauttaa, että pörssinoteerattujen, niin sanottujen ETF-rahastojen kulut ovat laskeneet viime vuosina reippaasti.


Veronpalautuksesta voi saada hyvän pesämunan myös kuukausittaiseen rahastosäästämiseen.

– Se on hyvä alku, jonka päälle jatkaisin kuukausisäästämisellä. Keskimääräisen veronpalautuksen summa on sellainen, että rahasto on helppo vaihtoehto, eikä summaa ole kovin järkevää hajauttaa itse osakeostoilla, LähiTapiola Varainhoidon palvelujohtaja Outi Vänni sanoo.

Vännin mukaan ihmiset hoitavat loppuvuonna tavanomaista enemmän raha-asioitaan. Hän uskoo aktiivisuuden kasvavan veronpalautusten takia ja siksi, että loppuvuonna moni tarkistaa, ovatko vuoden raha-asiat menneet verotuksen kannalta suunnitellun mukaisesti.

Sukanvarteen vai joululahjoihin?

Kauppa on perinteisesti saanut veronpalautuksista tukea joulukauppaan. Kuluttajien luottamus omaan talouteen matelee kuitenkin yhä alamaissa. Handelsbankenin pääekonomisti Tiina Helenius uskoo, että se näkyy myös veronpalautusten käytössä. – Asuntovelalliset kotitaloudet voivat laittaa rahan talteen ylimääräisiin lyhennyksiin. Kun miettii kuluttajien nykyistä varovaisuutta ja työttömyyden nousua, on vaikeaa ajatella, että joulukauppa kasvaisi viime vuodesta, Helenius pohtii.

– Jos kotitalouden finanssit ovat hyvässä tasapainossa, kyllä silloin kannattaisi tukea kotimaista kauppaa. Kaupan tilanne on ollut erittäin vaikea, hän jatkaa.