Pääkaupungissa asuvat ovat maailman tyytymättömimpiä asumiskustannuksiinsa. Moni keskituloinenkin muuttuu käytännössä pienituloiseksi vuokran tai asuntolainan lyhennyksen jälkeen.
9.4.2018 klo 06:00päivitetty 9.4.2018 klo 13:45
Kaisa Leppälä
Sairaanhoitaja Kaisa Leppälä siiovaa ensi töikseen poikien tavaroita ahtaasta eteisestä vuokra-asunnossaan.Jaani Lampinen / Yle
3346
Eteinen on miinoitettu nappiksilla, lenkkareilla, sählymailoilla, takeilla ja repuilla.
Kun sairaanhoitaja Kaisa Leppälä tulee kotiin, heti aluksi on alettava siivoamaan 10-, 13- ja 15-vuotiaiden poikien kamoja eteisestä.
Paitsi että tavaroille on vähän säilytystilaa, tilaa kolmen pojan kanssa elämiseen alkaa olla tässä helsinkiläisessä vuokrakolmiossa muutenkin niukasti. Asunnossa on kaksi pientä makuuhuonetta, avokeittiö ja olohuone, jossa telkkarin ja sohvan lisäksi nurkassa on Kaisan sänky.
– Kaksi nuorinta poikaa jakaa yhteisen huoneen ja he haaveilevat omasta huoneesta, niin kuin minäkin. Asun itse olohuoneen nurkassa ja se on aika raskasta, koska meidän elämänrytmimme alkavat olla erilaisia teini-ikäisten kanssa: kun yöllä kello 12 aletaan paistaa kananmunia ja pekonia, niin onhan se aika raskasta mennä töihin aamulla seitsemäksi, Leppälä sanoo.
Kaisa lämmittää harva se ilta asunnon pikkusaunan saadakseen omaa rauhaa poikajoukolta – tai istuu vaatteet päällä kylmässä saunassa puhumassa omat henkilökohtaiset puhelunsa.
Vaikka kolmen nuoren miehen kanssa asuminen on ahdasta, Kaisa maksaa asumisestaan omien sanojensa mukaan "itsensä kipeäksi".
Kun yöllä kello 12 aletaan paistaa kananmunia ja pekonia, niin onhan se aika raskasta mennä töihin aamulla seitsemäksi.
KAISA LEPPÄLÄ
Vuokra on 1 250 euroa, jonka päälle tulevat vedet ja sähköt. Vaikka vuokra on kova, se on Helsingin vuokra-asuntomarkkinoilla ihan normaalia tasoa, ellei jopa kohtuullinen.
Käytännössä Kaisan kaikki rahat menevät asumiseen ja lasten ruokkimiseen.
– Kyllä tässä aika kädestä suuhun mennään. Jos kaikki rahat eivät menisi asumiseen, varmaan matkustelisin tai kävisin vaikka kampaajalla useammin kuin kerran vuodessa.
Kaisa kaipaa siis ihan normaaleita asioita, sitä että rahaa ei tarvitsisi koko ajan ajatella.
– Olisi mukavaa sanoa pojille, kun he pyytävät uusia nappiksia, että ostetaan vaan. Nyt se on sitä, että joutuu aina miettimään, että menisivätkö ne vanhat vielä vähän aikaa ja onnistuisiko nappiksien ostaminen seuraavassa kuussa.
Kallis asuminen lisää pieni- ja keskituloisten eriarvoisuutta
Vaikka Kaisa ei kuulu kaikista kurjimmassa asemassa olevien helsinkiläisten joukkoon, niin Kaisan kaltaisia tavallisia työssäkäyviä helsinkiläisiä, joiden tuloista suuri osa menee asumiskustannuksiin, on paljon: erityisen vaikeassa asemassa ovat pienituloiset, mutta pääkaupunkiseudulla nyt myös moni keskituloinen joutuu maksamaan kohtuuttoman paljon asumisestaan. Toimeentulo vaikeutuu, vaikka palkka olisi periaatteessa kohtuullinen ja keskitasoa.
Eli vaikka keskitulot Helsingissä ovat muuta maata korkeammat, pienituloisten määrä kasvaa, kun palkasta vähennetään asumiskustannukset. Eriarvoisuustutkija Timo Kauppinen Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksesta (THL) toteaakin, että keskituloiset ovat väliinputoajia siinäkin mielessä, että he eivät voi saada asumistukea, vaikka asumiskustannusten jälkeen käteen jäävä raha jäisi yhtä pieneksi kuin pienempää palkkaa saavalla.
Myös asuntopormestari Anni Sinnemäki (vihr.) tietää, että hänen johtamassaan kaupungissa Kaisa Leppälän kaltaisia on paljon.
– Nimenomaan on niin, että Helsingissä asuvan keskituloisen käteenjäävä tulo on selvästi hyvin niukka, varsinkin jos hänellä on useita lapsia, hän sanoo.
Yleensä kohtuullisina asumiskustannuksina on pidetty sitä, että tuloista asumiseen menisi korkeintaan 30 prosenttia.
Tutkimuspäällikkö Timo Kauppinen pitää pääkaupunkiseudun kallista asumista uhkana jo tasa-arvolle ja on sitä mieltä, että pääkaupunkiseudun suuret asumiskustannukset voivat johtaa paitsi pienituloisten, myös keskituloisten eriarvoistumiseen verrattuna muualla maassa asuviin.
– Kysymys tasa-arvosta ja eriarvoistumisesta koskee erityisesti niitä, joille maksetaan samaa palkkaa Helsingissä kuin muualla, niin asumisen jälkeen käteen jää vähemmän rahaa, hän sanoo.
Kallis asuminen aiheuttaa ihmisille taloudellista stressiä ja ahdinkoa. Jos asuu vuokralla, oman asunnon säästämiseen ei jää rahaa ja jos asuu omistusasunnossa ja talous on jo tiukilla, niin korkojen nousu saattaisi olla taloudelle tuhoisaa.
Helsingissä vuokra-asuminen on jo yleisempää kuin omistusasuminen ja Kauppisen mukaan keskituloiset ostavat entistä vähemmän omistusasuntoja.
Kaisa Leppälä pohtii usein, että vuokran maksaminen toisen omaisuuden kartuttamiseksi on typerää, mutta tällä hetkellä muutakaan mahdollisuutta ei ole.Jaani Lampinen / Yle
Helsinkiläiset maailman tyytymättömimpiä asumiskustannuksiinsa
Täytyykö helsinkiläisten sitten vain tyytyä siihen, että asuminen nyt vain sattuu olemaan kalliimpaa maan pääkaupungissa? Kaikissa maailman pääkaupungeissa ei olla yhtä tyytymättömiä asumisen kustannuksiin kuin Helsingissä.
Eurostatin tutkimuksen mukaan helsinkiläiset pitävät kohtuuhintaisen asunnon löytymistä vaikeampana kuin monen muun eurooppalaisen pääkaupungin asukkaat.
– Eurooppalaisessa kaupunkivertailussa helsinkiläisistä hyvin harva katsoo olevan helppoa löytää asuntoa kaupungistaan kohtuulliseen hintaan. Ero muuhun maahan verrattuna on myös suuri, sanoo tutkimuspäällikkö Timo Kauppinen THL:stä.
Kauppinen kertoo myös OECD:n raportista , jonka mukaan helsinkiläiset ovat maailman suurkaupunkien asukkaiden välisessä vertailussa tyytymättömämpiä asumiskustannuksiin verrattuna muualla maassa asuviin. OECD-maista ainoastaan newyorkilaiset ovat yhtä tyytymättömiä suurkaupungin asumisen kalleuteen.
Syynä asuntopulaan ja sitä kautta asumisen kalleuteen Kauppinen toteaa olevan sen, että Suomessa kaupungistuminen on alkanut myöhään. Niin kauan kuin maaltamuutto jatkuu, eikä asuntotuotanto pysy perässä, ongelmaan ei Kauppisen mukaan ole nopeaa ratkaisua.
– Siihen ei tietenkään tarvitse alistua, että asuminen on huomattavasti kalliimpaa kuin muualla maassa, hän kuitenkin sanoo.
Tutkija Timo Kauppinen muistuttaa, että on tietysti ihmisiä, jotka arvostavat pääkaupungin palveluita, kuten kulttuuripalveluita ja ovat valmiita sen takia maksamaan asumisestaan enemmän.
Mutta säilyykö Helsingin vetovoimaisuus, jos asumiskustannusten jälkeen ei enää jää rahaa mihinkään, vaikkapa niistä kulttuuripalveluista nauttimiseen? Kaisa on pohtinut viime vuodet asiaa paljon.
– Olen käynyt paljon ystäväni luona Turussa ja kyllä minä katson siellä sekä omistus- että vuokra-asuntoja, Kaisa toteaa.
– Herää kysymys, että mitä täällä Helsingissä on sellaista, minkä takia täällä pitäisi olla. Mutta sitten minä aina palaan siihen, että lasten isä, koulut ja elämä on täällä. En minä voi heitä pois täältä viedä.
Tuleeko Helsingistä lapsettomien keikkatyöläisten kaupunki?
Jos Kaisan kaltaiset perheelliset työntekijät lähtevät pääkaupunkiseudulta väsyttyään kalliiseen asumiseen, niin kuka jää pyyhkimään lasten pyllyt, vaihtamaan vanhusten vaipat – tai varhaiskasvattamaan esikoululaiset?
Palvelualojen ammattiliitto teki hiljattain vertailun, jonka mukaan esimerkiksi siivoojien palkasta jo lähes puolet menee pääkaupunkiseudulla asumiseen, kun koko maan keskiarvo on reilut 30 prosenttia. Esimerkiksi Satakunnassa vain reilut 20 prosenttia palkasta menee asumiseen.
Tavallisen sairaanhoitajan, toimistotyöntekijän tai lastentarhanopettajan palkat eivät ole niin paljon korkeammat Helsingissä kuin muualla maassa, että se riittäisi kompensoimaan huomattavasti kalliimman asumisen aiheuttamia menoja.
Tuleeko Helsingistä keikkatyöläisten kaupunki, jossa nuoret vastavalmistuneet käyvät aloittamassa uransa ja lähtevät takaisin kotiseuduilleen tai muuttavat maalle tai pikkukaupunkiin perustamaan perhettä? Tiettävästi yksi syy Helsingin lastentarhanopettajapulaan on juuri pieni palkka, mutta myös liian kallis asuminen ja monet lastentarhanopettavat lähtevät kotikonnuilleen työskenneltyään Helsingissä hetken.
Kaisa Leppälä kertoo, että hänen moni sairaanhoitajakaverinsa asuu työsuhdeasunnossa, mutta siinä vaiheessa, kun sieltä täytyy määräajan jälkeen muuttaa pois, työntekijällä ei ole varaa jäädä Helsinkiin, vaan hän muuttaa pois kokonaan. Monet tekevät hoitoalalla myös montaa työtä tullakseen paremmin toimeen. Monen työn tekeminen on Suomessa lisääntynyt .
Kaisa ei pysty tekemään enempää töitä, eikä lisäämään yö- ja viikonloppupäivystyksiä, koska omat lapsetkin on hoidettava.
Vuokralaiset ry:n toiminnanjohtaja Anne Viita sanoo suoraan, että vaarana on, että kallis ja ahdas asuminen voi johtaa paitsi työvoimapulaan, niin myös syntyvyyden laskuun entisestään.
– Kun asutaan ahtaasti, niin samalla perheen perustamista siirretään. Tämän seurauksena meistä tulee askel askeleelta asuntopolitiikan tukemana lapsivastainen yhteiskunta. Eihän kukaan halua asua ahtaasti ja maksaa siitä liian kalliisti, Viita sanoo.
Helsingin Jätkäsaareen nousee hurjaa vauhtia uusia asuntoja, myös kaupungin vuokra-asuntoja.Jaani Lampinen / Yle
Rahat menevät jatkossakin asumiseen – nopeaa ratkaisua ei ole
Mikä sitten Kaisan kaltaisille tavallisille työntekijöille voisi tuoda helpotusta asumiseen? Vai täytyykö keskiluokkaisten työssäkäyvien ihmisten vain kärvistellä ja odottaa, että asuntomarkkinat kehittyvät ja vuokrat ja asuntojen hinnat alkavat laskea jossain vaiheessa, kun asuntoja rakennetaan lisää?
Asuntopormestari Anni Sinnemäellä ei ole mitään muita ratkaisuja, kuin juuri uusien asuntojen rakentaminen. Hänen puheessaan toistuu jatkuvasti "uusien asuntojen rakentaminen Helsinkiin muuttaville". Hänen mielestään ei edes ole pelkoa siitä, että Helsingin vetovoimaisuus olisi vaarassa asumiskustannusten takia, vaan päin vastoin: tulijoita riittää.
Markkinahintaisia vuokra-asuntoja edullisempia kaupungin vuokra-asuntoja rakennetaan lisää, mutta niitä riittää vain murto-osalle tarvitsijoista. Viime vuonna valmistui 1100 uutta kaupungin vuokra-asuntoa. Kaupungin asuntoja hakevat jatkuvasti kymmenet tuhannet ihmiset, ja vain 4 prosenttia heistä saa asunnon .
Sinnemäen mukaan jatkossakaan kaupungin vuokra-asunnon saaminen ei tule helpottumaan. Sinnemäki on paitsi kaupunkiympäristön toimialajohtaja, myös Helsingin kaupungin asunnot Oy:n, Hekan, hallituksen puheenjohtaja.
– Asuntoja valmistuu selvästi enemmän kuin aikaisemmin, mutta ei se sitä tule muuttamaan, että hakijoita on enemmän kuin niitä valmistuu tai vapautuu.
Vuokrien sääntelykään ei Sinnemäen mielestä ole ratkaisu: esimerkiksi Tukholmassa on syntynyt pimeät vuokramarkkinat sääntelyn myötä. Sinnemäen mukaan sääntely ei tuo helpotusta uusien tulokkaiden asunnontarpeeseen.
Tutkimuspäällikkö Timo Kauppinen toteaa, että onkin aina valintakysymys, kenen toimeentuloa ja asumista helpotetaan.
– On puhuttu siitäkin, että jos kaupunki alkaisi rakentaa pelkkiä markkinahintaisia vuokra-asuntoja, se voisi auttaa akuutisti keskituloisia, mutta kaikista heikoimmassa asemassa olevien asemaa se taas ei parantaisi.
– Pienituloiset on tietysti se väestönosa, joka ainakin tarvitsee tukea asumiseen. Markkinat kun eivät pysty ratkaisemaan pienituloisten asumista tyydyttävästi. Sitten se, miten pystyttäisiin tukemaan keskituloisten asumista, on vähän toinen kysymys.
Kaisa Leppälä paistelee kananmunia vuokra-asuntonsa avokeittiössä ja haaveilee isommasta asunnosta ja siitä, että rahaa jäisi muuhunkin kuin asumiseen.Jaani Lampinen / Yle
Sairaanhoitaja: Nyt minä vain odotan, että lapset kasvavat isoiksi
Sairaanhoitaja Kaisa Leppälä pitää vuokran maksamista jonkun muun omaisuuden kartuttamiseksi typeränä, mutta tällä hetkellä hän ei voi oikein tehdä muutakaan. Hän sanoo alistuneensa kalliiseen ja ahtaaseen asumiseen, koska "muita vaihtoehtoja ei ole".
Hänellä on toki pieni pesämuna omaa asuntoa varten, mutta se ei riitä kodin ostamiseen pääkaupunkiseudulta. Säästöön ei vuokran ja elämisen jälkeen jää rahaa. Kaupungin vuokra-asuntoakin hän on jossain vaiheessa hakenut – tuloksetta.
Nykyisessä asunnossa Kaisa uskoo saavansa sentään asua: Kaisa on muuttanut kimpsuineen, kampsuineen ja poikineen jo kolme kertaa viiden vuoden sisällä.
– Vuokra-asuminen on aika villiä. Eron jälkeen saimme poikien kanssa kivan asunnon, mutta siinä nousi vuokra 500 eurolla 15 kuukauden sisällä, joten siitä tuli lähtö. Seuraavassa asunnossa ehdimme asua muutaman viikon, kun kotiin tuli kirje, jossa kerrottiin, että taloon tulee putkiremontti ja että kaikki asukkaat irtisanotaan.
Nykyisessä asunnossa he ovat asuneet pari vuotta.
– Nyt minä vain odotan sitä, kun pojat kasvavat isoiksi. Luulen, että vasta silloin asumiskustannukset vasta pienenevät, hän sanoo ja rikkoo pannulle uuden kananmunan.
