Epäoikeudenmukaisuus, sitä kokenut tänään, kun pyysin perusturvaa, en omasta kaupungista vaan toisesta, jonka asiakkaita olen myös.
Maksusitoumus koski sukulaiseni lapselle rattaita. Mummulaan.
He voisivat avittaa 50 € , eli kulut ja osa rattaisiin.
Olin katsonut netistä Brion Pony-rattaita, jotka maksoivat 70 € .
Ei he eivät voi avittaa tuon vertaa edes.
Onko kunnilla niin kovin tiukat kriteerit kenelle antavat ja kenelle eivät.
Olen kuitenkin, sen verran tiukoilla, etten pysty edes tuota puolta maksamaan itse.
Kyllä , uskon että perusturvasta myönnetään rahaa vähäpätöisempiinkin hankintoihin.
Ollako ilman vai mitä.
Olen kuullut, että perusturvasta maksetaan sänkyjä, turvaistuimia yms. lapsiperheille. Ja vaatehankintoihin maksusitoumuksia, ei ihan halpoihin lastenvaateliikkeisiin eikä lastentarvikeliikkeisiin. Miten tässä toimisi, että edes saisi, sen mitä tarvitsee. Kyllä vielä 2 vee tarvitsee rattaat. Ei jaksa kovin pitkiä lenkkejä kävellä, tai jaksaa, mutta aikaa kuluu kaksin kertainen määrä.
Eikö mummulat ole samassa asemassa.
Kirppiksiltä olen mummulaan ostanut vaihtovaatteita ja vaippoja , pienistä tuloistani.
Pottaa, syöttötuolia olen huhuillut FB:n kirppiksillä, ja onnistunut hankkimaan.
Sukulaisen ystävältä olen saanut vaihtovaatteita ja kenkiä pikkuselle, saappaat ja kuomat 23-24 kokoa ja vaatteita 98-110 cm.
Onni on ollut , että heillä on pikkasen isompia lapsia, kuin tämä mummun kultakimpale.
Mutta tämän yhteenvetona, eikö mitään saa , vaan pyytämällä tarviiko aina tapella ja kertoa esimerkkejä, mitä on kuullut ja saanut tietoon, eri kaupungin perusturvasta.
Sekään ei kyllä tehoa, jos on kyse sellaisesta, mitä he eivät koe tarpeelliseksi.
Tervetuloa katsomaan ja elämää minun kotonani, eivät varmasti viihtyisi, kuin tunnin pari.
Enkä keittäisi heille edes kahvia.
ULOSOTTOVELALLINEN (PIKAVIPIT, KÄYTTÖLUOTTO, VISA)2013 -2029. MUMMI, 61 VUOTTA. ELÄKELÄINEN 01.06.2026. ULOSOTTO VIE ELÄKKEESTÄ 1/3 OSAN. ASUMISTUKI. YKSINÄISYYTTÄ JA SYYLLISYYTTÄ KOMPENSOIN OSTAMISELLA, JOS VARAA. VOI VARATONKIN VÄLILLÄ NAUTTIA ! NÖYRYYS JA KÖYHYYS KULKEE KÄSIKÄDESSÄ. LUOJA LUODUISTAAN HUOLEN PITÄÄ! SEURAKUNTA JA PERUSTURVA AVITTAVAT. ME KAIKKI OLLAAN LOPPUPELISSÄ SAMALLA VIIVALLA. ÄLÄ ARVOSTELE TOISTA. ELÄ ELÄMÄÄSI !
30.10.2026 PERUSTOIMEENTULOTUKI PÄÄTÖS LOKAKUU KORJAUS JA MARRASKUU
PERUSTOIMEENTULOTUKI PÄÄTÖS LOKAKUU KORJAUS JA MARRASKUU OMA LISÄYS: ON KYLLÄ IHAN SYVÄLTÄ TÄMÄ, KUN KAIKKI LASKUT MAKSAN, EI JÄÄ ELÄMISEEN...
-
KANSANELÄKELAITOS PÄÄTÖS Sivu 1/ 5 PL 10 ...
-
Hammashoidon Kela-korvaukset uudistuivat – ennaltaehkäisyä painotetaan Julkaistu 28.1.2026 Hammashoidon Kela-korvaukset uudistuivat kevääll...
-
Luottotiedoton voi saada vuokra-asunnon, mutta vuokranantajien käytännöt vaihtelevat – Eniten vaikeuksia on hakijalla, jolla on vuokravelka...