07.09.2015 Kouvolalaisen toimeentulotuen hakijan tarina: Ei enää realisoitavaa omaisuutta

Kouvolalaisen toimeentulotuen hakijan tarina: Ei enää realisoitavaa omaisuutta

7.9.2015 7:02
 Kesti pitkään myöntää joutuneensa taloudellisesti niin tiukoille, että pitää hakea erilaisia tukia selviytyäkseen arjesta kahden alaikäisen lapsen kanssa, kertoo kouvolalainen nainen.
Kesti pitkään myöntää joutuneensa taloudellisesti niin tiukoille, että pitää hakea erilaisia tukia selviytyäkseen arjesta kahden alaikäisen lapsen kanssa, kertoo kouvolalainen nainen.


”Vihaan kirkkaanvärisiä yliviivaustusseja. Olen asunut siinä värimaailmassa loppukeväästä saakka.
Toimeentulotukihakemukseni jatkoselvityksessä oli 142 sivua todisteita siitä, että olen oikeasti köyhä.
 Käärin "suppean" hakemukseni liitteineen joulupaperiin ja toimitin sen sosiaalitoimistoon. Liitin hakemukseen huvikseni ulosottopaperit. Saatteeksi kirjoitin: Halusin vain osoittaa, että ei mene kauhean hyvin.
Aikaa tämän paketin kokoamiseen meni vajaat viisi tuntia. Syyskuussa tiedän, miten elokuun elän.
Leipäjonossa arpanumeroni oli 27. Kun vuoroni vihdoin tuli, sain kolme pussia leipää. Kaikki muu oli jo jaettu.

Elokuun tulot: 496 euroa, josta 205 euroa on lapsilisää ja 291 euroa sairauspäivärahaa. Kela ei ole voinut maksaa koko kuukauden sairauspäivärahaa, koska puuttui joku työantajan paperi. Elokuun tukilaskelmassa huomioitavat menot: noin 1 070 euroa.
Moni kunniallinen kansalainen on ehkä joskus turhautunut ajatellessaan, että hänenkin verorahoillaan elätetään sosiaalipummeja, jotka vain nauttivat tukien pyöriessä.
Minäpä kerron: Ei tämä mitään nautintoa ole. Kyllä tämä kuulkaa vähän nöyryyttää. Setvin menoni ja esitän kaikki mahdolliset tositteet ja selvitykset siitä, etten vain yritä väärinkäyttää systeemiä.

Entä ne avuntarvitsijat, jotka eivät osaa tai jaksa?
14-sivuinen toimeentulotukipäätös tuli. Ympäröin kirkkaalla yliviivaustussilla ne kohdat, joita ei ole huomioitu päätöksessä. Niitä on jokseenkin paljon.
Kotivakuutusta ei hyväksytty, koska puuttui vakuutuskirja. Sähkölaskua ei hyväksytty, koska liitteissä oli maksumuistutus alkuperäisen laskun sijaan.
Asuntolainan korkoja ei hyväksytty. Syynä oli pankin väärä tapa ilmoittaa koron osuus. Koron osuus lainasta olisi pitänyt eritellä tiliotteessa. Nyt ei ollut, koska lainan lyhennysvapaakuukauden vuoksi pankki ilmaisee asian kokonaislyhennyksenä.
Teen lisäselvityksen.

Haaveilenko jostain? Kiitos kysymästä, kyllä.
Siitä, että lapseni herkuttelisivat hedelmillä enkä kyttäisi kaupassa pienintä kilohintaa. Valitsisin kylmätiskiltä minkä tahansa maitopurkin eikä ruokakorissani olisi yhtään ale-tuotetta.
Eniten kuitenkin haaveilen siitä, ettei minun tarvitsisi täyttää enää yhtään tukihakemusta.
Tukipäätös tuli. Hakemussulkeiset jatkuvat.
Lähetän uudelleen saman lisäselvityksen, jonka lähetin edellisen hakemuksen liitteenä.
Miksikö? Siksi, että selvitystä ei oltu huomioitu kokonaisuudessaan.
Miksi? Siksi, että paperin säästämiseksi olin tulostanut selvityksen liitteen kaksipuolisena. Kääntöpuolta ei oltu luettu.
Nyt kirjoitin kissankokoisin kirjaimin punaisella KÄÄNNÄ.
Sain toimeentulotukea takautuvasti elokuulta. Reilut 1 000 euroa. Virkailija muistutti, että siinä ovat myös syyskuun tuloni.

Luin yöllä toimeentulotukilakia. Sosiaalitoimen asiakkaan menoiksi huomioidaan vapaaehtoiset ulosottomaksut, jos asiakkaalla on ulosottomiehen hyväksymä maksusuunnitelma. Tulkitsenko minä lakia eri tavalla kuin virkailija?
Teen vielä yhden lisäselvityksen.

Puhuiko uusi hallitus normipurkutalkoista? Ne voisi aloittaa sosiaalitoimesta.
Köyhä ei saa omistaa mitään.
Myin auton ja kolme vuotta palvelleen unelmieni kodin. Enää ei ole realisoitavaa omaisuutta.
Asuntovelkaa jäi maksettavaksi 31 000 euroa. Lokakuuhun mennessä on löydettävä vuokra-asunto ja rahat takuuvuokraan.

Häpeä. Kaiken muun kestän, mutta en sitä. Se on käsittämätön. Kaikki on epävarmaa ja kiinni muiden päätöksistä.
Luottotiedoista yritän pitää viimeiseen asti kiinni. Ilman niitä ihminen on arvoton yksilö.
Kuinka paljon meitä onkaan velkahelvetissä?

Toistan mantraa, että vaikeuksista voi selvitä. En ole lähellekään selvinnyt, mutta olen matkalla sitä kohti. Hengenpitiminäni huumori ja rakkaus.”

Tarina on kouvolalaisen naisen, jonka taloudellinen alamäki alkoi kolme vuotta sitten, kun hänet irtisanottiin vakituisesta työsuhteesta yt-neuvottelujen päätteeksi. Löydettyään uuden työn hän jäi keväällä sairauslomalle työuupumuksen takia ja hänet ohjattiin hakemaan toimeentulotukea.


Satumiia Masalin

Tämän blogin suosituimmat tekstit

08.04.2019 Luottotiedoton voi saada vuokra-asunnon, mutta vuokranantajien käytännöt vaihtelevat – Eniten vaikeuksia on hakijalla, jolla on vuokravelkaa

08.09.2023 SOITTO KELASTA

14.11.2023 PETTYMYS JA SIITÄ YLI, PÄÄSTÄ IRTI