26.4.2014. AJATUKSIA JA TODELLISUUTTA

Ei oikeistaan enempää voi mistään tinkiä,  vuokralla asun ja vuokra on minmissä vaikka onkin 47 m2  kaksio saunalla.  Taitaa olla meidän  kaupungin halvimpia. Ihan mukava aurinkoinen asunto, suht hyvien matkojan takana.
Ansiosidonnaista  päivärahaa kertyy, ja siitä verot pois ja ulosotto 1/3 tai 2/3 riippuen tuleeko jotain ylimääräistä jostain päin. Mutta kun tulot vakiot ei muutoksia ole nyt tullut.
Se aloitettu välitystili, perusturvassa on vielä pikkasen "synnytystuskissa"  ei meinaa riittää tulot ja menot, nytkin kun maksoivat sen pankinlainan mikä oli multa pakollinen meno, junnaa miinuksella, enkä todellakaan ole saanut sitä rahaa tilille, nyt yrittävät maksaa toukokuun toimeentulotuen mulle vapuksi. No välttis en rahaa tarvis, kun en sitä mihinkään kuluta.
Kyllä ihminen oppii vähälläkin tulee toimeen.
Ruokasetelit srk:lta ja ruokaavustus kaupungilta.
Siinä mun tulosarka huhtikuulle.

Kirjoituksia lehdissä: Köyhyydestä ; Masennuksesta ; Työttömyydestä
Kaikki koskettavat jollain tavoilla minua, mutta se että yritetään kieltää köyhyys Suomesta , en yhdy tähän, sitä on ja sitä pitäisi hoitaa oikealla lailla, ettei lisääntyisi enempää. Masennus, juu ja kaksialainenmielialahäiriö, niin   ei mitenkään herkkua. Lääkityksen etsiminen pikäaikainen toimenpide. Kokeillaan, ja otetaan pois vaihdetaan ja taas uudestaan oletkin ihan pohjalla.
Työttömyys, vapaaehtoista, mutta kumminkin pakollinen juttu, kun ei pysty niin ei pysty, eikä töitä ole tarjolla. Ja vanha työ ei sovi.

Ja kaikki nuo yhdessä TRIO KMT !
Todellaki, todellaki, todellaki...
Mitä sitten jos pystyttäisiin tekemään jotta asiat saataisiin meille kaikille edes jollain lailla parempaan suuntaan. Olisi erittäin hieno juttu. Monen elämä muuttuisi kertaheitolla.
Rikkaat ei luovuta omistaan, muuta kuin "oman egon" nousemiseen ja se , miten sen jakavat ja kenelle, Jonkilainen taho pitäisi olla missä, viittelisä ihminen saisi tukea ja ehkä turvaakin elämäänsä. Yhtälailla , kun masentuneilla on sairaalajaksonsa, pitäisikö työttömillä olla ns laitostyöttömyysjaksonsa, missä olisi helppoja töitä erilaisista aloista, ruoka tulisi eteen ja katto pään päällä, asiat olisivat hoidossa. Olisiko valtiolla varaa tälläiseen, yhden Kreikan  kriisin rahat.  Ja köyhille voisi olla kanssa pala rikkautta, jossain laitoksessa , kokemuksia, elämästä rikkaampana, ei rahalla vaan kokemuksella, ja olisi ruoka naaman edessä ja samanlailla katto pään päällä.  Köyhät ei omista mitään mistä antaa, muuta kuin omaa aikaansa ja tukeansa muille jos jaksaavat ja viimeisenä masentuneet, voih, jos jaksaa , jos haluaa, jos, ja jos ja jos ..... kunnes sitten tulee , että nyt , mutta jaksaa pitää ja toivoa yllä, että kaikki kääntyy parempaan.
Suomessa on noita vanhoja koulurakennuksia pilvin pimein ne vaan hyötykäyttöön ja antamaan kokemuksia ja iloa yhdessä toimismisesta Suomen hyväksi.
Työttömät tekisivät taloa, masentuneet maalaisivat ja köyhät kokkailisivat.

Kaikille hyvää mieltä, ajatuksia paremmasta huomisesta.
Pidetään lähimmistä huolta.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

08.04.2019 Luottotiedoton voi saada vuokra-asunnon, mutta vuokranantajien käytännöt vaihtelevat – Eniten vaikeuksia on hakijalla, jolla on vuokravelkaa

08.09.2023 SOITTO KELASTA

14.11.2023 PETTYMYS JA SIITÄ YLI, PÄÄSTÄ IRTI