ETTÄ MUN ELÄMÄ ON IHAN SYVÄLTÄ.
EI OLE RAHAA RUOKAAN, EIKÄ KAMPAAJALLE SAATI HAJUVESIIN.
EN KÄY SOSSUSSA HAKEE RAHAA, ENKÄ KELALTA SAA EURON EURO.
ÄLKÄÄ SPEKULOIGO ENEMPÄÄ.
ULOSOTTOKIN VEI 1/3 JA JÄI KÄTEEN VAI MUUTAMA SATKU , JOS SITÄKÄÄN.
EN OLE PÄÄSSYT KÄYMÄÄ MISSÄÄN PITKÄÄN AIKAAN.
EI OLE RAHAA.
EIKÄ PASSIA.
MUUTENHAN MENISIN HETI VIROON, JA HAKISIN KAIKKEA KIVAA.
VAAN KUN EI OLE RAHAA, PYSYN KOTONA JA KATSELEN SEINIÄ.
NEKIN TARVIS KYLLÄ UUDEN MAALIN.
MUTTA MISTÄ MAALI. KUN EI OLE RAHAA.
SÄHKÖLASKUTKIN ODOTTAA TILIPÄIVÄÄ, ELI KELAN TUKEE.
PUHUMATTAKAAN PUHELINLASKUSTA, SEKIN ODOTTAA, ETTÄ KOHTA SULJETAAN PUHELIN, KUN EN OLE MAKSANUT LASKUA.
VUOKRAKIN ON NIIN KALLIS, ASUMISTUKI PIENI. SOSSUT SAISIVAT MAKSAA KOKO VUOKRAN EDES, VÄHÄN AUTTAISI, KAMALAA KURJUUTTA. VAIKEROIN.
KUKAAN EI AUTA YKSINÄISTÄ IHMISTÄ.
RUOKAKAUPASTAKAAN EI SAA ILMATTEEKSI MUUTA KUIN KIRKKAITA PIKKUPUSSEJA. SOSSUT EI ANNA RUOKAAN RAHAA.
SEURAKUNNALTA RUPEE SAAMAAN ONNEKSI EU RUOKAA.
KAVERITKAAN EI ENÄÄ KÄY, KUN EI OLE TARJOTA MAITOA KAHVIN SEKAAN. JA MUSTANA NE EI SITÄ JUO. EIKÄ OLE KUIN HIENOASOKERIA, EI ENÄÄ PALASOKERIA. HIENOASOKERIA KUN EI PYSTY IMESKELEMÄÄN.
RAHA, RAHA, RAHA, KIPEÄNÄ EN VOI TYÖTÄKÄÄN TEHDÄ, JOTTA SAISIN LISÄ TIENESTIÄ. KÖYHYYS ON KOVAA. KAMALAT SÄRYT, JA YÖT MENEE VALVOESSA. YKSINÄINENKIN OLEN , VARMAAN SYRJÄYTYNYT, KUN EN LIIKU MISSÄÄN.
KUKAAN EI KÄY.
Huomasitte varmasti , että vaan omasta kurjasta olosta kirjoitin. Ei ketään muuta huomioinut.
Paljon riippuu asenteesta , miten suhtautuu elämään. Ei se elämä ruikuttamalla parane. Surkun surkun surku.
Elämässä voisi olla paljon pahemmin asiat, jos sairastuisi todella vakavasti, eikä olisi toivoa paranemisesta.
Edelleen toivon, että kun kerrotaan omasta elämästä, tai yhteisestä elämästä, apua saadakseen, tarvis kertoa koko totuus. Ei osia, koska silloin minusta pimitetään tärkeää tietoa. Ei ihminen saa ahneeksi ruveta, kun apua tulvii pilvin pimein. Järki käteen.
Nöyrä olla pitää, ja kiitollinen saamastaan avusta, ja jos liikaa saa apua, voi antaa sitä eteenpäin muille sitä tarvitseville.
Ulosottovelallinen 2013 -2029. Mummi. Sairasloma: toistaiseksi jatkuva. Tuloina: PERUSTOIMEENTULOTUKI JA ASUMISTUKI. Nöyryys ja köyhyys, kulkee käsikädessä. Elämä opettaa. Luoja luoduistaan huolen pitää.
14.12.2024 VUODEN 2024 MUISTOJA
VUODEN 2024 MUISTOJA Tämä vuosi on ollut kaiken kaikkiaan ihan hyvä. Taloudellisesti pikkasen tiukka, mutta Elisan laskujen kanssa tehnyt ...
-
Luottotiedoton voi saada vuokra-asunnon, mutta vuokranantajien käytännöt vaihtelevat – Eniten vaikeuksia on hakijalla, jolla on vuokravelka...
-
PERUSTOIMEENTULOTUKI LASKELMA Laskelma ajalle 1.7.2024 - 31.7.2024 Tulot ...
-
Pettymys ja siitä irti päästäminen. Asia josta nyt avaudun on raha! Eli, kun ilmottauduin TE-toimistoon, laskin veroprosentin ja ajattelin,...