14.1.2014 Aikuisväestöstä 8,3 prosentilla on maksuhäiriömerkintöjä.

Maksuhäiriöisten kuluttajien määrä nousemassa 1990-luvun laman lukemiin
14.1.2014 12:08
HELSINGIN SANOMAT


Aikuisväestöstä 8,3 prosentilla on maksuhäiriömerkintöjä.
Maksuhäiriömerkintöjä tulee nyt yhä enemmän muun muassa maksamattomista vuokrista, sähkölaskuista ja postimyyntiostoksista.

Suomalaisilla kuluttajilla on yhä enemmän maksuhäiriöitä, kertoo Suomen Asiakastieto. Viime vuonna kirjattiin ennätykselliset 1,8 miljoonaa uutta maksuhäiriömerkintää 252 000 kuluttajalle.

Aikuisväestöstä 8,3 prosentilla on maksuhäiriömerkintöjä. Merkintöjä on kaikkiaan 360 000 henkilöllä. Jokaisella rekisteröidyllä kuluttajalla on keskimäärin 16 merkintää, mutta joillakin on useita satoja.

Yli 60 prosenttia maksuhäiriöisistä kuluttajista on miehiä. Erityisen tarkkana luotonmyöntäjien tulisi Asiakastiedon mukaan olla 25–39-vuotiaiden miesten hakiessa uutta luottoa.

Merkintöjen taustalla on työttömyyden lisäksi myös se, että yhä useampi kuluttaja on velkaantunut monelle luotonmyöntäjälle, jolloin kokonaisvelka on kasvanut liian suureksi.

Liiketoimintajohtaja Jouni Muhonen Suomen Asiakastiedosta sanoo, että kulutusluotot ovat edelleen suurin syy maksuhäiriöiden takana, mutta niiden "häiriökasvu" on pysähtynyt muun muassa pikavippeihin kohdistuvien rajoitusten takia.

Maksuhäiriömerkintöjä tulee nyt yhä enemmän muun muassa maksamattomista vuokrista, sähkölaskuista ja postimyyntiostoksista.

Maksuhäiriöisten henkilöiden kokonaismäärä kasvoi vuodessa 14 000:llä.

"Enimmillään maksuhäiriöisiä henkilöitä on ollut vuonna 1997 noin 368 000. Silloisilla maksuhäiriömerkintöjen tallennusajoilla olisi tuo luku todennäköisesti nyt jo rikkoutunut", Muhonen sanoo.

Maksuhäiriöisten henkilöiden lisäksi Asiakastiedon rekisterissä on noin 50 000 henkilöä, joille on määrätty edunvalvoja tai jotka ovat ottaneet Oma luottokielto -turvamerkinnän luottotietojensa suojaksi.

Uusista maksuvaikeuksista kertovien velkomustuomioiden määrä kasvoi viime vuonna, ja niitä rekisteröitiin yhteensä 347 500. Valtaosa merkinnöistä johtuu pienehköistä kertaluotoista.

Asiakastiedon arvion mukaan luotonmyöntäjät osaavat nyt arvioida riskejä paremmin. Nykyisin hakijan muut kulutusluotot pystytään selvittämään jo luottoa myönnettäessä.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

08.04.2019 Luottotiedoton voi saada vuokra-asunnon, mutta vuokranantajien käytännöt vaihtelevat – Eniten vaikeuksia on hakijalla, jolla on vuokravelkaa

08.09.2023 SOITTO KELASTA

14.11.2023 PETTYMYS JA SIITÄ YLI, PÄÄSTÄ IRTI