12.02.2019 Hyvätuloinen pariskunta vietti komeat häät lainarahalla – lopulta käsiin levisi 430 000 euron velkapotti

Hyvätuloinen pariskunta vietti komeat häät lainarahalla – lopulta käsiin levisi 430 000 euron velkapotti



Julkaistu: 12.2. 11:47

 Häistä käynnistyi holtiton velkakierre.

KYMMENESSÄ vuodessa keski-ikäinen pariskunta velkaantui noin 430 000 euroa. Uudella velalla maksettiin vanhoja pois. Velkataakka vain kasvoi, vaikka pariskunnan yhteenlasketut verottavat tulot olivat pari vuotta sitten lähes 100 000 euroa vuodessa.

Hyvistä ansioista huolimatta kumpikin puoliso haki velkajärjestelyä. He arvioivat, että se oli ainoa mahdollisuus selvitä veloista ja katkaista lainakierre.

Ensimmäinen velka oli otettu kymmenkunta vuotta sitten häitä varten.

Yli puolet veloista on asuntolainoja. Loppuosa lainoista oli otettu elämiseen ja vanhojen lainojen maksuun.

Pirkanmaan käräjäoikeus hylkäsi puolisoiden velkajärjestelyhakemukset joulukuussa. Turun hovioikeus antoi ratkaisunsa viime viikolla. Hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa. Velkajärjestelyä vastustaneitten velkojien mielestä pariskunta eli yli varojensa ja velkaantui vastuuttomasti.

Kummallakin puolisolla on ollut vakituinen työpaikka parikymmentä vuotta.

VELKOJIEN MUKAAN puolisoiden kuukausittainen maksuvara on erinomainen. Vaimon maksuvara on lähes 900 euroa ja miehen 1 300 euroa.

Vakuudellisia asuntolainoja lainasummasta on noin 220 000 euroa. Asuntolainoja lukuun ottamatta velat ovat pääasiassa pikavippejä ja luottokorttivelkoja. Velkoja oli otettu myös sairastuneiden läheisten auttamiseen.

Velkaralli käynnistyi kymmenkunta vuotta sitten, häitä varten otetulla lainalla. Lainarahaa on käytetty myös uuden kodin ja kaluston hankintoihin, mutta ennen kaikkea elämiseen.

Velkojat arvostelevat käräjäoikeuden ratkaisun perusteluissa rahankäyttöä ja muistuttivat, että menot pitäisi sovittaa tuloihin.

Läheisten auttaminen on velkojien mielestä hyväksyttävää, mutta sekään ei saa ylittää omaa kantokykyä. Samaa mieltä oli käräjäoikeus.

Pariskunta kiisti, että olisi velkaantunut piittaamattomasti ja vastuuttomasti. Kumpikin puoliso maksoi velkojaan ulosoton kautta vuosikaudet, mutta jatkoi samalla uusien luottojen ottamista aina viime vuoteen saakka.

Pariskunta oli huolissaan asuntonsa menetyksestä, jos velkajärjestely hylättäisiin. Sen myynnillä he pääsisivät eroon vakuudellisista luotoista, mutta edelleen jäisi edelleen 200 000 euroa vakuudettomia vippejä.

KÄRÄJÄOIKEUS toteaa ratkaisussaan, että hakijoilla oli ikänsä ja muitten seikkojen vuoksi mahdollisuus harkita velanoton vaikutuksia talouteensa.

Velanotto oli erityisen suurta juuri häiden ja yhteisen asunnon hankinnan aikaan, mutta pankit pitivät lainanottoa tuolloin perusteluna ja hyväksyttävänä.

Muutaman vuoden tauon jälkeen kuitenkin lainanotto kasvoi ja jatkui kolme-neljä vuotta. Tuolloin olisi pankkien mukaan pariskunnan pitänyt ymmärtää, ettei takaisinmaksu ole helppoa.

Oikeus totesi puolisoiden velkaantuneen vastuuttomasti, ottamalla uutta lainaa tilanteessa, jossa heillä ei ollut mahdollisuutta maksaa aikaisemmin otettuja pois. Oikeuden mielestä he suhtautuivat välinpitämättömästi taloutensa hoitoon.

Erityisen painavilla syillä voidaan hakija hyväksyä velkajärjestelyyn, jolloin arvioidaan mm. velallisen omat toimet ja velkaantumisesta kulunut aika.

Käräjäoikeus toteaa, että asuntolainaa lukuun ottamatta muut lainat ovat melko tuoreita ja niillä on suurelta osin maksettu vanhoja lainoja pois eikä rästiin jääneiden lainojen hoitaminen ollut erityisen suunnitelmallista. Oikeuden mielestä meno on ollut vastuutonta.

Lainojen käyttötarkoitus ja velkaantumisesta kulunut aika eivät puoltaneet velkajärjestelyä ja käräjäoikeus hylkäsi hakemuksen.

Kun hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa jäävät käräjäoikeuden tekemät ratkaisut pysyviksi.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

08.04.2019 Luottotiedoton voi saada vuokra-asunnon, mutta vuokranantajien käytännöt vaihtelevat – Eniten vaikeuksia on hakijalla, jolla on vuokravelkaa

08.09.2023 SOITTO KELASTA

14.11.2023 PETTYMYS JA SIITÄ YLI, PÄÄSTÄ IRTI