Leila Sepponen auttaa ylivelkaantuneita vapaaehtoisena: ”Joskus ihmisten kohtalot vievät yöunet”
Vapaaehtoistoiminta voi olla antoisampaa kuin vapaaehtoinen etukäteen edes aavistaa. Kolme vapaaehtoista kertoo, miksi tekee vapaaehtoistöitä. Yksi heistä on Leila Sepponen, joka auttaa ylivelkaantuneita – omien sanojensa mukaan tavallisten perheenäidin taitojensa avulla.
Leila Sepponen iloitsi, kun asiakas ei joutunutkaan ulos asunnostaan. (KUVA: RIO GANDARA / HS)
Raisa Mattila
Julkaistu: 16.2. 2:00 , Päivitetty: 16.2. 19:05
LAPSETON kolmivuorotyöläinen käyttää vapaa-aikaansa hoitaakseen muiden lapsia. Työssä käyvä kuuden lapsen isoäiti neuvoo tuntemattomia raha-asioissa.
Kolmas auttaa muita pitämällä viikonloppuisin ulkoilualueen kotaa avoinna kaikille kaupunkilaisille.
Leila Sepponen, Elina Vepsäläinen ja Timo Virolainen tekevät hyvin erilaisia vapaaehtoistöitä. Järjestettyä vapaaehtoistoimintaa onkin nykyisin tarjolla valtava kirjo. Lähes kaikille auttamishaluisille löytyy melko varmasti sopiva tapa olla hyödyksi muille.
Leila Sepponen, 66, Helsinki. Vapaaehtoinen raha-asianeuvoja Helsingin seurakuntien Raha-asianeuvonta Rarissa:
”MONELLA Raha-asianeuvonta Rariin tulevalla asiakkaalla on mukanaan iso kasa kirjekuoria, joita he eivät ole uskaltaneet avata omin päin. Kuorissa on laskuja, joita voi olla jopa parikymmentä.
Silloin laskut avataan ensiksi yhdessä meidän vapaaehtoisten kanssa. Siten selviää, mikä on todellinen tilanne ja kuinka laajaksi ongelma on päässyt.
Vapaaehtoisena raha-asianeuvojana tapaan diakoniatyöntekijöiden lähettämiä asiakkaita, joita neuvon raha-asioissa.
Neuvonta on seurakunnan järjestämää toimintaa, jossa autetaan esimerkiksi ylivelkaantuneita tai muuten hankalassa taloudellisessa tilanteessa olevia ihmisiä.
Haluan olla mukana vaikuttamassa siihen, etteivät lapset joutuisi syyttään kärsimään tällaisesta asiasta.
Usein meidän puheillemme tullaan silloin, kun laskut ovat menneet ulosottoon, eikä elämiseen ole rahaa. Ehkä lainoja tai pikavippejä on ollut jo ennestään, ja sitten viimeisenä pisarana esimerkiksi sairaus on kaatanut talouden.
Kyllä siinä saa käyttää kaikki kokemuksensa ja osaamisensa, että asiat lähtevät ratkeamaan.
Tärkeintä on varmistaa, ettei velkaa tulisi asiakkaalle enää lisää. Jo se, että joku kuuntelee, tuntuu monesti auttavan aika paljon. Työtä tehdään pareittain, eli tapaamisessa on paikalla kaksi vapaaehtoista.
VUONNA 2016 huomasin lehdestä ilmoituksen vapaaehtoisen raha-asianeuvojan koulutuksesta niille, joilla on oma talous kunnossa ja halua auttaa muita. Hain ja pääsin mukaan.
Julkisuudessa on ollut paljon puhetta ylivelkaantuneiden määrästä ja rahaongelmien lisääntymisestä. Minua tilanne on huolestuttanut jo kauan. Erityisesti lapset ja perheet ovat lähellä sydäntäni. Haluan olla mukana vaikuttamassa siihen, etteivät lapset joutuisi syyttään kärsimään tällaisesta asiasta.
Minulle on kertynyt kokemusta talousasioista töideni kautta. Mutta hommassa auttavat pitkälle myös tavanomaiset perheenäidin taidot, kuten kokemus siitä, miten taloutta pyöritetään ja kuinka laittaa ruokaa edullisesti.
Minulle tämä on niin sanottua omaa aikaa, koska se antaa potkua myös omaan elämääni.
Olen edelleen työelämässä. Elämässäni on puoliso, aikuiset lapset, lastenlapset ja aika paljon kaikenlaista tekemistä. Vapaaehtoisuus vie aikaani pari tuntia kerrallaan noin kahden viikon välein.
Minulle tämä on niin sanottua omaa aikaa, koska se antaa potkua myös omaan elämääni. Paljon vain puhutaan asioista. Minä saan hyvän mielen siitä, että pystyn itse tekemään muiden hyväksi edes jotain pientä.
Vapaaehtoisena olen oppinut senkin, että koska tahansa voi tulla vastaan asioita, jotka myllertävät elämän. Niitä voi tulla kenelle tahansa. Se panee nöyräksi.
Joskus ihmisten kohtalot jäävät mieleen pyörimään ja vievät yöunet. Tässä hommassa on onneksi taustalla hyvä organisaatio, jonka kanssa voi pyöritellä ajatuksiaan.
Kerran asiakkaalla oli hirveän kriittinen tilanne: asunto oli menossa alta hyvin pian. Minä ja toinen vapaaehtoinen saimme hoidettua asian sillä tavalla, että irtisanominen peruttiin ja asiakas sai aikaa maksaa rästiin jääneet vuokransa.
Minulle jäi tosi hyvä mieli hänen puolestaan.”
Elina Vepsäläinen, 24, Turku. Hoitaa lapsia Turun ensi- ja turvakodin Olivia-avopalveluyksikössä:
”OLEN aina ollut hirveän lapsirakas. Omia lapsia minulla ei ole. Vuosi sitten keväällä tajusin, ettei myöskään lähipiirissäni ole lapsia, joiden kanssa leikkiä.
Elina Vepsäläinen on opiskellut sosionomiksi ja tehnyt töitä lastensuojelussa. (KUVA: VESA-MATTI VÄÄRÄ)
Opintoni olivat silloin kesken, ja koulun sähköpostiin tuli toisinaan mainoksia keinoista hankkia lisäopintopisteitä. Turun Ensi- ja turvakodin viestissä kerrottiin mahdollisuudesta päästä hoitamaan sen alaisuudessa toimivassa Olivia-avopalveluyksikössä asioivien perheiden lapsia. Yksikössä tarjotaan tukea esimerkiksi ensikodissa vauvavaiheessa asuneille mutta sieltä myöhemmin kotiutuneille perheille.
Innostuin kovasti. Hain mukaan uusien vapaaehtoisten koulutukseen.
Olen opiskellut sosionomiksi ja tehnyt töitä lastensuojelussa. Halusin ryhtyä vapaaehtoiseksi, sillä tahdoin päästä viettämään lasten kanssa myös huoletonta aikaa. Tärkein tehtävämme on leikkiä lasten kanssa, emmekä saa tietää tarkasti perheiden tilanteista.
Kevään 2018 ajan kävin paikalla kerran viikossa, aina keskiviikkoaamupäivisin. Hoidin pääsääntöisesti samaa lasta kerrallaan puolentoista tunnin ajan.
Käynnit olivat hyvä tauko opinnäytetyön tekemisestä. Sain lähteä puistoon peuhaamaan, eikä tarvinnut murehtia muusta.
Nyt olen valmistunut ja kolmivuorotyössä. Käyn paikalla keskimäärin parin kuukauden välein.
En osaa ajatella, että hommassa olisi vapaaehtoiselle jotain raskasta.
Vapaaehtoisuutta voisi verrata harrastukseen, jolla on vaikutusta omalle hyvinvoinnilleni. Saan tuntea itseni hyödylliseksi: kun me vapaaehtoiset leikitämme ja hoidamme lapsia, yksikössä asioivat vanhemmat pääsevät osallistumaan heille tarkoitettuun toimintaan. Töissäkin tuntee itsensä tarpeelliseksi, mutta se voi myös olla raskasta ja eri tavalla velvollisuus.
Jossain vaiheessa ensikoti voisi olla minulle myös kiinnostava työnantaja. Vapaaehtoisuus onkin tarkoittanut minulle myös verkostoitumista ja kokemuksen karttumista.
En osaa ajatella, että hommassa olisi vapaaehtoiselle jotain raskasta. Minulle käynnit ovat olleet iloisia tapahtumia.
Silti joskus miettii maaliskuisena keskiviikkoaamuna, kun herätyskello soi, että jaksaako oikeasti nousta ja lähteä. Mutta kun perille pääsee, voisiko olla mitään mukavampaa kuin peuhata puolitoista tuntia ulkona kauniissa pakkassäässä?
Mieleeni ovat jääneet erityisesti ensimmäiset kerrat vapaaehtoisena. Olin ensin leikkinyt lapsen kanssa ulkona, minkä jälkeen hän oli nukahtanut. Työnsin vaunuja pitkin katuja, ja minulla oli tosi hyvä fiilis. Vanhemmat olivat luottaneet minuun niin paljon, että olivat antaneet lapsensa minun mukaani. Hyvältä tuntui myös se, että lapsi oli uskaltanut lähteä.
Haaveilen jatkuvasti siitä, että olisin avulias ihminen. Silloin tunsin olevani.”
Timo Virolainen, 48, Helsinki. Uutelan kodan vapaaehtoinen kotakummi:
”UUTELAN kota valmistui Vuosaareen Uutelan ulkoilualueelle vuonna 2017. Kota on Helsingin kaupungin ja Sininauhaliiton yhteiskäytössä ja avoinna viikonloppuisin kaikille. Ulkoilijat voivat tulla sinne esimerkiksi keittämään nokipannukahvit tai paistamaan makkaraa.
Timo Virolainen sanoo olevansa ”aika kova höpöttämään.” (KUVA: RIO GANDARA / HS)
Asun lähistöllä ja heti kodan valmistumisen jälkeen kävin moikkaamassa väkeä paikan päällä. Kerroin, että haluaisin olla mukana toiminnassa. Minusta tuli yksi vapaaehtoisista kotakummeista.
Kummi saapuu paikalle puoli tuntia ennen muita. Hän sytyttää tulet, siistii paikat ja avaa ovet. Ihmisten saapuessa kotakummi huolehtii turvallisuudesta, kuten valvoo tulen käyttöä ja tarvittaessa muistuttaa, että kota on alkoholiton paikka.
Jokaisella kummilla on tehtävän hoidossa oma tyylinsä. Osa on hirveän sosiaalisia ja haluaa jutella vieraiden kanssa, osa viihtyy paremmin omissa oloissaan.
Minä olen aika kova höpöttämään. On kuitenkin tärkeää huomata, ketkä vieraista haluavat keskustella.
Monille kota on paikka, johon tullaan hiljentymään rauhoittavan elementin, tulen, äärelle.
Luonto on ollut minulle pitkään tärkeä asia. Olen tykännyt ulkoilla ja käydä kavereiden kanssa Nuuksiossa ja Sipoonkorvessa.
Vapaaehtoistyötä en ole aiemmin tehnyt. Nyt minulla on siihen aikaa, kun lapset ovat kasvaneet isoiksi. Kotakummiuden myötä elämääni on tullut myös uusia vastuita: toimin nykyään Vuosaari-seuran hallituksessa.
Välillä paikalla käy teinien ryhmiä. He istuvat tulen äärellä ilman kännyköitä.
Vapaaehtoistyössä kiitokset ovat tärkeitä, koska sitä ei tehdä rahan takia. Paras kiitos on se, kun ihmiset tulevat paikalle yhä uudelleen ja sana kiirii myös uusille kävijöille.
Kun ihmiset tulevat ja viihtyvät, saan kokea olevani mukana tekemässä hyvää. Kaikki vapaaehtoistyö on arvokasta, mutta tällaisessa hommassa kiitos tulee erityisen konkreettiseksi, kun näkee, kuinka paljon ihmisiä on tälläkin kerralla saapunut paikalle.
Heti avaamisen jälkeen vieraita kävi jopa 200 päivässä. Koskaan emme ole joutuneet pitämään kotaa tyhjillään.
Vanhemmat tulevat syömään eväitä lasten kanssa, ja välillä paikalla käy teinien ryhmiä. He istuvat tulen äärellä ilman kännyköitä. Silloin ajattelen, että vau.”
Muiden auttaminen saa ihmisen voimaan paremmin
VAPAAEHTOINEN auttaa muita, mutta myös hän itse saa vapaaehtoisuudesta paljon. Muiden auttaminen voi tutkimusten mukaan vähentää esimerkiksi stressin haitallisia vaikutuksia.
”Ihminen on hyvin sosiaalinen eläin, joka etsii merkityksellisyyden kokemuksia ja yhteyttä toisiin ihmisiin. Ne ovat universaaleja perustarpeita”, professori Anne Birgitta Pessi Helsingin yliopistosta sanoo.
Nämä tarpeet täyttyvät, jos ihminen kokee pystyvänsä auttamaan muita ja olemaan siten tärkeä.
”Tässä mielessä minun etuni ja sinun etusi lyövät aina kättä vapaaehtoistoiminnassa”, kirkkososiologian professori Pessi sanoo.
PESSI on väitellyt teologian tohtoriksi vapaaehtoistyön motiiveista eli sen tekemisen syistä. Myöhemmin hän on tutkinut esimerkiksi myötätuntoa ja laajemmin toisten auttamista.
Hän on tullut tulokseen, että antamista ja saamista ei voi erottaa toisistaan.
”Vapaaehtoisia kouluttaessani ja heitä haastatellessani olen huomannut, että moni on alun perin lähtenyt mukaan ajatuksella, että haluaisi antaa aikaansa esimerkiksi lasten hyväksi. Mutta toiminta onkin antanut ihmiselle itselleen enemmän kuin hän on osannut kuvitella.”
Opiskelijalla motiivi ryhtyä vapaaehtoiseksi voi olla opintopisteiden saaminen.
OLI MOTIIVI lähteä mukaan mikä tahansa, parasta vapaaehtoisuudessa ovat useimmiten kohtaamiset muiden ihmisten kanssa. Ne puolestaan kannustavat jatkamaan hommassa.
Vapaaehtoiset myös kokevat oppivansa toiminnassa uusia taitoja ja ylläpitävänsä olemassa olevia, tutkimukset osoittavat. Ja jos kalenteri on tyhjä, koko arki voi saada rytmin vapaaehtoistyöstä. Joillekin vapaaehtoisuus tarjoaa kokemuksia, joita ei ole mahdollista saada töissä, vaikka olisikin työelämässä.
”Olen kuullut esimerkiksi sosiaalialan vapaaehtoisiksi ryhtyneiden entisten sairaanhoitajien kertoneen, että vapaaehtoisena saa tehdä työn niin kuin työelämässä ei saanut. Vapaaehtoisena on mahdollista viipyä potilaiden luona ja keskittyä kohtaamiseen.”
TOIMINNAN suurin vahvuus eli mukanaolo omasta tahdosta on samalla sen suurin ”heikkous”, sillä vapaaehtoinen auttaja saa lopettaa hommassa koska tahansa.
”Mutta on myös erityisen merkityksellistä tulla autetuksi toisen ihmisen vapaan tahdon, ei velvollisuuden, kautta”, Pessi sanoo.
SUOMALAISISTA aikuisista 35–40 prosenttia tekee vapaaehtoistyötä. Se on Pessin mielestä kansainvälisesti vertailtuna hyvä osuus.
Joukosta erottuu kaksi perinteistä vapaaehtoisten ryhmää: urheiluseuroissa toimivat miehet ja sosiaali- ja kasvatusaloilla aikaansa antavat naiset.
Perinteiset sukupuoliroolit siis jylläävät vapaaehtoistyössä. Professori toivoo, että niitä pystytään tulevaisuudessa rikkomaan. Ikärakenteiden ja sukupuoliroolien sekoittumisesta on usein hyötyä.
”Meille on aina hyväksi kohdata erilaisia ihmisiä.”
