04.11.2016 Iltasanomat : Neljän lapsen yh-äiti Maria onnistui karsimaan perheen ruokamenot 300 euroon kuukaudessa: ”Perunaa ja 74 sentin makkaraa”

 Neljän lapsen yh-äiti Maria onnistui karsimaan perheen ruokamenot 300 euroon kuukaudessa: ”Perunaa ja 74 sentin makkaraa”


 


Viisikymppinen Maria erosi kymmenen vuotta sitten aviomiehestään, jolla oli menestyvä yritys ja kansainvälinen ura.
Itse hän oli ollut 9 vuotta putkeen hoitovapaalla ja hoitanut lapset miehen luodessa uraansa.

Eron jälkeen Maria sai vain lapset. Huoltajuutta puitiin hovioikeudessa asti.

– Kun mieheni ei saanut lapsia, hän ei myöskään halunnut maksaa heistä elatusmaksuja. Siitä tuli uusi oikeudenkäyntikierros ja hän on maksanut tytöistä vain minimin.

Eikä euroakaan enempää:

– Kun tytöt ovat olleet yhteydessä isäänsä, että saisivatko he rahaa luistimiin tai pyörään, isä sanoo, että äitinne vie jo kaikki rahani.

Maria on kasvattanut neljää teini-ikäistä tytärtään siivoojan palkalla, josta jää nyt käteen 900 euroa kuukaudessa. Lisänä ovat elatusmaksut ja lapsilisät kolmesta lapsesta. Yhteensä viiden hengen taloudessa on käytettävissä noin 2000 euroa.

Asuntolaina haukkaa summasta 460 euroa.

– Emme saa asumistukea, koska talo on oma. Kela voisi avustaa korossa, mutta korko on nyt niin alhainen, että emme saa mitään. Talo on vanha, ja se on koko ajan jostain rikki.

Marian kolme ammattikoululaista tytärtä asuu viikot pois kotoa sisäoppilaitosympäristössä. Niitä maksuja on yhteensä 300 euroa kuukaudessa kolmesta tyttärestä.

– Kun mukaan lasketaan kirjat ja muut opintomateriaalit, lapsilisä ei riitäkään. He saavat koulussa kuitenkin ruokaa.

Koulussa iltapalat täytyy hankkia itse. Marian tytöt syövät äidin tekemää leipää siinä missä muut teinit ostava iltaisin usein sipsejä ja limpparia.

– Tyttöjä hävettää, koska heillä ei ole rahaa niihin ylellisyyksiin. Mutta ainakin he syövät terveellisemmin kuin muut nuoret.

Kun tytöt ovat viikot pois, äiti syö vain leipomaansa leipää. Ostoksilla käydään vain viikonloppuisin.

– Koko ajan tässä saa miettiä, että miten selviämme. En ole nyt pystynyt maksamaan laskuja, vaan olen joutunut siirtämään eräpäiviä ja tekemään osamaksusopimuksia kaikkiin mihin olen pystynyt. Maksan osamaksulla sähköt ja yhden tytön koulukirjoa.

Maria elää kirjaimellisesti kädestä suuhun.

– Siirrän koko ajan kännykkälaskuja eteenpäin. Jokaisen tytön ja minun kännykkälaskuni on 20 euroa.

Maria on saanut apua taloudelliseen ahdinkoonsa seurakunnalta. Sieltä on kannustettu hakemaan myös toimeentulotukea, sillä perheen tulot ovat niin vahvasti alle laskennallisen toimeentulominimin.

Pienellä paikkakunnalla elävää Mariaa epäilyttää se, että pitääkö kunnan sosiaalityöntekijän vaitiolovelvollisuutensa, jos hän sinne menee:

– Olen keskustellut tästä toisen talousahdingossa olevan äidin kanssa, ja hänellä on sama tuntuma kuin minulla. Mutta nyt taitaa olla pakko, sillä sain juuri talomme sähkölaskun, ja se on 400 euroa kolmelta kuukaudelta.

Seurakunnalta Maria on saanut kuukausittain 60 euroa, jotta hän voi ostaa tarvikkeita seurakunnan nimeämästä kaupasta.

– Lisäksi saamme kuivamuonakassin. Siellä on hapankorppuja, ja tytöt syövät ne heti, kuin ne olisivat jotain snackseja.

Kaupasta Maria ostaa kaikkea mikä on halpaa:

– Perunaa ja 74 sentin makkaraa. Niistä tulee hyvä makkarakeitto.

Nuukailemalla ruokamenot saa jopa 300 euroon kuukaudessa.

Perhe asuu syrjässä ja jätehuollosta joutuu maksamaan erikseen:

– Jouduin sanomaan irti jätehuollon, sillä se oli liian kallis, enkä pystynyt sitä maksamaan. Jätehuolto ymmärsi tilanteeni, eivätkä he vaadi minulta vuosittaista 70 euron perusmaksua.

– Koko elämä tuntuu olevan kerjäämistä, vaikka olen työssä. Haluan myös pitää itsestäni huolta, mutta minulla ei ole rahaa salille. Jumppaan säännöllisesti Youtube-videoiden avulla.

Maria tekee kaikkensa, jotta hänen teinityttärensä saisivat kaiken, mikä teinien kuuluu saada.

– Vaatteet ja käytetyt polkupyörät on hankittu netistä. Yhtä pyöristä epäilin varastetuksi sillä se oli niin halpa. Moraalini sanoi, että ei pitäisi ostaa, mutta ostin sen kuitenkin, sillä pyörä oli todella tarpeen.

Marian työpaikalla perheen tilanne on tiedossa.

– Olen laittanut työpaikkani seinälle ilmoituslapun, että saisin tytöille vaatteita, ja saimmekin hyviä ja laadukkaita vaatteita ilmaiseksi. Samoin, jos joku työkavereista on ostanut lapselleen uudet converset, olen pyytänyt ne vanhat meidän tytöille.

Pyytämällä tytöt ovat saaneet luistimet, ja yhdet merkkihousut.

– Kehtaan nykyisin kerjätä, ja aina olen saanut kun olen pyytänyt. Olen taloustilanteemme suhteen avoin, enkä häpeile.

Erityisellä lämmöllä Maria kiittää myös Hope ry:tä, joka on auttanut Mariaa ja monta hänen tuntemaansa yksinhuoltajaa:

– Olemme saaneet sieltä paljon. Lisäksi sieltä annetaan kannustustakin. Jos joku haluaa lahjoittaa vaatteita, niin Hope on hyvä vaihtoehto. Meilläkin jäi juuri pieneksi yksi hyvä Helly Hansen –merkin takki. Se lähtee takaisin Hopelle ja toivottavasti se tekee jonkun toisen teinin iloiseksi.

Maria on hankkinut itselleen lisätyötä varsinaisen siivoustyönsä lisäksi. Hän käy viikoittain siivoamassa paikallisella moottoripyöräkerholla 20 eurosta.

– Siistin siellä, tiskaan ja kerään tupakantumpit ja toisinaan myös oksennukset. Sain lisäksi luvan kerätä sieltä kaikki tyhjät pullot ja tölkit – niistä tulee jopa 10 euroa viikossa!

Joulun tuleminen mietityttää Mariaa.

– Stressaan siitä, että joudun pakkaamaan tytöille deodorantteja ja sellaista perusasiaa joulupaperiin. Toivoisin, että voisin antaa tytöille Converset tai Niket, sellaista jokaisen nuoren perusasiaa.

Marian tyttäret muistavat vielä ajan, jolloin he elivät isän kanssa elämää johon kuuluivat ulkomaanmatkat, mopoautot, skootterit ja niin edelleen. Se elämä oli isän kanssa.

– Kun tytöt ovat puhuneet asiasta isänsä kanssa, hän sanoo heti, että jos olisitte tulleet erossa minun luokseni, olisitte saaneet kaiken. Kyllä se on kosto lapsille ja minulle.

Tytöt ovat aikoneet olla olematta yhteydessä isäänsä:

– Lähihoitajaopiskelijatyttäreni sanoi, että on koulussa lukiessaan tullut siihen tulokseen, että heidän isänsä on psykopaattinarsisti. Sanoin, että saattaahan se olla niin, tai sitten ei.

Maria haluaisi tarjota tyttärilleen vielä joskus ulkomaanmatkan

– Se olisi kivaa! Mutta siihen menee vielä 10 vuotta ennen kuin saan sen summan kasaan pullo- ja siivousrahasta!
Heidi Hietala

Tämän blogin suosituimmat tekstit

08.04.2019 Luottotiedoton voi saada vuokra-asunnon, mutta vuokranantajien käytännöt vaihtelevat – Eniten vaikeuksia on hakijalla, jolla on vuokravelkaa

08.09.2023 SOITTO KELASTA

14.11.2023 PETTYMYS JA SIITÄ YLI, PÄÄSTÄ IRTI