13.12.2016 PITKÄ AIKAISTA HÄTÄÄ
Pitkä aikainen hätä.
Valo tunnelin päässä on todella kaukana, jos ollenkaan näkyvissä.
Ajanjaksot voivat vaihdella kuukausista vuosiin, jopa elinikäinen taakka.
Kun katsotaan tilannetta eteenpäin, moni ajattelee, että tästä hetkestä kun selviän, menee sitten taas paremmin, hetken aikaa.
Juu, kaikki on otettava vastaan, kunhan se vaan hetkeksikin helpottaa oloa.
Niin voisi ajatella, mutta monelle ihmiselle kurjuus on pitkä aikaista ja todella pahoin mieltä syövää ahdistusta.
Ei ole toivoa huomisesta. Kun joka kuukausi sinnittelet tietyllä rahalla, ja jos notkahdus tulee jonkin tahon Kelan/perusturvan tai työnantajan puolelta, kuka siinä jää heikoimpaan osaan asiakas, eli sinä tai minä.
Kun asiat ja korvaukset rullaa, sekin on helpottavaa, omalla tavallaan.
Autetaan, välitetään.
Välillä se apu voi olla vaan, pois pääsy tilanteesta, vaikka nyt näin joulun aikaan hyväntekeväisyys joululounaat seurakunnassa.
Aamukahvit, joita tarjoillaan seurakunnissa, tai vapaaehtoisissa toimipaikoissa.
Olit sitten ruuaajakajana tai ruuan nauttivana, se luo yhteisyyttä kuulua johonkin.
Ei olla yksin, näiden asioiden juurella.
Auttaja omalla tavalla jokainen , joka välittää lähimmäisestään.
Olen saanut apua. Siitä kiitollinen.
Moni heikompiosainen ei ole apua saanut, eikö ole halunnut, eikö ole osannut hakea, eikö ole kysyntä ja tarjonta kohdannut.
Suomalaiset ovat kovin vaatimattomia, eivät hyväksy sitä, että toinen auttaa. Ei osaa ottaa apua vastaan, ei koe olevansa sen arvoinen, edes suurimmassa hädässä.
Kyllä minä pärjään. Suomalainen sisu.
Olisihan se ihanaa mennä Stockmannille shoppailee, rahapussi pullottaisi ja Visat yms vinkuisi. Kasseja ja pusseja ja nyssyköitä kädet täynnä.
Olisi herkkuja herkkujen jälkeen, vatsa pullottaisi ja tulisi ähky.
Ei tarvitsisi nuukailla ja laskea jokaista senttiä.
Jokaisella asialla on puolensa.
Ja jokainen valitsee tapansa elää, jotkut ajautuvat väärien tapojen takia väärään tilanteeseen.
Mieluummin ehkä kuitenkin näin, vähissä rahoissa, vähävarainen , koska näin saan elämästä enemmän.
Olenhan joskus elänyt tuonkin elämänä, "rikkaana" mutta mitään siitä ei ole jäljellä, kaiken olen myynyt rahapulassa ja veloissani. Nyt minimalistista elämää eläen, vain sitä mitä tarvitsen ja mitä ei ole sitä en tarvitse, kuten mikro.
Hyvin pärjää ilmankin 3 vuotta kohta.
Rahalla saa mammonaa , mutta ei onnea.
Unelmia pitää olla ja elää ne sen puitteissa miten voi, todeksi.
Yksinäinen jää usein taustalle näissä avustusjärjestöissä, autetaan perheellisiä ja yksinhuoltajia.
Yhtälailla kaikilla on tarpeensa, yhtään väheksymättä kenekään auttamista.
Vanhukset tarvitsevat apua, ja heidän elämänsä pitäisi olla seesteistä ja huoletonta, elon ehtoolla.
Tuleeko sokeaksi avuntarpeelle, vaatiiko vaatimistaan, iskeekö ahneus.
Sitäkin varmasti on liikkeellä.
Mutta, siinäkin , järki käteen.
Miksi haalia , anna se ennemmin toiselle tarvisijalle.
Joku apua saanut, joku toinen on ilman.
Omia ajatuksia, ajatusten sekavassa myllerryksessä jotakin tännekin , herkässä hetkessä.
Valo tunnelin päässä on todella kaukana, jos ollenkaan näkyvissä.
Ajanjaksot voivat vaihdella kuukausista vuosiin, jopa elinikäinen taakka.
Kun katsotaan tilannetta eteenpäin, moni ajattelee, että tästä hetkestä kun selviän, menee sitten taas paremmin, hetken aikaa.
Juu, kaikki on otettava vastaan, kunhan se vaan hetkeksikin helpottaa oloa.
Niin voisi ajatella, mutta monelle ihmiselle kurjuus on pitkä aikaista ja todella pahoin mieltä syövää ahdistusta.
Ei ole toivoa huomisesta. Kun joka kuukausi sinnittelet tietyllä rahalla, ja jos notkahdus tulee jonkin tahon Kelan/perusturvan tai työnantajan puolelta, kuka siinä jää heikoimpaan osaan asiakas, eli sinä tai minä.
Kun asiat ja korvaukset rullaa, sekin on helpottavaa, omalla tavallaan.
Autetaan, välitetään.
Välillä se apu voi olla vaan, pois pääsy tilanteesta, vaikka nyt näin joulun aikaan hyväntekeväisyys joululounaat seurakunnassa.
Aamukahvit, joita tarjoillaan seurakunnissa, tai vapaaehtoisissa toimipaikoissa.
Olit sitten ruuaajakajana tai ruuan nauttivana, se luo yhteisyyttä kuulua johonkin.
Ei olla yksin, näiden asioiden juurella.
Auttaja omalla tavalla jokainen , joka välittää lähimmäisestään.
Olen saanut apua. Siitä kiitollinen.
Moni heikompiosainen ei ole apua saanut, eikö ole halunnut, eikö ole osannut hakea, eikö ole kysyntä ja tarjonta kohdannut.
Suomalaiset ovat kovin vaatimattomia, eivät hyväksy sitä, että toinen auttaa. Ei osaa ottaa apua vastaan, ei koe olevansa sen arvoinen, edes suurimmassa hädässä.
Kyllä minä pärjään. Suomalainen sisu.
Olisihan se ihanaa mennä Stockmannille shoppailee, rahapussi pullottaisi ja Visat yms vinkuisi. Kasseja ja pusseja ja nyssyköitä kädet täynnä.
Olisi herkkuja herkkujen jälkeen, vatsa pullottaisi ja tulisi ähky.
Ei tarvitsisi nuukailla ja laskea jokaista senttiä.
Jokaisella asialla on puolensa.
Ja jokainen valitsee tapansa elää, jotkut ajautuvat väärien tapojen takia väärään tilanteeseen.
Mieluummin ehkä kuitenkin näin, vähissä rahoissa, vähävarainen , koska näin saan elämästä enemmän.
Olenhan joskus elänyt tuonkin elämänä, "rikkaana" mutta mitään siitä ei ole jäljellä, kaiken olen myynyt rahapulassa ja veloissani. Nyt minimalistista elämää eläen, vain sitä mitä tarvitsen ja mitä ei ole sitä en tarvitse, kuten mikro.
Hyvin pärjää ilmankin 3 vuotta kohta.
Rahalla saa mammonaa , mutta ei onnea.
Unelmia pitää olla ja elää ne sen puitteissa miten voi, todeksi.
Yksinäinen jää usein taustalle näissä avustusjärjestöissä, autetaan perheellisiä ja yksinhuoltajia.
Yhtälailla kaikilla on tarpeensa, yhtään väheksymättä kenekään auttamista.
Vanhukset tarvitsevat apua, ja heidän elämänsä pitäisi olla seesteistä ja huoletonta, elon ehtoolla.
Tuleeko sokeaksi avuntarpeelle, vaatiiko vaatimistaan, iskeekö ahneus.
Sitäkin varmasti on liikkeellä.
Mutta, siinäkin , järki käteen.
Miksi haalia , anna se ennemmin toiselle tarvisijalle.
Joku apua saanut, joku toinen on ilman.
Omia ajatuksia, ajatusten sekavassa myllerryksessä jotakin tännekin , herkässä hetkessä.
