19.01.2016 Luottotiedoton Sirpa: "Välillä haluaisin vajota maan alle, jotta kenenkään ei tarvitsisi nähdä minua"
Luottotiedoton Sirpa: "Välillä haluaisin vajota maan alle, jotta kenenkään ei tarvitsisi nähdä minua"
Tiistai 19.1.2016 klo 07.02
Sirpa Nurmi muistaa hyvin 1990-luvun laman ja pankkikriisin.
56-vuotias Sirpa Nurmi maksaa sitkeästi takaisin verovelkojaan. Sirpa kertoo välttelevänsä liikkumista julkisilla paikoilla.
Hän ei päässyt niistä koskaan yli.
Kauhavalla asuva Nurmi, 56, menetti luottotietonsa 1900-luvun lopulla. Hän oli mukana yritystoiminnassa, joka päättyi lopulta useiden oikeustaisteluiden jälkeen.
- Siitä alkoi alamäki, luottotiedot meni ja velkavankeus tuli. Monenlaista yritystoimintaa on yritetty sen jälkeen, mutta huonolla menestyksellä. Siitä saakka olen ollut epäonnistuja, ja pankin kanssa kokemani elämänkaari on ollut rankka, Sirpa kertoo.
Sirpa kertoo, että luottotietomerkintä estää häntä hoitamasta monia tavallisia raha-asioita.
- Esimerkiksi auton uusi vakuutus pitää maksaa vuosi etukäteen kerralla. Jos taas ostaa kiinteän puhelinliittymän, vuosi kerralla etukäteen on maksettava. Osamaksukauppaa ei voi edes harkita, ja pankista ei saa mitään lainaa, Sirpa luettelee.
- Enää ei voi oikein alemmaksi mennä. Mitään korkeita vaatimuksia minulla ei ole. Elämäni on aivan täynnä esteitä, ja kaikessa on rajoituksia. Kuulumme siihen suureen väliinputoajien ihmisryhmään, joka kärsii hiljaa itsekseen, Sirpa toteaa.
Hän halusi antaa Iltalehdelle haastattelun saadakseen niiden monien satojen tuhansien luottotiedottomien äänet kuuluviin.
- Meitä kaiken menettäneitä yrittäjiä on vaikka kuinka paljon 1990-luvulta. Tuolta ajalta ei selvästikään opittu yhtään mitään. Meitä ei kohdella ihmisarvoisesti. Meidän kaltaisistamme ei kerrota missään, emme kiinnosta ketään, Sirpa kertoo tuntemuksistaan.
- Ylenkatsomista saa ottaa vastaan joka taholta. Voisi jopa sanoa, että tämä on valkoihoisten rasismia toisiaan kohtaan.
"Leimattu"
Sirpa kuvailee yrittävänsä elää tavallista elämää. Hän työskentelee vakituisesti henkilökohtaisena avustajana Seinäjoella. Hän ei käytä päihteitä eikä pelaa. Sirpa toteaa, että ihmiset liittävät kyseiset ominaisuudet usein luottotiedottomiin.
- Emme me kaikki ole niitä luottotietoja menettäneet varta vasten. Väärät valinnat, väärä ajankohta, vahingot ja vastoinkäymiset voivat pahimmillaan johtaa tällaiseen tilanteeseen. Paniikkihäiriöstä olen kärsinyt pitkään, ja minulla on siihen jatkuva lääkitys.
Sirpa kokee olevansa pienellä paikkakunnalla ikään kuin silmätikku.
- Välttelen liikkumista julkisilla paikoilla. Minut on leimattu B-luokan kansalaiseksi. Jopa ruokakaupassa olen saanut osakseni halveksivia katseita. Aina välillä haluaisin vajota maan alle, jotta kenenkään ei tarvitsisi nähdä minua.
"Pankkiko päättää?"
Kun Sirpa meni viimeksi neuvottelemaan lainaa verovelkoihinsa, häntä kehotettiin "ottamaan peili käteen ja katsomaan omaa naamaansa sieltä."
- Olemme yhteiskunnalle hirveän kalliita. Mutta ovatko pankissa työskentelevät yksittäiset ihmiset heitä, jotka saavat päättää ihmisen kohtalosta? Eikö heillä ole mitään moraalista vastuuta siitä, miten he kohtelevat asiakkaitaan? Sirpa kysyy.
- Tunnen, että meitä ei haluta luotottaa, koska naama ei miellytä. 30 000 euron lainaa olen maksanut noin 500 euroa kuukaudessa, mikä on sovittu lyhennys. Lainasta on lähtenyt jo 10 000 euroa pois. Ei se ihan huonosti ole. Minulla on myös se vakituinen työ.
Sirpa haluaisi kiinnittää lainlaatijoiden huomion luottotiedottomien tilanteeseen.
- Osahan ei mene edes työhön velkojen takia, vaan ottaa perustoimeentulon työttömyysrahana. Muuten tehdään sitten pimeitä "työkeikkoja".
- 90-luvun lama sai aikaan paljon murheellisia päätöksiä. Nyt yhteiskuntamme on ikään kuin samassa vaiheessa uudelleen, Sirpa vertaa.
Tiistai 19.1.2016 klo 07.02
Sirpa Nurmi muistaa hyvin 1990-luvun laman ja pankkikriisin.
56-vuotias Sirpa Nurmi maksaa sitkeästi takaisin verovelkojaan. Sirpa kertoo välttelevänsä liikkumista julkisilla paikoilla.
Hän ei päässyt niistä koskaan yli.
Kauhavalla asuva Nurmi, 56, menetti luottotietonsa 1900-luvun lopulla. Hän oli mukana yritystoiminnassa, joka päättyi lopulta useiden oikeustaisteluiden jälkeen.
- Siitä alkoi alamäki, luottotiedot meni ja velkavankeus tuli. Monenlaista yritystoimintaa on yritetty sen jälkeen, mutta huonolla menestyksellä. Siitä saakka olen ollut epäonnistuja, ja pankin kanssa kokemani elämänkaari on ollut rankka, Sirpa kertoo.
Sirpa kertoo, että luottotietomerkintä estää häntä hoitamasta monia tavallisia raha-asioita.
- Esimerkiksi auton uusi vakuutus pitää maksaa vuosi etukäteen kerralla. Jos taas ostaa kiinteän puhelinliittymän, vuosi kerralla etukäteen on maksettava. Osamaksukauppaa ei voi edes harkita, ja pankista ei saa mitään lainaa, Sirpa luettelee.
- Enää ei voi oikein alemmaksi mennä. Mitään korkeita vaatimuksia minulla ei ole. Elämäni on aivan täynnä esteitä, ja kaikessa on rajoituksia. Kuulumme siihen suureen väliinputoajien ihmisryhmään, joka kärsii hiljaa itsekseen, Sirpa toteaa.
Hän halusi antaa Iltalehdelle haastattelun saadakseen niiden monien satojen tuhansien luottotiedottomien äänet kuuluviin.
- Meitä kaiken menettäneitä yrittäjiä on vaikka kuinka paljon 1990-luvulta. Tuolta ajalta ei selvästikään opittu yhtään mitään. Meitä ei kohdella ihmisarvoisesti. Meidän kaltaisistamme ei kerrota missään, emme kiinnosta ketään, Sirpa kertoo tuntemuksistaan.
- Ylenkatsomista saa ottaa vastaan joka taholta. Voisi jopa sanoa, että tämä on valkoihoisten rasismia toisiaan kohtaan.
"Leimattu"
Sirpa kuvailee yrittävänsä elää tavallista elämää. Hän työskentelee vakituisesti henkilökohtaisena avustajana Seinäjoella. Hän ei käytä päihteitä eikä pelaa. Sirpa toteaa, että ihmiset liittävät kyseiset ominaisuudet usein luottotiedottomiin.
- Emme me kaikki ole niitä luottotietoja menettäneet varta vasten. Väärät valinnat, väärä ajankohta, vahingot ja vastoinkäymiset voivat pahimmillaan johtaa tällaiseen tilanteeseen. Paniikkihäiriöstä olen kärsinyt pitkään, ja minulla on siihen jatkuva lääkitys.
Sirpa kokee olevansa pienellä paikkakunnalla ikään kuin silmätikku.
- Välttelen liikkumista julkisilla paikoilla. Minut on leimattu B-luokan kansalaiseksi. Jopa ruokakaupassa olen saanut osakseni halveksivia katseita. Aina välillä haluaisin vajota maan alle, jotta kenenkään ei tarvitsisi nähdä minua.
"Pankkiko päättää?"
Kun Sirpa meni viimeksi neuvottelemaan lainaa verovelkoihinsa, häntä kehotettiin "ottamaan peili käteen ja katsomaan omaa naamaansa sieltä."
- Olemme yhteiskunnalle hirveän kalliita. Mutta ovatko pankissa työskentelevät yksittäiset ihmiset heitä, jotka saavat päättää ihmisen kohtalosta? Eikö heillä ole mitään moraalista vastuuta siitä, miten he kohtelevat asiakkaitaan? Sirpa kysyy.
- Tunnen, että meitä ei haluta luotottaa, koska naama ei miellytä. 30 000 euron lainaa olen maksanut noin 500 euroa kuukaudessa, mikä on sovittu lyhennys. Lainasta on lähtenyt jo 10 000 euroa pois. Ei se ihan huonosti ole. Minulla on myös se vakituinen työ.
Sirpa haluaisi kiinnittää lainlaatijoiden huomion luottotiedottomien tilanteeseen.
- Osahan ei mene edes työhön velkojen takia, vaan ottaa perustoimeentulon työttömyysrahana. Muuten tehdään sitten pimeitä "työkeikkoja".
- 90-luvun lama sai aikaan paljon murheellisia päätöksiä. Nyt yhteiskuntamme on ikään kuin samassa vaiheessa uudelleen, Sirpa vertaa.
