08.01.2016 Miksi toiset selviävät vastoinkäymisistä paremmin kuin toiset? – Selviytymiskykyä voi opetella tietoisesti

Miksi toiset selviävät vastoinkäymisistä paremmin kuin toiset? – Selviytymiskykyä voi opetella tietoisesti 

Seitsemän vuoden takainen bussiturma tuo Pekka Utterin mieleen kipeitä muistoja.  

Nopea arkirytmiin palaaminen ja puhuminen olivat Pekka Utterin toipumiskeinot

Resilienssi: sisua ilman jääräpäisyyttä

Yksi ihminen selviää järjissään katastrofaalisesta onnettomuudesta, jossa näkee suuren määrän tuttaviaan ja omaisiaan menehtyvän. Toinen näyttää tuupertuvan verrattain pieneen normaaliin elämänkulkuun kuuluvaksi laskettavaan vastoinkäymiseen. Missä on ero?

Kyse on resilienssistä, vaikeuksista selviytymisen kyvystä, joka koostuu monesta erilaisesta henkisestä ja myös fyysisestä osa-alueesta. Resilienssin käsite on psykologiassa tunnettu jo pitkään, mutta etenkin Suomessa se on noussut ammattilaisten tietoisuuteen vasta hiljattain.

– Psykologiaan tämä näkökulma on tullut alkujaan 1930-luvun laman kokeneita amerikkalaislapsia tutkittaessa. Vaikka lasten lähtökohdat olivat yhtä huonot, osa lapsista oli selvinnyt elämässään myöhemmin hyvin. Kiinnostuttiin siitä, mitä ominaisuuksia näillä lapsilla oli, kertoo resilienssiin perehtynyt psykoterapeutti Krisse Lipponen.

Lipposen ja psykiatrian dosentin Kaisla Joutsenniemen resilienssiä käsittelevä artikkeli julkaistiin Suomen lääkärilehdessä viime syksyn aikana. Lipponen ja Joutsenniemi eivät pidä resilienssiä syntymässä määrättynä ominaisuutena, joka jollakulla on tai ei ole, vaan kykynä, jota voi elämän varrella kehittää.

Resilienssikyky vahvistuu iän myötä, mikä kertoo, että suuri osa siitä on opittua.

Soili Poijula

– Kyseessä on nimenomaan taito, jota voi kasvattaa esimerkiksi pohtimalla omia menneitä vastoinkäymisiä: mitkä olivat ne keinot, joilla niistä selvittiin? Lipponen havainnollistaa.

Resilientti pystyy ajattelemaan myönteiseseti

Resilientti ihminen on persoonallisuudeltaan joustava ja taipuvainen luottamaan omaan selviytymiskykyynsä, määrittelee psykologi, traumapsykoterapeutti Soili Poijula.

– Resilienssi on realistista optimistisuutta, tunneälykkyyttä ja sitkeää pyrkimistä tavoitteeseen aktiivisesti toimimalla. Sen vastakohtana ovat luovuttaminen, alistuminen ja passiivisuus, Poijula luonnehtii.

Tutkimusten mukaan noin kolmannes vaikeista kotitaustoista tulevista lapsista selviytyy elämässään hyvin. Noin 45 prosenttia seksuaalisen hyväksikäytön uhreista ei kärsi hyväksikäytön aiheuttamista henkisistä ongelmista 30 vuoden kuluttua tapahtuneen jälkeen. Näiltä ihmisiä voi pitää resilientteinä, selviytymiskykyisinä.

On myös todettu, että omaisensa menettäneistä noin puolet on resilienttejä. Resilienttien surevien mieli tuottaa spontaanisti myönteisiä, lohduttavia muistoja eikä kielteinen valtaa surevan mieltä. Siksi menetykseen sopeutuminen etenee muita helpommin.

Resilienssikyky voi opetella

Selviytymiskyky koostuu Poijulan mukaan monen eri tekijän summasta. Osittain resilienssin perusta on geeneissä, raskausajan tapahtumissa ja lapsuusaikaisissa elämänkokemuksissa. Ihminen ei voi itse päättää sitä, millaisen luonteen hän geeneissään perii tai saako hän lapsuusperheessään selviytymiskykyjä vahvistavia kokemuksia ja turvallisia, luottamusta rakentavia aikuissuhteita. Esimerkiksi resilienssiin liittyvä optimistinen maailmankatsomus muodostuu Poijulan mukaan yleensä kahdeksaan ikävuoteen mennessä lapsuusperheestä saadun mallin mukaisesti.

Tämä on kuitenkin vain osa totuutta.

– Resilienssikyky vahvistuu iän myötä, mikä kertoo, että suuri osa siitä on opittua, Poijula sanoo.

Resilienssiä vahvistavat samat asiat, jotka muutenkin hoitavat ihmisen terveyttä ja hyvinvointia: hyvä fyysinen kunto, läheiset ihmissuhteet, yhteys luontoon, tyydytystä tuova työelämä ja osallistuminen vapaaehtoistoimintaan. Poijulan mukaan myös mindfulness-tekniikkojen hyödyt ovat tiedossa.

Myös arjen vaikeudet kasvattavat

Elämän vastoinkäymiset ja kokemukset niistä selviämisestä ovat tärkein elämän varrella resilienssikykyä kasvattava tekijä.

– Kipu ei kaunista, mutta osa sen seurauksista voi olla arvokkaita. Tärkeää on kokemus selviämisestä, Krisse Lipponen muotoilee.

Hän käyttää kielteisten kokemusten aikaansaamasta vahvistumisesta nimitystä posttraumaattinen kasvu. Vaikka konkurssi tai syöpä ovat pelottavia asioida kohdattaessa, niistä myönteisellä tavalla yli pääseminen voi kasvattaa ihmistä ainutlaatuisella tavalla.

– On tärkeää tunnustaa tilanne, päättää selvitä siitä ja hankkia apua selviämiseen. Mikä tahansa pieni asia, jolla itseään voi tällaisessa tilanteessa auttaa, on hyvin tärkeä, Lipponen sanoo.

Hän muistuttaa, että selviytymiskykyä eivät kasvata vain isot vastoinkäymiset, vaan myös pienet arkiset hankaluudet.

– Kun veneen ei anna kaatua pienistä asioista, on enemmän voimia kiivetä veneen katolle silloin, jos iso asia sen kaataa, Lipponen toteaa.

kyky

Jokaisella on murtumapisteensä

Resilienssi eli vastoinkäymisistä selviämisen kyky on osittain opittu, osittain perinnöllinen.

Aiemmat selviytymiskokemukset vahvistavat kykyä.

Lapsi voi kehittyä resilientiksi huonoista taustaolosuhteista huolimatta. Myönteiseen kehitykseen tarvitaan yleensä vähintään yksi myönteinen aikuissuhde.

Resilienssi liittyy usein optimistiseen ja ulospäin suuntautuneeseen luonteeseen. Resilienssiin kuuluu myös kyky etsiä ja ottaa vastaan apua muilta.

Resilientti ihminen ei jää pitkäksi aikaa murehtimaan vastoinkäymistä tai traumaattista kokemusta, vaan kykenee suhteellisen nopeasti katsomaan eteenpäin ja jopa löytämään toipumiskokemuksestaan jotakin myönteistä.

Resilienttejä on arvioilta kolmannes lapsista ja puolet aikuisista.

Jokaisella ihmisellä, myös resilientillä, on olemassa piste, jossa jaksaminen ja selviytymiskyky loppuvat. Resilienttikin voi murtua, jos vastoinkäymisiä kasaantuu runsaasti päällekkäin.

Resilienssiä voi kehittää esimerkiksi mielikuvaharjoituksilla. Monissa maissa lasten resilienssin kehitykseen kiinnitetään huomiota myös kouluopetuksessa.