lauantai 19. marraskuuta 2022

19.11.2022 Kaarina, 47: "Pelottaa, miten käy, kun pian voin taas ottaa lainaa" – Tällaista on elämä maksuhäiriön varjossa

 Kaarina, 47: "Pelottaa, miten käy, kun pian voin taas ottaa lainaa" – Tällaista on elämä maksuhäiriön varjossa


Luottotiedot ovat menneet yli 386 000 suomalaiselta. Joulukuun alusta lähtien maksuhäiriömerkintä säilyy enää kuukauden ajan viimeisen laskun maksamisesta. 

Kaarina, 47, on huojentunut nainen.

Joulukuun alussa voimaan astuu lakimuutos, joka poistaa suuren taakan yli 386 000 suomalaisen harteilta. Ensi kuun alusta lähtien maksuhäiriömerkintä poistuu kuukauden kuluttua merkinnän aiheuttaneen laskun maksamisesta.

Muutos on huomattava, sillä aiemmin merkinnät ovat säilyneet luottotiedoissa kerrallaan jopa neljä vuotta.


Jyväskylässä asuva Kaarina on yksi pitkäaikaisen maksuhäiriömerkinnän saaneista. Hänen luottotiedoissaan on ollut merkintä jo reilut parikymmentä vuotta.

– Kyllä häiriömerkinnän muuttuminen vain yhden kuukauden mittaiseksi on ainakin minulle todella suuri helpotus. Toisaalta minua pelottaa, miten käy, kun pian voin taas ottaa lainaa – ja jos sitten käykin niin, että jälleen tulee luottotietoihin merkintä, Kaarina pohtii.


Kaarinan talousvaikeudet alkoivat jo alaikäisenä.

– Kaikki lähti liikkeelle siitä, että olin lähdössä opiskelemaan laitoshuoltajaksi ja menin Postipankkiin ottamaan opintolainaa. Kun en ollut täysi-ikäinen, vanhempani olivat lainan takaajina, Kaarina kertoo.

Kävi kuitenkin niin, että äiti ja isä eivät maksaneetkaan lainan lyhennyksiä pois, vaan niistä seurasi Kaarinalle ensimmäinen maksuhäiriömerkintä.

Pian hän huomasikin olevansa raskaana ja perheeseen syntyi peräjälkeen kaksi tyttöä, jotka ovat nyt jo lähes kolmikymppisiä. Talous oli nyt entistä tiukemmalla.


Myös Kaarinan miehellä on pitkäaikainen historia maksuhäiriöiden putkesta.

Nuori perhe yritti sisustaa ensimmäistä yhteistä kotiaan velaksi. Kaarinan mies otti 3 000 markan lainan, jotta kotiin saataisiin huonekaluja. Velka jäi kuitenkin maksamatta ja siitä seurasi uusi maksuhäiriö.

– Sitten vuokriakin jäi rästiin ja saimme häädön. Koskaan ei ole voinut edes ajatella mitään omistusasuntoa, Kaarina myöntää.

Hän sai jokaisesta maksamattomasta vuokrasta maksuhuomautuksen, mutta häätötoimenpiteisiin ryhdyttiin vasta kolmen kuukauden vuokraveloista.

Uusi asunto löytyi kuitenkin Jyväskylästä, jossa Kaarina on asunut koko ikänsä.

Kaarinan elämää pitkäaikainen häiriömerkintä on vaikeuttanut monin tavoin.

– Esimerkiksi tietokonetta tai uutta kännykkää on turha ajatellakaan, jos ei ole mahdollisuutta osamaksuun. Minulla ei ole mitään mahdollisuutta maksaa 300 euroa kännykästä. Jos merkintää ei olisi, voisin ostaa kännykän ja maksaa siitä parikymppiä kuussa.


Hän myöntää, että tuleva joulu arveluttaa.

– Joululahjojen kanssa on aina sellaista taiteilua. Nyt vielä ruoan hinta on noussut, esimerkiksi kinkku maksaa nyt jo kahdeksan euroa kilolta, samoin jauhojen hinta on kohonnut koko ajan, Kaarina murehtii.


Tällä hetkellä Kaarina on nelivuotisessa velkasaneerauksessa, josta on jäljellä enää yksi vuosi.

– En osaa kuvitella hetkeä, kun luottotiedot ovat kunnossa. Kun maksuhäiriöitä ja velkaa on niskassa, ei tee kovin paljon mieli painaa niska limassa töitä, jos itselle ei jää siitä mitään käteen, vaan kaikki menee velan maksuun.

Yksityishenkilön velkajärjestely on viimeinen keino järjestellä velat. Käräjäoikeus voi myöntää sen yleensä vasta, kun velkoja on yritetty maksaa ensin ulosoton kautta.

Kaikki muut mahdolliset keinot velkojen maksamiseksi tai järjestelemiseksi pitää selvittää ensin.

Kaarinan hankaluudet oman talouden koossapitämisessä lähtivät jo lapsuuden perheestä.

– Isällä ja äidillä oli rahan kanssa tiukkaa koko ajan. Heidän alkoholisminsa vain pahensi tilannetta, sillä laskuja jäi koko ajan maksamatta.

Hoitamatta jäänyttä opintolainaansa hän suree vieläkin.

– Eihän sellainen 15-vuotias tyttö ymmärrä, mihin paperiin hän nimensä laittaa. Ja varsinkaan, kun vanhemmat hoitaneetkaan sen lainan maksua. Siitä olen kuitenkin iloinen, että omat tyttäreni ovat hoitaneet raha-asiansa kunnolla, Kaarina kertoo.

Rahahuolien lisäksi Kaarinan terveys on tuonut perheeseen ongelmia. Vuonna 2011 hänellä diagnostisoitiin skolioosi, joka ajoi Kaarinan myöhemmin työkyvyttömyyseläkkeelle.

Päihdeohjaajan työt loppuivat kolmisen vuotta sitten ja siitä lähtien hän on ollut kotona.

Kaarinan nimi on muutettu.