22.07.2020 Korkokaton kaksi puolta – hallitus sai mitä halusi, mutta kaikki eivät saa enää lainaa

IS Pääkirjoitus 02.07.2020 : Korkokaton kaksi puolta – hallitus sai mitä halusi, mutta kaikki eivät saa enää lainaa
 Tämän viikon keskiviikkona kulutusluottojen ja pikavippien korkokatto puolittui 10 prosenttiin.
Tämän viikon keskiviikkona kulutusluottojen ja pikavippien korkokatto puolittui 10 prosenttiin.

Kulutusluottojen ja pikavippien korkokatto puolittui tällä viikolla. Sillä on monta seurausta.

Suomalaisista 390 000:lla on maksuhäiriömerkintöjä, kertoi asiaa seuraava Suomen Asiakastieto torstaina. Maksuhäiriömerkintöjä saaneiden henkilöiden määrä on kasvanut jatkuvasti jo yli kymmenen vuotta.

Tämän viikon keskiviikkona kulutusluottojen ja pikavippien korkokatto puolittui 10 prosenttiin. Muutos on voimassa vuoden loppuun asti.

Nämä kaksi asiaa linkittyvät toisiinsa.

Hallituksen tarkoitus oli ja on, että koronakriisin aikana suomalaiset eivät velkaantuisi korkeakorkoisilla lainoilla ja tekisi hätiköityjä päätöksiä sortumalla pikavippeihin.

Suomen Pankin vanhempi neuvonantaja Anu Raijas sanoo (Taloussanomat 30.6.), että kyse on ihmisten velkaongelmien hillitsemisestä. Raijaksen mielestä on aivan selvää, että luotonsaanti luotonhakijan näkökulmasta kiristyy.

Ihminen, joka kesäkuussa sai kulutusluottoa ei sitä välttämättä enää heinäkuussa saa. Yritysten ei kannata antaa lainaa kaikille 10 prosentin korolla.

Eduskunnassa hallituksen päätös sai laajasti kannatusta. Mutta myös toisenlaisia näkökulmia on esitetty.

Vaasan yliopiston taloustieteen professori Panu Kalmi kirjoitti blogissaan, että korkokaton alenemisen vuoksi luotonannon ulkopuolelle jäävät erityisesti pienituloiset työssäkäyvät henkilöt. Kuluttajien velkaantuminen voi kyllä tyrehtyä, mutta välittömät talousvaikutukset voivat aluksi olla suuria.

Korkokaton puolittamisen vaikutukset eivät vielä näy, mutta ne tulevat näkymään. Asiakastiedon liiketoimintajohtaja Jouni Muhonen sanoo yhtiön tiedotteessa, että on erittäin todennäköistä, että koronakriisin takia säädetty tilapäinen 10 prosentin korkokatto tulee edelleen kasvattamaan maksuhäiriöisten henkilöiden määrää. Tämä johtuu siitä, että uutta luottoa on entistä vähemmän saatavilla.

Velkaongelmien kanssa painivia auttavassa Takuusäätiössä pelätään, että ihmiset lankeavat pikavippien ”alennusmyyntiin”, eivätkä ymmärrä, että 10 prosentin korkokatto koskee vain loppuvuotta. Ensi vuoden alussa korkokatto nousee takaisin 20 prosenttiin. Jos alhaisemmalla korolla otettuja lainoja on silloin vielä maksamatta, niiden korko erittäin todennäköisesti nousee.

Pikavipit ja niiden aiheuttamat pulmat ovat eräänlainen ikuinen ongelma. Alaa sääteleviä lakeja on toistuvasti tiukennettu, mutta yritykset ovat taitavia toimimaan lain puitteissa, ja samalla etsimään laista porsaanreikiä.

Yksittäiselle ihmiselle tilanne voi olla hyvin tukala. Kenenkään ei pitäisi joutua pyörittämään arkeaan pikavipeillä. Se on mahdotonta ja kohtuutonta. Mutta jos lainsäädännön kiristyminen nyt sulki ainoan lainahanan, tilanne voi olla todella vaikea.

IS

Tämän blogin suosituimmat tekstit

08.04.2019 Luottotiedoton voi saada vuokra-asunnon, mutta vuokranantajien käytännöt vaihtelevat – Eniten vaikeuksia on hakijalla, jolla on vuokravelkaa

08.09.2023 SOITTO KELASTA

14.11.2023 PETTYMYS JA SIITÄ YLI, PÄÄSTÄ IRTI