06.02.2018 ON JA EI , JA KUMMINKAAN EI

 1) Toimintakykysi on heikentynyt vammaistuen tarkoittamalla            
tavalla, mutta lääketieteellisen haitan osalta ei                  
myöntöedellytys täyty, joten tukea ei voida myöntää.    
            
2)  Olemme arvioineet, että toimintakykysi on heikentynyt.               


Näiden päätösten lukemisessa on aina jotain niin koomista.
Ensin sanotaan , että on tarvetta, mutta sitten päätetäänkin, että ei.

Tätä hakemusta en olisi tehnyt, jos Kelan työntekijä ei olisi sitä käskenyt hakemaan.
Kamala paperisota ja lääkärissä juoksemista.

Mietinkin jo, voisikohan jotain muuta etuutta hakea nyt samoilla lääkärinlausunnoilla.
Vaikka eläkettä, kun työkyky on alentunut,  tai osaaikaeläkettä.
Kuntoutustukea, siihenkin kävisi kyseinen lausunto.
Olisinhan sitten aktiivinen , Aktiivi mallin mukaan.

Mielessäni jo kuvittelin, että saan takautuvilla maksuilla pankkilaina pois.

Kävin työkykyä arvioivassa  Perusturvan henkilön lähettämässä tarkastuksessa Terveyskeskuksessa, kuuluu työttömän oikeuteen , ensin sairaanhoitajan haastattelussa, ja sitten lääkärin vastanotolla . Näistä käynneistä oli mennyt tiedot Perusturvaan ja  työntekijä oli lukenut lausunnot, ja lähetti kuntouttavan työtoiminnan sopimuksen. Jossa oli kyseiset lausunnot tukemassa kuntouttavaa työtoimintaa.
Aktiivi mallin mukaisesti olen sopivassa paikassa , ei tarvitse pokkuroida virastoissa  30.06.2018 saakka.


Toivossahan on hyvä elää.

Kovasti olen toivonut, että joku lukijani antaisi vinkin työpaikkaan, jossa voisin toteuttaa tämän  blogin kirjoittelu yms.  ja auttamista taloudellisissa ahdingoissa, vertaistukijana.

Kait sen aika ei vielä ole, mutta viriteltävä jo nyt näitä verkkoja, kun aika menee niin nopeasti, ja kohta on jo heinäkuu, ja olen sitten tyhjän päällä.
Jos jotain ei löydy.


                                                                   

Tämän blogin suosituimmat tekstit

08.04.2019 Luottotiedoton voi saada vuokra-asunnon, mutta vuokranantajien käytännöt vaihtelevat – Eniten vaikeuksia on hakijalla, jolla on vuokravelkaa

08.09.2023 SOITTO KELASTA

14.11.2023 PETTYMYS JA SIITÄ YLI, PÄÄSTÄ IRTI