Väärin elät, köyhä – Miksi toiset suhtautuvat pienituloisiin ymmärtäen ja toiset raivolla?
Elsa-koiran tarina kosketti monia. Osa ihmisistä kuitenkin närkästyi.
Elsa-koiran tarina hellytti mutta myös närkästytti.
Elsa-koiran tarina hellytti mutta myös närkästytti. (KUVA: OUTI PYHÄRANTA / HS)
Hanna Syrjälä HS
Julkaistu: 6.1. 2:00 , Päivitetty: 6.1. 8:59
VIIME viikon sunnuntaina kerroin Elsa-koirasta, jonka emäntä on vähävarainen. Koiran lisäksi perheessä on lapsi ja muita lemmikkejä.
Juttu herätti monissa myötätuntoa. Lukijat lähettivät sähköposteja, joissa tarjoutuivat ostamaan Elsan emännälle ainakin tämän kaipaamat koiran valjaat. Puhelimessa eräs lukija oli purskahtamaisillaan itkuun, koska Elsan emännän tilanne oli koskettanut häntä niin syvästi.
Sitten oli toinen ääripää. HS.fi:ssä jutun alle kertyi runsaasti kommentteja, joissa paheksuttiin pienituloista lemmikin omistajaa. Minulla ei riitä ymmärrys näihin ihmisiin jotka pitävät ”ihmisoikeutena” tehdä lapsi ja pitää lemmikkiä vaikka siihen ei ole varaa, kirjoitti nimimerkki kapee, ja tämä viesti oli ystävällisimmästä päästä.
Eräs lukija lähetti sähköpostia ja kysyi, miksei Elsan emäntä ole töissä. Vastasin, että hän hoitaa kotona lastaan ja saa sen vuoksi kotihoidontukea.
Niin tekee moni muukin puolitoistavuotiaan äiti Suomessa, mutta vastaus ei tyydyttänyt: Niinpä niin. Ja sitten aikanaan valitellaan esim. pientä eläkettä, kun ei ole työhistoriaa.
Juttu siis jakoi ihmisiä voimakkaasti: toiset liikuttuivat ja halusivat auttaa, toisia pienituloisen elämä närkästytti. Mikä tämän selittää?
MEDIAN esittelemä köyhyys herättää välillä moraalipaniikkeja, kertoo Y-Säätiössä työskentelevä köyhyystutkija Maria Ohisalo. Paniikkeja aiheuttaa epäilys, että joku väärinkäyttää sosiaaliturvaa.
Nettikeskusteluissa haukutaan sosiaalipummeja. Toiset käyvät töissä ja maksavat veroja – mutta pummit elävät siivellä.
Samaan paniikkiin liittyy keskustelu siitä, millaiseen elämäntyyliin köyhällä on oikeus. Ohisalo muistaa lehtijutun, jossa vähävaraisella pariskunnalla oli asunnossaan sauna. Lukijat paheksuivat.
Myös pienituloisen liian suuri televisio on joskus saanut ihmiset tolaltaan.
Ohisalo on analysoinut tutkija Tuomo Laihialan kanssa leipäjonoihin liittyviä verkkokeskusteluja. Keskusteluissa epäiltiin, että hyvin toimeentulevat jonottelevat ruokaa, jotta voivat säästää kauppalaskussa.
Ohisalon mukaan pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa kansalaiset tietävät hyvin, millainen sosiaaliturva kenellekin kuuluu. Osa tapauksista on selkeitä: jos sairastuu tai jää työttömäksi, on oikeutettu tiettyyn tukeen.
On kuitenkin avun muotoja, joista on vaikeampi määritellä yksiselitteisesti, missä tilanteessa niitä kuuluu saada. Missään ei lue, kuka saa mennä leipäjonoon. Siksi kansalaiset käyvät aiheesta jatkuvaa, epäilyksien sävyttämää keskustelua.
Sossussa käymistä pidetään usein pahimpana pummailuna. Perustoimeentulotuen myöntää nykyään sosiaalitoimen sijaan Kela.
Ohisalo ei ole huolissaan, että tukea käytettäisiin väärin. Päinvastoin.
”On tutkittu, että toimeentulotukea voisi hakea tuplasti enemmän ihmisiä. Ihmiset ovat lain mukaan oikeutettuja etuuksiin, mutta silti heitä jää niiden ulkopuolelle.”
MIKÄ sitten selittää sen, että toiset suhtautuvat pienituloisiin ymmärtäen ja toiset raivolla? Selkeimmin se, onko köyhyys koskettanut omaa elämää, Ohisalo sanoo.
Tämä on nyt sitä polarisaatiota, josta paljon puhutaan. Suomalaiset elävät omissa, toisistaan kaukana olevissa kuplissaan.
Toisille kasautuu hyvä työura, palkankorotuksia, ystäviä, harrastuksia ja terveyttä. Toisille taas työttömyyttä, yksinäisyyttä ja sairautta.
Jos toiseen ääripäähän ei koskaan törmää, voi olla vaikea ymmärtää, millaisessa todellisuudessa siellä eletään. Sitten hyväosaiset antavat neuvoja, että pienituloisen kannattaisi kokata halvoista juureksista eikä ostaa kalliita ja epäterveellisiä valmisruokia. Niinhän neuvojen antaja itsekin tekisi!
Silloin ei Ohisalon mukaan ymmärretä esimerkiksi sitä, miten täydellisesti köyhyys voi viedä voimat.
”Pienituloinen miettii vain, miten selviytyy. Se on niin kuormittava tila, että aivojen toimintakyky voi heikentyä.”
Mitä lemmikkeihin tulee, Ohisalo muistuttaa, että eläimet voivat olla tärkeää seuraa.
”Kansallisessa ruoka-apututkimuksessamme selvisi, että leipäjonossa jatkuvasti käyvistä 24 prosenttia tunsi itsensä yksinäiseksi. Väestötasolla osuus on kolme prosenttia.”
