Nyt se on selvää - Kela alkaa jakaa rahaa aivan uudessa mittakaavassa
Talouselämä 26.6.2015 13:20päivitetty 26.6.2015 13:22
Presidentti on vahvistanut toimeentulotukilain muutokset tänään perjantaina. Muutoksen perusteella perustoimeentulotuen myöntäminen ja maksaminen siirtyvät Kelalle vuoden 2017 alusta alkaen.
Tämän jälkeen asiakas hakee toimeentulotukea pääasiassa Kelasta. Jos asiakkaalla on lisäksi sellaisia yllättäviä tai erityisiä menoja, joita perustoimeentulotuki ei riitä kattamaan, asiakas kääntyy kunnan puoleen.
Kunnan tehtäväksi jää lainmuutoksen jälkeenkin myöntää täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki, jotka molemmat edellyttävät harkintaa. Kela varmistaa, että asiakkaat ohjataan sosiaalipalvelujen piiriin niiden perusteiden mukaan, joista Kela ja kunnat ovat yhdessä sopineet.
Sosiaali- ja terveysministeriö asetti syksyllä 2014 työryhmän, jonka tehtävänä oli linjata kuntiin jäävän täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen kehittämistä osana sosiaalityötä. Työryhmä luovutti tänään loppuraportin ministeri Rehulalle.
Raportissa ehdotetaan, että perustoimeentulotukea kehitetään jo ennen sen siirtoa kunnista Kelan hoidettavaksi. Kela-siirron jälkeen kuntien myöntämä täydentävä ja ehkäisevä tuki yhdistettäisiin yhdeksi sosiaalihuollon taloudelliseksi tueksi.
Tämän tuen hakeminen edellyttää, että asiakas ja sosiaalialan ammattilainen keskustelevat yhdessä asiakkaan tilanteesta ja arvioivat, mitä sosiaalihuollon palveluita asiakas tarvitsee. Lisäksi työryhmä ehdottaa, että tiettyjä menoeriä siirretään täydentävästä tuesta perustoimeentulotukeen Kelan hoidettavaksi.
Työryhmä painottaa, että toimeentulotukilaki tarvitsee kokonaisuudistuksen.
ULOSOTTOVELALLINEN (PIKAVIPIT, KÄYTTÖLUOTTO, VISA)2013 -2029. MUMMI, 61 VUOTTA. ELÄKELÄINEN 01.06.2026. ULOSOTTO VIE ELÄKKEESTÄ 1/3 OSAN. ASUMISTUKI. YKSINÄISYYTTÄ JA SYYLLISYYTTÄ KOMPENSOIN OSTAMISELLA, JOS VARAA. VOI VARATONKIN VÄLILLÄ NAUTTIA ! NÖYRYYS JA KÖYHYYS KULKEE KÄSIKÄDESSÄ. LUOJA LUODUISTAAN HUOLEN PITÄÄ! SEURAKUNTA JA PERUSTURVA AVITTAVAT. ME KAIKKI OLLAAN LOPPUPELISSÄ SAMALLA VIIVALLA. ÄLÄ ARVOSTELE TOISTA. ELÄ ELÄMÄÄSI !
30.10.2026 PERUSTOIMEENTULOTUKI PÄÄTÖS LOKAKUU KORJAUS JA MARRASKUU
PERUSTOIMEENTULOTUKI PÄÄTÖS LOKAKUU KORJAUS JA MARRASKUU OMA LISÄYS: ON KYLLÄ IHAN SYVÄLTÄ TÄMÄ, KUN KAIKKI LASKUT MAKSAN, EI JÄÄ ELÄMISEEN...
-
KANSANELÄKELAITOS PÄÄTÖS Sivu 1/ 5 PL 10 ...
-
Hammashoidon Kela-korvaukset uudistuivat – ennaltaehkäisyä painotetaan Julkaistu 28.1.2026 Hammashoidon Kela-korvaukset uudistuivat kevääll...
-
Luottotiedoton voi saada vuokra-asunnon, mutta vuokranantajien käytännöt vaihtelevat – Eniten vaikeuksia on hakijalla, jolla on vuokravelka...