torstai 16. heinäkuuta 2015

16.07.2015 Suomen kansan suusta , kommentteja IL 12.06.2015 Leipäjono juttuun

 - Suuri syy leipäjonojen kasvamiseen on se, että monet, jotka tosiasiassa eivät taravitsisi sitä ruokaa, ovat keksineet, että hakemalla ruoan sieltä, voi säästää nekin rahat muuhun käyttöön. Ainakin Täällä kirkon ruokajonossa noin kolmannes on sellsia, joilla ei olesi tarvetta sellaiseen. Tyyppi esimerkki, kun yksi vanha rouva, minkkijakku päällä parkkeerasi auton siihen lähelle jonon päätä ja käppäili polleasti jonoon odottamaan vuoronumeroa. Samainen nainen joutui muutama päivä sen jäkeen pulaan ja menin auttamaan häntä ja silloin sain tietää syyn hänen "hätäänsä". Hänen mielestään hänellä on samanlainen oikeus saada ilmaista ruokaa kuin näillä "yhteiskunnan hylkiöilläkin" ja hän voi tehdä säästämillään rahoilla vaikka etelän matkan. Että sillä lailla. Ettei vaan joku saa enempää kuin minäkään. Tämä nyt oli tällainen ääripää, mutta kyllä sinne Mersulla päräytetään, joskin se jätetään häveliäästi vähän kauemmas, mutta kuitenkin ja yksikin mies kehui ostaneensa uuden palastimen, kun pitää kerätä ruokaa vietäväksi Pietariin vaimon sukulaisille, kun mennään käymään ja kaiken laisia lieveilmiöitä siihenkin hommaan mahtuu. En yhtään vähättele tarvitsijoiden hätää, mutta toivoisin, että se ruoka voitaisi jakaa niille, jotka sitä oikeasti tarvitsevat ja nämä huijari voitaisi jotenkin häätää sieltä.

- Minulla on oikeus, teillä on vastuu.
Hyvätuloisilla on kieroutunut ajattelu. Elintaso ei saa laskea, minulla on oikeus 'bemariin'. Elintason lasku kuuluu köyhille.
EK edustaa tätä ajattelua.
Bemarit myyntiin vaan ja veneet, huvilat sun muut kanssa, kyllä niillä elää. Nyt halutaan kerjäämälläkin viety leipä viedä köyhiltä, että voi ajella sillä bemarilla.  

06.01.2025 UUSI VUOSI 2025

 HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2025 ! Ensimmäiset päivät flunssan kourissa. Tili tuli ja tili meni maksoin laskut pois, eli nekin mitkä roikkuneet marr...