15.08.2014 OMAA MIELIPIDETTÄ

Nuorten velkaantuminen.
Nuoren siirtyminen omaan elämään, omaan ensimmäiseen kotiinsa, toiset opiskelevat ja tekevät työtä saadakseen taloutensa joten kuten tasapainoon, toiset sitten turvautuvat lainoihin.
Ja onhan niitäkin ketkä lusmuilevat toisten nurkissa. Elelee toisten siivellä.

Mutta, jos silloin tällöin ottaa velkaa, niin pitää huolensa, että maksaa sen takaisin. Mutta, jos mopo karkaa käsistä, ja alamäki alkaa. Ja todellakin sairastuminen masennukseen, syrjäytyminen ja kavereiden seura, jos kaveriporukka elää kädestä suuhun ja jos siihen kuuluu erilaisten päihteiden kulutus, pitää niihin olla rahaa, ja mistä sitä saa helpommin, kuin lainaamalla ja ottamalla lainan. Tuskin monikaan nuori menee vanhemmiltaan pyytämään kaljaan ja tupakkaan. Ja moniko vanhempi antaakaan niihin rahaa, huijaamalla tietty voi saada ruokaan rahaa, mutta minne se meneekään?

Mutta, kun asiat ovat tarpeeksi solmussa, niin alamäessä ei enää mietitä , kunhan vaan saadaan lainaa ja niin kauan niitä otetaan, kun luottotiedot kunnossa. Sen jälkeen tulee rikoskierre ja ei välitetä mistään mitään.
Tehdään rikoksia, kun rikosseuraamukset ovat vain pino maksamattomia sakkoja. Ja niistä voi hyvin seurata muutenkin hällä väliä elämäntapa.

Poikkeuksia on tietty, jotka hoitavat raha-asiansa kunnialla, ja eivät turvaudu lainoihin, voisiko kotiolot olla sitten paremmat ja olosuhteet normaaliin jopa parempaan elämään ja yhteiskunnallinen asema parempi.

Nämä kaikki on omia valintoja. Mutta, miksi valitsemme minkäkin vaihtoehdon, vaikuttaa varmasti vanhempien, isovanhempien mielipiteet ja sitä mukaan miten otamme ja omimme asioita .

Minä itse .
Olen itse ollut ahkera työntekijä, ja aina olen jotenkin selvinnyt. Mutta kun tuli tämä käänne pois, kaikista veloista. Ei ole ollut helppoa, monet itkut olen itkenyt, ja vielä nytkin itkettää, oma tyhmyys. Voi kun voisin kertoa tarinaani, ja olla esimerkkinä nuorille. Että, aina kannattaa katsoa peiliin ja ottaa ajoissa yhteyttä tukiverkkoihin, jokaisella meillä on joku,  kenen puoleen kääntyä. Jos ei ole, voi aina hakeutua lääkärin pakeille, ne neuvovat kyllä mielenterveystoimistoon, ja sieltä kauttakin voi solmut alkaa purkautua.

Itselleni kävi juuri noin, liian kauan yritin olla vahva, mutta kun selkä meni poikki , itkusta ei tullut loppua, olinkin sitten muutaman päivän sukulaisten hoidossa. Ja pikku askelin eteenpäin on menty, välillä takapakkia, ja sitten uusi yritys.

Nyt asiat alkaa pikku hiljalleen olla suht´ koht´ normaalia, mutta tiedän , että se voi olla hetkessä toiste päin.
Yritän kumminkin, mutta antaen itselleni armoa, en yritä enää hullun lailla selvitä. Aivan pienin askelin, eteenpäin.


Tätä voisin jakaa , jakaa ja jakaa.
Kuulin tänään sanonnan. Eihän vesikään pysy rikkinäisessä ruukussa. Samanlailla ihmisillä. Kun ihminen on rikki, sairas, ei tiedot, muiden tahdot, mene perille. On odotettava, että parannutaan ja sitten omaksumme tiedot ja taidot, uudet asiat.