Asumisen kalleus on ajanut yhden asuntovaunuun, toisen metsään, kolmannen pendelöimään ja neljännen sukulaisten nurkkiin. Kukaan ei valita, mutta kaikki voisivat asua toisinkin.
20.8.2014 7:57 17
Sami Takala
VILLE MÄNNIKKÖ
Luca Gentilen omaisuus kulkee polkupyörässä. Mies maastoutuu metsään jättiläistoukaksi.
FAKTA
Jos maksuhäiriö piinaa
Merkintä maksuhäiriöstä haittaa usein asioiden hoitamista senkin jälkeen, kun elämäntilanne on kohentunut. Vuokranantajan olisi hyvä muistaa se.
Asunnonhakijan maksuhäiriö ei aina kerro koko totuutta: hakija on voinut saada asiat kuntoon ja hänellä voi olla tuloja ja myös maksukykyä.
Maksuhäiriömerkinnän saanut voi pyytää esimerkiksi työnantajaa suosittelemaan häntä vuokranantajalle. Tämä viestii luotettavuudesta.
Neuvoja taloudellisiin ongelmiin voi saada muun muassa Takuu-säätiöstä, kuntien velkaneuvonnasta ja sosiaalitoimista sekä seurakunnilta.
Lähde: Nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisyhankkeen projektipäällikkö Jyrki Malinen.
Verenhimoinen armeija jahtaa paidatonta miestä, mutta tämä ei hätkähdä.
"Aika paljon hyttysiä", Luca Gentile, 32, toteaa rauhallisesti samalla, kun hän talloo varvastossuilla risukasoja ja siirtelee puiden oksia sivummas.
Perillä ollaan. Tässä se on – Luca Gentilen koti.
Ympärillä ei ole muuta kuin puita ja öttiäisiä, mutta tuossa maassa hän on nukkunut. Ei ole sohvaa, johon istuttaa vieraita. Kahvia ei keitellä.
Vajaan vuoden Suomessa asunut teatterinäyttelijä majailee mieluummin metsässä kuin panee rahansa asumiseen. Vuokrat ovat miehen mielestä törkeitä.
"Jos vertaan Suomen hintoja muihin maihin, täällä asuminen on todella kallista."
Samaa kertovat tilastot. Vuokratasoa osoittavat tilastokäppyrät sojottavat vuosi vuodelta yhä korkeammalle.
Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla vuokraa joutui Tilastokeskuksen mukaan maksamaan keväällä nelisen prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
Helsingissä neliöiden keskivuokrat huitelevat lähellä kahtakymmentä euroa. Myös asuntojen hinnat ovat pilvissä.
Samaan aikaan asunnottomuus kasvaa pääkaupunkiseudulla. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen ARA:n tutkimuksista selviää, että Suomessa oli viime vuonna noin 8 000 asunnotonta. Heistä puolet pyörii Helsingin ympäristössä.
Asunnottomuuden taustalla on monia syitä: paitsi kohtuuhintaisten asuntojen puute myös esimerkiksi ihmisten työttömyys, velkaantuminen ja maksuhäiriömerkinnät.
HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN
Mikko Lindroos vaihtoi rivitalon asuntovaunuun ja säästää asumiskuluissa nyt satoja euroja kuussa. Talven tullen hän on yksi harvoja vaunuasukkeja Hietasaaren leirintäalueella.
Mikko Lindroos vaihtoi rivitalon asuntovaunuun ja säästää asumiskuluissa nyt satoja euroja kuussa. Talven tullen hän on yksi harvoja vaunuasukkeja Hietasaaren leirintäalueella.
Luca Gentile kaivaa reppuaan metsän keskellä. Hän on täyttänyt kantamuksensa lähes koko omaisuudellaan: kompassi, älypuhelin, ilmapatja, vesipullo, neljä t-paitaa, kaksi paria sukkia, alusvaatteita ja pyjama, mies esittelee.
Jauhopussin kokoisesta paketista paljastuu Gentilen sänky, makuupussi.
Hän levittää itselleen petin, putsaa jalat ja pujahtaa pussin sisään. Pienestä reiästä pilkottavat vain silmät, nenä ja suu.
Mies totutteli askeettisiin oloihin jo pikkupoikana Italiassa. Silloin tämä tosielämän Nuuskamuikkunen pystytti huoneeseensa teltan. Myöhemmin hän rakensi pihapuuhun majan ja lampsi tarpeita varten kotipuutarhan biokäymälään sisävessan sijasta.
Nyt Gentile käy suihkussa kerran viikossa, jos sattuu löytämään sohvasurffaajien yhteisöstä sopivan paikan. Yleensä hän löytää.
"Ihmiset eivät usko minua, kun kerron, että nukun ulkona. He tarjoavat heti apuaan ja ehdottavat, että yövyn heidän luonaan."
Talven tullen sohva kelpaa, kun makuupussissa alkaa olla liian kylmä.
"Vaihtamalla yöpymispaikkaa tutustun samalla mielenkiintoisiin ihmisiin ja pääsen paremmin perille paikallisesta kulttuurista."
Kesäisin Gentile valitsee nukkumispaikkansa kännykän karttasovelluksesta. Hän katsoo, missä on paljon vihreää ja suuntaa sinne. Metsässä mies pyrkii mahdollisimman syvälle. Hän ei ole tuntenut oloaan turvattomaksi, vaikka välillä seuraa ovat pitäneet ketut ja metsän muut pienet villieläimet.
"Mutta pahimpia ovat hyttyset. Ja kerran puri punkki, kun oli niin kuuma, etten voinut nukkua makuupussin sisällä."
Täksi illaksi hänet on kutsuttu päivälliselle Otaniemeen. Yöpymispaikka on kuitenkin yhä arvoitus.
"Todennäköisesti nukun metsässä."
Mari Lindeman ei muuttaisi mistään hinnasta omakotitalosta Lahdesta Helsinkiin.
Iskelmä soi asuntovaunuun kiinnitetyssä teltassa. Siitä tietää, että Mikko Lindroos, 55, on kotona.
Hän viettää leppoisaa karavaanarielämää joka päivä, paitsi silloin kun on työmatkalla.
Mies ajaa työkseen ulkomaanliikenteen rekkaa ja pyörittää harrastuksekseen levyjä lavatanssikilpailuissa. Seitsemisen vuotta sitten hän rupesi miettimään, onko tässä mitään mieltä maksaa kallista vuokraa.
"Tuntui mielettömältä maksaa 600 euroa kuukaudessa", Lindroos sanoo.
Hän teki päätöksen: luopui vuokrakämpästään Laukaan Leppävedellä, osti käytetyn asuntovaunun, ajoi sen Hietasaaren leirintäalueelle Uuraisille ja muutti siihen.
Hietasaari on sama paikka, jossa neljä vuotta sitten riehunut trombi kaatoi puita ja rikkoi autoja. Kolme ihmistä loukkaantui.
"Toiset pitävät minua hulluna, toiset ovat epäluuloisia. Yleinen reaktio ihmisillä on, että jos ei asu normaalisti rivi-, kerros- tai omakotitalossa, asiat ovat jotenkin huonosti."
"Kuvitellaan, että pakenen jotain tai minulla on epäselvyyksiä elämässä. Tämä on aika vieras asia Suomessa", Lindroos sanoo.
Nyt asumiskustannukset ovat alle 2 000 euroa vuodessa eli vähän päälle 160 euroa kuukaudessa. Neliöitä vaunussa on viitisentoista.
Pieni tila ei ahdista miestä eikä hän ole haikaillut takaisin rivitaloelämään. Lindroos on tottunut ahtaisiin oloihin, koska on asunut suuren osan elämästään rekkojen ja laivojen hyteissä. Niihin verrattuna vaunussa on suorastaan ruhtinaallisesti tilaa.
"Poikakin totesi, että tämä tuntuu tilavammalta kuin hänen yksiönsä."
Tilaihmeeseen mahtuu yllättävän paljon kaikkea: makuuhuone parisänkyineen, olohuone sohvineen, suihku, vessa.
Keittonurkkauksen hyllyllä on rivissä oreganot ja jauhelihamausteet kuin missä tahansa keittiössä.
"Lämmin vesikin on, kaikki löytyy. Mutta vaunun vehkeille ei ole käyttöä, kun alueella on kaikki palvelut. Lähin vessa, vanha puusee, on tuossa vieressä. Kaasuhellaa tulee kyllä käytettyä ja kesällä grilliä", Lindroos luettelee.
Helteellä helpottaa ilmastoinnin surina, talvella karavaanin pitää mukavana kaasu- ja sähkölämmitys. Lumitöistäkään ei ole päänvaivaa, kun leirintäalueen työntekijät pitävät väylät puhtaina säällä kuin säällä.
Lämpimällä kaudella tila laajenee ulos. Aikaisesta keväästä pitkälle syksyyn Lindroos istuu teltassaan lukemassa Aku Ankkaa ja kuuntelemassa iskelmää. Päivisin hän osallistuu pihaparlamenttiin leirintäalueen kioskilla. Seuraa pitää myös toinen alueella elelevä vakituinen vaunuasukas. Lauantai-iltaisin raikaa karaoke.
"Tämän on minun sosiaalista elämääni."
VILLE MÄNNIKKÖ
Juma Fungo jakaa vuokra-asunnon kahden muun aikuisen ja yhden lapsen kanssa.
Juma Fungo jakaa vuokra-asunnon kahden muun aikuisen ja yhden lapsen kanssa.
Pihaa on 1 200 neliötä, omenapuu, mansikkamaa ja raparperipuska. Vatukkaa, karviaisia, viinimarjoja.
Tervetuloa meille, toivottaa Mari Lindeman, 33. Hän asuu miehensä Heikki Norolan, 33, kanssa Lahdessa.
Puolisen vuotta sitten pariskunta jätti kerrostaloelämän taakseen ja osti yli 200 neliön omakotitalon omalla tontilla. Hintaa ostokselle tuli rapiat 200 000 euroa.
"En voisi kuvitellakaan, että ostaisin asunnon pääkaupunkiseudulta", Lindeman sanoo ja tarjoilee leipomaansa raparperipiirakkaa.
No mutta, miksei Helsingistä?
"Samalla hinnalla saisin Helsingin kantakaupungista yksiön. Nyt meillä on oma talo."
"Pääkaupunkiseudulla meidän palkkatuloillamme ei olisi mitään saumaa tällaiseen. Tuttavatkin rakentavat taloa sinne, ja tontti yksinään maksaa sen yli 100 000 euroa."
Ja piha pitää olla. Se on tärkeä neljävuotiaalle Martalle. Sekarotuinen koira on kokenut kovia, ollut asunnottomana ja vartioinut rakennustyömaata Viipurissa. Pariskunta tykkää myös isosta autollista, jonka lämpöön mahtuu kaksi kärryä. Etupihalle sopii kolme kiesiä lisää.
"Kaupungissa autopaikkakin maksaa ihan järjettömästi. Jos asuisi siellä, ei voisi pitää edes autoa", helsinkiläisessä keittiöliikkeessä työskentelevä Lindeman sanoo.Töissä Lindeman käy kuitenkin junalla. VR:n kanta-asiakas on ajanut Z-junalla edestakaisin seitsemän vuotta, parisataa kilometriä joka päivä, mutta ei nipota. Hänellä on oma junajengi.
"He ovat ihmisiä, joihin olen tutustunut junassa. Kuusi vuotta sitten istuin viikon samalla paikalla ja huomasin, että myös viereisillä paikoilla istuu samat tyypit joka aamu."
Näitä matkatovereita ovat vaikkapa Pekka ja Timo.
"Toinen on panttilainaamon pitäjä, toinen puhallinkorjaaja. He sattuivat kysymään minulta apua ristikon teossa. Sen jälkeen olen tutustunut rouviin Mäntsälästä ja Orimattilasta."
Junailu on Lindemanin mukaan välillä suorastaan terapeuttista. Pekalta hän on saanut jopa isällisiä neuvoja hääasioissa. "Hän on samanikäinen kuin isäni, ja hänen tyttärellään oli häät pari vuotta sitten."
Pendelöijä maksaa junalipuistaan "ihan sikana", viitisen tonnia vuodessa, muttei ole laskenut, montako junamatkaa pitää tehdä, että tulisi halvemmaksi tilata muuttoauto ja asettautua pääkaupunkiin asumaan. Hän ei halua tietää.
"En halua tinkiä asumisen tasosta sijainnin kustannuksella. Miksi pitäisi asua ahtaasti? Yksi kaverini on asunut Vantaalla, ja hänellä meni työmatkaan Helsingin keskustaan melkein tunti. Lahdesta tulen samassa ajassa."
Oma koti. Se on Juma Fungon, 23, haave. Ugandassa syntynyt nuori mies on yksi pääkaupunkiseudun asunnottomista.
Taivasalla hän ei sentään ole vaan jakaa kerrostalokolmion epävirallisesti siskonsa, tämän lapsen ja kaverin kanssa. Vuokraa he maksavat 1 200 euroa kuussa.
Aiemmin hän nukkui kaverinsa sohvalla. Se oli rankkaa.
"Siellä kävi paljon kavereita, mutten voinut sanoa heille, että lähtekää pois, haluan nukkua. Se ei ollut minun kotini."
Muuten Fungon arki vaikuttaa aika tavalliselta: hänellä on kavereita, hän käy töissä ruokakaupassa ja harrastaa musiikkia.
Ongelmana on, että hän on menettänyt luottotietonsa. Se vaikeuttaa asunnon saantia, sillä taistelu pääkaupunkiseudun vuokra-asunnoista on veristä.
Pääkaupunkiseudulla vuokra-asuntoa hakee kiireellisellä aikataululla noin 15 000 ihmistä, sanoo vuokra-asuntoja välittävän Vuokraturvan toimitusjohtaja Timo Metsola.
Hakijoista suurin osa haluaa yksiön. Lisäksi on parikymmentätuhatta hakijaa, jotka suunnittelevat asunnon vaihtoa ja etsivät tai jo jonottavat vuokra-asuntoa. Esimerkiksi Helsingin kaupungin vuokra-asunnon saa vuosittain vain noin viitisen prosenttia hakijoista.
Fungon kaltaisia nuoria asunnottomia oli viime vuonna vajaat 2 000. Yhä useampi asunnoton on maahanmuuttaja. Heitäkin oli viime vuonna parituhatta.
Asunnottoman mielestä asunnon saaminen on jopa vaikeampaa kuin työpaikan löytäminen. Parhaimmillaan hän on tehnyt kymmenenkin asuntohakemusta päivässä, lähetellyt sähköposteja ja soitellut.
"En ole koskaan nähnyt vuokranantajia kasvotusten. En ole ikinä päässyt näyttöön asti. Tuntuu, ettei minuun luoteta, ei anneta mahdollisuutta. Menneisyyden taakasta ei pääse eroon. Kannan sitä koko loppuelämän", Fungo sanoo.
Kun hakijoita on paljon mutta asunnoista pulaa, maksuhäiriömerkinnän saaneet eivät ole vuokranantajien suosikkeja.
"Mutta kyllä minä pärjään. Olen pärjännyt tähänkin asti. Vaikeampaa on heillä, joilla ei ole mitään paikkaa."
Töissä Lindeman käy kuitenkin junalla. VR:n kanta-asiakas on ajanut Z-junalla edestakaisin seitsemän vuotta, parisataa kilometriä joka päivä, mutta ei nipota. Hänellä on oma junajengi.
"He ovat ihmisiä, joihin olen tutustunut junassa. Kuusi vuotta sitten istuin viikon samalla paikalla ja huomasin, että myös viereisillä paikoilla istuu samat tyypit joka aamu."
Näitä matkatovereita ovat vaikkapa Pekka ja Timo.
"Toinen on panttilainaamon pitäjä, toinen puhallinkorjaaja. He sattuivat kysymään minulta apua ristikon teossa. Sen jälkeen olen tutustunut rouviin Mäntsälästä ja Orimattilasta."
Junailu on Lindemanin mukaan välillä suorastaan terapeuttista. Pekalta hän on saanut jopa isällisiä neuvoja hääasioissa. "Hän on samanikäinen kuin isäni, ja hänen tyttärellään oli häät pari vuotta sitten."
Pendelöijä maksaa junalipuistaan "ihan sikana", viitisen tonnia vuodessa, muttei ole laskenut, montako junamatkaa pitää tehdä, että tulisi halvemmaksi tilata muuttoauto ja asettautua pääkaupunkiin asumaan. Hän ei halua tietää.
"En halua tinkiä asumisen tasosta sijainnin kustannuksella. Miksi pitäisi asua ahtaasti? Yksi kaverini on asunut Vantaalla, ja hänellä meni työmatkaan Helsingin keskustaan melkein tunti. Lahdesta tulen samassa ajassa."
Oma koti. Se on Juma Fungon, 23, haave. Ugandassa syntynyt nuori mies on yksi pääkaupunkiseudun asunnottomista.
Taivasalla hän ei sentään ole vaan jakaa kerrostalokolmion epävirallisesti siskonsa, tämän lapsen ja kaverin kanssa. Vuokraa he maksavat 1 200 euroa kuussa.
Aiemmin hän nukkui kaverinsa sohvalla. Se oli rankkaa.
"Siellä kävi paljon kavereita, mutten voinut sanoa heille, että lähtekää pois, haluan nukkua. Se ei ollut minun kotini."
Muuten Fungon arki vaikuttaa aika tavalliselta: hänellä on kavereita, hän käy töissä ruokakaupassa ja harrastaa musiikkia.
Ongelmana on, että hän on menettänyt luottotietonsa. Se vaikeuttaa asunnon saantia, sillä taistelu pääkaupunkiseudun vuokra-asunnoista on veristä.
Pääkaupunkiseudulla vuokra-asuntoa hakee kiireellisellä aikataululla noin 15 000 ihmistä, sanoo vuokra-asuntoja välittävän Vuokraturvan toimitusjohtaja Timo Metsola.
Hakijoista suurin osa haluaa yksiön. Lisäksi on parikymmentätuhatta hakijaa, jotka suunnittelevat asunnon vaihtoa ja etsivät tai jo jonottavat vuokra-asuntoa. Esimerkiksi Helsingin kaupungin vuokra-asunnon saa vuosittain vain noin viitisen prosenttia hakijoista.
Fungon kaltaisia nuoria asunnottomia oli viime vuonna vajaat 2 000. Yhä useampi asunnoton on maahanmuuttaja. Heitäkin oli viime vuonna parituhatta.
Asunnottoman mielestä asunnon saaminen on jopa vaikeampaa kuin työpaikan löytäminen. Parhaimmillaan hän on tehnyt kymmenenkin asuntohakemusta päivässä, lähetellyt sähköposteja ja soitellut.
"En ole koskaan nähnyt vuokranantajia kasvotusten. En ole ikinä päässyt näyttöön asti. Tuntuu, ettei minuun luoteta, ei anneta mahdollisuutta. Menneisyyden taakasta ei pääse eroon. Kannan sitä koko loppuelämän", Fungo sanoo.
Kun hakijoita on paljon mutta asunnoista pulaa, maksuhäiriömerkinnän saaneet eivät ole vuokranantajien suosikkeja.
"Mutta kyllä minä pärjään. Olen pärjännyt tähänkin asti. Vaikeampaa on heillä, joilla ei ole mitään paikkaa."
