19.01.2020 Maritan salaisuus
Maritan salaisuus
Marita on yksi Suomen sadoista tuhansista velkaongelmaisista. Hän on elänyt salaisuutensa kanssa jo 30 vuotta, käynyt töissä ja maksanut velkaa sen lyhentymättä.MERJA MÄHKÄ
merja.mahka@iltalehti.fi
Marita on niin kunnollinen kuin ihminen voi olla.
Hänellä on ammatti, jonka edustajia kaikki arvostavat.
Hänellä on luottamustehtäviä, joiden hoidosta kaikki ovat kiitollisia.
Hänellä on maailmalle saatetut lapset, jotka pärjäävät elämässään.
Ja sitten Maritalla on myös salaisuus, jota hän on hautonut sisällään 30 vuotta.
Se on velka, jonka poismaksaminen on vienyt Maritan koko aikuisen elämän.
Autosta se lähti
Marita on viisikymppinen. Velkaantuminen alkoi vuonna 1990 autosta, jolla hän ei koskaan edes ajanut.
Auton osti hänen veljensä. Sen piti olla sijoitus. Marita, joka oli tuolloin vielä opiskelija, takasi lainan yhdessä veljen kahden kaverin kanssa.
– Minua pyydettiin takaamaan laina kolme kuukaudeksi, jotta auto saataisiin tuunattua ja myytyä kalliimmalla pois. Vaivasta luvattiin 500 markan korvaus. Se tuntui hyvältä idealta, kaikkihan siinä voittivat. Uskoin, että asia hoituu sillä lailla kuin on sovittu. Olin nuori ja naiivi, enkä tiennyt mihin sitoudun, Marita kertoo.
Elettiin iloista nousukautta.
Kukaan ei tiennyt, mitä oli edessä.
Takaus maksuun
Vuosi autokaupan jälkeen raskaana ollut Marita sai puhelinsoiton. Veli oli ajanut auton humalassa tieltä. Vakuutusyhtiö ei tietenkään korvannut rattijuopon aiheuttamia vahinkoja, ja pankki halusi rahansa takaisin.
Kävi ilmi, että veli ei ollut hoitanut lainaa lainkaan. Muista lainantakaajista ei ollut apua. He olivat varattomia, olivat olleet jo silloin, kuin takasivat vekselin. Kasinohuumassa pankki ei ollut moisesta piitannut.
Pankki myönsi Maritalle oman 150 000 markan lainan autolainan maksuun. Alkuperäinen lainasumma oli ollut 100 000 markkaa (nykyrahassa noin 26 000 euroa inflaatiokorjattuna), mutta summa oli 18 prosentin koron ja ulosoton kulujen takia noussut 50 prosenttia vuodessa.
Marita halusi siivota veljensä jäljet.
– Olin avoliitossa, odotin vauvaa ja kaikki näytti hyvältä. Ajattelin, että kyllä minä sen pystyn hoitamaan.
Pian veljen ojaanajon jälkeen koko maa syöksyi taloudelliseen rotkoon. Holtiton lainananto oli johtanut lamauttavaan pankkikriisiin. Talous pysähtyi.
Kun Marita olisi äitiysloman päätyttyä ollut valmis oman alansa töihin, niitä ei ollut, vaikka edelliseltä vuosikurssilta valmistuneet olivat kaikki löytäneet töitä. Edes sijaisia ei palkattu.
Aivan muuta alaa opiskellut Marita kokeili jopa kiinteistövälittäjän töitä pystyäkseen maksamaan veljensä lainan. Asuntokauppa oli täysin kuollutta, mutta Marita halusi yrittää.
Sinnittely kostautui
Nimenkirjoitus vekselin takaukseen oli Maritan elämän isoin virhe.
Toiseksi isoin oli yritys selviytyä lainasta.
– Tein töitä ja sain pankkilainaa lyhennettyä, mutta elämiseen oli sitten pakko ottaa muuta lainaa, että sain maksettua vuokran ja ostettua ruokaa.
Jos Marita olisi antanut lainan päätyä ulosottoon, hän olisi päässyt helpommalla. Luottotiedot olisivat menneet, mutta kierre olisi katkennut: hän ei olisi saanut enempää lainaa.
Juuri sinnittely syöksi Maritan aina vain syvemmälle. Edes kahden työn tekeminen ei riittänyt vetämään häntä kuiville.
Velkaongelmaisia auttavan takuusäätiön mukaan sinnittely on velkaongelmaisille tavallista. Ulosottoa vältellään viimeiseen asti, vaikka se olisi helpotus. Se kuitenkin koetaan häpeälliseksi ja epäonnistumiseksi.
Maritan ulosoton välttely kesti painajaismaiset 23 vuotta.
– Mietin rahaa yötä päivää. Minulla oli joka kuukausi hirveä paine, että mistä saan rahaa lainojen maksuun.
Mietin rahaa yötä päivää. Minulla oli joka kuukausi hirveä paine, että mistä saan rahaa lainojen maksuun.
30 vuotta myöhemmin Marita maksaa ojaan ajettua autoa yhä, mutta nyt lainat ovat vihdoin selkeässä paketissa ja niiden korot kohtuulliset. Tilanne alkoi selkiytyä vuonna 2013, kun Marita joutui antamaan periksi ja vouti pääsi tekemään työnsä.
Helpotuksen ohella ulosotto toi kuitenkin mukanaan uudenlaisia tunteita.
– Hävettää. Olen aina ollut tunnollinen ja hoitanut asiani. On hirveän ristiriitaista olla ulosotossa.
Muutama vuosi sitten Marita sai Takuusäätiöltä takauksen lainalle, jolla hän pystyi maksamaan ulosottovelat pois. Nyt hän lyhentää kahta eri lainaa yhteensä tuhannella eurolla kuukaudessa.
Vuonna 2023, ensi kertaa 33 vuoteen, hän on velaton nainen.
Velkaa on jäljellä 36 000 euroa. Vuosien varrella Marita on maksanut asunnon verran rahaa alkoholisoituneen veljen autosta, joka hänen piti taata kolmen kuukauden ajan.
Pitkä salailu
Kolme vuosikymmentä velkavankeudessa on pitkä aika, ja salailu saa sen tuntumaan vielä pidemmältä.
Marita ei ole kertonut velkahelvetistä ystävilleen, töissä tai edes lapsilleen. Siksi tässä jutussa ei ole mitään tunnistetietoja, ei tarkempaa ammattia, eikä edes paikkakuntaa. Maritan nimi on muutettu.
Ei tarkemmilla tiedoilla ole niin väliäkään. Marita voisi olla kuka vain. Suomessa oli laman päätyttyä liki puoli miljoonaa velkaongelmaista.
Maritan on vaikea puhua vuosista kuivin silmin.
Perheonni kariutui, kun lapset olivat pieniä. Mies ei kestänyt sitä, että mitään ei voinut ikinä tehdä, kun rahaa ei ollut. ”En halua olla naisen kanssa, jolla ei ole kuin tuulen halkoma perse.” Näillä sanoilla mies jätti.
– Sanatarkasti, Marita lisää.
En halua olla naisen kanssa, jolla ei ole kuin tuulen halkoma perse. Näillä sanoilla mies jätti.
Uutta kumppania Marita ei löytänyt koskaan. Häpeä kalvoi pohjan kaikilta sen suuntaisilta ajatuksiltakin.
Hän meni eteenpäin, piti kulisseja yllä. Hän ei antanut rahahuolien näkyä.
– Jos joltain ulkopuoliselta menisi nyt kysymään, niin eivät he uskoisi, että tällainen tilanne on ollut.
Kun lapset tulivat siihen ikään, että he ymmärsivät jotain postista, Maritan piti kiirehtiä töistä kotiin siivoamaan karhu- ja perintäkirjeet piiloon heidän silmistään.
– Olen halunnut suojella heitä. Lapsille on taakka tietää, että vanhemmilla on taloudellisesti vaikeaa. Yritin aina hankkia kaiken, mitä lapset vain tarvitsivat.
Vain lomia Marita ei saanut järjestettyä. Lapset ihmettelivät, mikseivät he koskaan lähde kaupungista.
Rahattomuus on yksinäistä
Velkavangin henkistä prässiä on samaa kokemattoman vaikea kuvitella.
Niinä kuukausina, kun julkisen liikenteen kuukausikorttiin ei ollut varaa, Marita käveli työmatkansa, viisi kilometriä suuntaansa. Se tarkoitti tuntia omien ajatusten kanssa – mennen tullen. Tämä muisto nostaa kyyneleet silmiin yhä.
Velkavankeus on yksinäistä. Ystävien kanssa on vaikea tehdä mitään, kun rahaa ei ole.
Rahattomuus on myös kallista. Kun ei ole luottotietoja, ei pysty esimerkiksi vaihtamaan puhelinliittymää halvempaan, koska vanhasta on pidettävä kiinni. On pakko roikkua vanhassa ja kalliissa. Kotivakuutustakaan ei saa normaalisti.
Alkuun Marita oli vihainen. Veljelleen, itselleen ja pankille. Vuosien varrella hän on parhaansa mukaan yrittänyt antaa anteeksi ja keskittyä hyvään.
– Se on ollut selviytymiskeinoni.
Hänen puheessaan esiintyy sellaisia sanoja kuin ”superonnellinen”. Marita on ”superonnellinen” esimerkiksi sängystä, jonka hän sai ostettua kaksi vuotta sitten nukuttuaan sitä ennen kymmenen vuotta huonolla sohvalla.
– Olen etsinyt pieniä iloja arjesta. On ollut pakkokin pysyä positiivisena. Jos olisin antanut itseni katkeroitua, kaikki ponnisteluni olisivat valuneet hukkaan.
Jos olisin antanut itseni katkeroitua, kaikki ponnisteluni olisivat valuneet hukkaan.
Takuusäätiölle lainatakausta varten kirjoittamassaan kirjeessä Marita kertoi toivovansa takausta, jotta saisi luottotietonsa takaisin. Se olisi ollut edellytys unelmatyön saamiselle, Marita kirjoitti.
Nyt hän ei enää muista, mikä se unelmatyö oli.
– Minun on ollut vain pakko oppia päästämään irti unelmista ja keksimään uusia unelmia tilalle, Marita sanoo.
Niiden aika on sitten vuonna 2023.
