29.04.2019 Työttömät kertovat karusta elämästään nyky-Suomessa: ”Keitän lapselle desin riisiä lounaaksi, itse juon vain paljon vettä”
Työttömät kertovat karusta elämästään nyky-Suomessa: ”Keitän lapselle desin riisiä lounaaksi, itse juon vain paljon vettä”
Kuvituskuva. (KUVA: JONNE SIPPOLA)
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjoituskilpailu nostaa esille työttömäksi jääneiden kipeitä kokemuksia.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura julkistaa maanantaina 29.4. Työttömän tarina -kirjoituskilpailun tulokset. Siinä 205 työttömäksi jäänyttä suomalaista kertoo kokemuksiaan työttömyydestä, työnhausta, pätkätöistä ja tunteistaan.
SKS palkitsee parhaat kirjoitukset Helsingissä järjestettävässä seminaarissaan. Taloussanomat tutustui osaan kirjoituksia etukäteen. Julkaisemme otteita teksteistä siten, että kirjoittajat on anonymisoitu.
Syyllisyyttä ja vihaa
Sivustaseuraajien on usein hankalaa ymmärtää sitä, miltä työttömyys tuntuu työttömän oman pään sisällä. Omalla kohdallani työttömyys on aiheuttanut paljon kielteistä ajattelua, syyllisyyttä, vihaa itseäni kohtaan, katkeruutta ja jopa häpeää omasta olemassaolosta. Ajatteluun sisältyy paljon itsesyytöksiä, jossittelua ja myös toisten ihmisten elämän kadehtimista, sekä ihan suoranaista vihaa ”helppoa elämää” eläviä ihmisiä kohtaan.
Työttömyys tuntuu jollain tapaa niin epäoikeudenmukaiselta. Varsinkin siinä vaiheessa, kun selaat päivisin keskustelupalstoja, joille ihmiset postaavat juttuja työpaikoiltaan ja kertovat, miten lounasaikaan mennessä ei ole taaskaan tullut tehtyä mitään tai miten tyhmä työnantaja maksaa palkkaa puolen tunnin vessatauoista. Nämä jutut herättävät vihaa, ei pelkästään työnantajien puolesta, vaan myös siksi, että tiedän, että minulta löytyisi motivaatiota ja silti se olen minä, joka istuu päivät kotona toimettomana ja nämä työelämästään raportoivat ovat niitä, jotka työelämässä menestyvät.
Ehkäpä se kaikkein hankalin yksittäinen tuntemus on ollut kuitenkin ajatus siitä, miten olen mielestäni pettänyt sekä omat että ennen kaikkea läheisteni odotukset. En minä tai kukaan tuttavani koskaan odottanut, että päätyisin opintojeni jälkeen asumaan vanhempieni nurkkiin ja joutumaan toimettomaksi.
- Tuomas
Työttömyyden elämää määrittävä voima
Työttömyys tuntuu määrittävän kaikkea minussa ja siinä, mitä teen: Lapseni saa vain osa-aikaista varhaiskasvatusta, ja minun on tarkkaan mietittävä, mihin harrastuksiin voin hänet ilmoittaa – samalla luopuen itse rakkaista ystävistäni sekä harrastuksistani, musiikista ja taiteesta. Minulla ei ole myöskään työkavereiden tuomaa sosiaalista verkostoa uudella paikkakunnalla, joten yksinäisyys kalvaa.
Elämäni muistuttaa tällä hetkellä jollain lailla päästäisen jatkuvaa, energiaa kuluttavaa ruoan murujen etsintää. Jotta pysyisi hengissä, on etsittävä jatkuvasti, pysyttävä liikkeessä. Tilanne on ristiriitainen, kun päivät täyttyvät kahdesta ajatuksesta: kun olisi jo ilta ja kuinka selvitä hengissä sinne asti, että voi hetkeksi nukahtaa. Päivät kuluvat kuin sumussa, kun yritän suoriutua edes yksinkertaisimmista kotiaskareista ja musertavasta työnhausta. Haluaisin, että jossain välissä olisi aikaa vaalia lapsen lyhyttä lapsuutta ja hänen erityisherkkyyttään, jonka hän on perinyt minulta.
- Maria
Syyllisyys on kaikkialla
Olen hakenut töihin mainostoimistoihin, teattereihin, sirkukseen, yksityisiin firmoihin, varastoon, karaoke-emännäksi, kirpputoreille, esiintyjäksi, juontajaksi, videokuvaajaksi, ohjaajaksi, erityislasten avustajaksi, kahvilatyöntekijäksi, tarjoilijaksi, siivoojaksi, jopa kerran laulavaksi Palolaitoksen maskotiksi, joka oli kitaraa soittava possu.
Syyllisyys tuntuu kaikkialla. Kaikki eivät sano sitä ääneen, mutta työttömässä on työttömän leima. Se voi kohdistua sinuun, vaikka olisit osa-aikatyössä. Tuntuu kuin nykyaikana ihmisyyttä mitattaisiin menestyksellä ja ulkoisella materialla; jos sinulla ei ole varaa pukeutua hyvin tai kulkea hienolla autolla, käydä ulkona syömässä tai elokuvissa, syrjäytymisen eväät ovat valmiit. Tunnistan jo tietyn halveksunnan ihmisistä. Yritän ohittaa sen, ettei se koskettaisi minua: halveksuva katse.
Voi olla täysin sietämätöntä ja musertavaa hokea lapselle vuodesta vuoteen: "Ei meillä nyt ole valitettavasti rahaa. Nyt meillä ei ole rahaa mennä elokuviin. Ei meillä nyt ole rahaa mennä ulos syömään. Nyt ei ole varaa ostaa hanskoja. Nyt ei voidakaan mennä mummolle, kun ei ole varaa junalippuihin. Mä ostaisin sulle sen lipun siihen tapahtumaan, vaikka ens viikolla, jos mulle tulee rahaa."
- Laura
”Keitän lapselle desin riisiä lounaaksi”
Yritän naamioida itseni huolettomaksi kymmenen euron legopaketti kädessäni ja samalla mietin, mistä seuraavaksi nipistän itse. Vaihdan kahvin halvempaan ja kerman maitoon. Seuraavana päivänä parsin sukkani toistamiseen ja jätän uudet ostamatta. Omia terveyskeskuskäyntejä en enää mittaa rahassa, vaan makaronipusseissa ja maidossa. Kun kertamaksu nousee, minua kylmää se maitomäärä, joka siihen kuluu. Entä jos minulle määrätään lääkettä? Paikat on jumissa, eikä pää enää käänny. Selviän kahdella piikillä ja halvimmalla kipulääkkeellä. Lasken, että se kannattaa ostaa, kun koko ihmisyys on jumissa ja lukossa. Paljon myöhemmin opettelen erilaisia venytyksiä pyyhkeiden avulla ja meditoin. En käy enää terveyskeskuksessa.
Palaamme hyppyaskelin kotiin ja keitän lapselle desin riisiä lounaaksi. Itse juon vain paljon vettä. Käperryn sohvan nurkkaan ja lapsi löytää tiensä kainaloon. Luemme vuorotellen ääneen. Pinnistelen kuulostaakseni ihmiseltä, joka ei halua kuolla.
- Sari H.
”En riitä. En kelpaa.”
Satoja tunteja työhakemusten naputtelua, lukemattomia ”valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun” -sähköposteja, taloudellista epävarmuutta, ammatillista epävarmuutta, itseinhoa ja lohduttomuutta. Olen 30-vuotias ja ehtinyt jo epäonnistua elämässä. Kova suoritus.
TV pauhasi, ja joku sanoi uutisissa, että työttömät ovat laiskoja paskoja, jotka eivät edes halua työllistyä, vaan elellä leveästi valtion tuilla. Pitäisi aktivoitua työnhaussa ja mennä ”näin teet cv:n” -kurssille. Teki mieli pyörittää satasivuinen työhakemuspinoni puhujan päässä ja lähettää hänet ”näin suljet suusi lopullisesti” -kurssille.
Sitä tuntee itsensä niin voimattomaksi tuollaisten kommenttien edessä: kunpa sinä vain tietäisit, mitä minä käyn läpi. Minulla on tavoiteajassa suoritettu maisterinpaperi, neljä vuotta alan työkokemusta, ja yritän joka ikinen päivä kaikkeni työllistyäkseni, eikä kukaan silti huoli minua. En riitä. En kelpaa. En osaa mitään.
- Minttu
”En tahdo tulla katkeraksi”
Haluan hyvää ja ollakseni riippumaton olen elänyt elämäni muille, ennen kaikkea valtiollemme. En tahdo tulla katkeraksi, vaan uskoa ihmiseen ja tekemisen voimaan. Jos kertoisin kaiken, minkä olen kokenut, nyt tässä, en pystyisi siihen. Sillä silloin särkyisin kokonaan ja viimeinenkin toivoni paremmasta hukkuisi sen painon alle.
Minulla ei ole elämässä suuria toiveita. Ainoa haaveeni sen suhteen on ollut ja yhä on se, että kuukausipalkalla voisi huoletta maksaa vuokransa, ostaa lapselle kurahaalarit ja kengät, maksaa puhelin-, sähkö- lääkärilaskunsa ajallaan, sekä olla lastensa kanssa viikonloppuisin joutumatta miettimään onko meillä ruokaa maanantaina, kun söimme viikonloppuna enemmän.
- Sannaleena
On oltava varovainen
Nyt olen työtön. Monen mielestä liian vanha työllistymään. Voi olla. Mutta… Nyt alkaa käydä vaaralliseksi. Pitää olla tarkka ja varovainen. Kaikkialla.
Pitää asettaa sanansa oikein, kun TE-toimistosta soitetaan kolmen kuukauden välein. Oma virkailijani on kyllä ihan järjellisen oloinen. Ja minä olen niin hyvä kertomaan työnhaustani, että puhelun jälkeen uskon itsekin... Ei, tällaista minun ei pitänyt tulla tänne [kirjoituskilpailuun] tunnustamaan. Kaikkea, mitä yksikin työtön sanoo, voidaan käyttää jokaista työtöntä vastaan.
- Epäilevä
Työttömän leima
Konferenssihuoneen päädyssä seisoi iloisesti hymyilevä valmentaja, jonka vihkisormus oli kultaa, kello ja korvakorut hopeaa. Hän osoittautui ystävälliseksi vaihdettuamme muutaman sanan paikalle saapuessani.
Minun lisäkseni paikalla oli viisi työtöntä. Otsalihakseni kiristyivät tästä ei-yllättävästä työttömien kokoontumisesta. En halunnut kuulua heihin, en halunnut tulla leimatuksi yhtenä työttömistä. Silti olin yksi heistä. Sitä faktaa en päässyt karkuun, vaikka kuinka olisin kirkunut ja potkinut. Me olimme työttömiä, työttömiä hylkiöitä yhdessä. Työttömän leima on tuskaisa karistaa.
- Milla
”Ylikoulutettu”
Olin lähettänyt satoja työhakemuksia ja päässyt yhteen haastatteluun. Olin opetellut taittamaan piraattiohjelmilla ja koodaamaan ilmaisilla verkkoluennoilla, mutta tuloksetta. Maisterintutkinnosta oli haittaa, kun hain kaupan kassalle töihin. "Ylikoulutettu", ne sanoivat, kun soitin. Yleensä eivät vastanneet.
-Nimetön
Henrik Kärkkäinen
