25.09.2018 Ulosottoon ajautunut Susanna, 53: ”Häpesin köyhyyttäni niin, etten kehdannut tavata ketään”
Ulosottoon ajautunut Susanna, 53: ”Häpesin köyhyyttäni niin, etten kehdannut tavata ketään”
TEKSTI ANNA PIHLAJANIEMIKUVA SUSANNA PELTOLAN KOTIALBUMI JA ISTOCKPHOTO
klo 13:44 | 24.9.2018
Nykyään Susanna toimii vertaistukena velkaantuneille. "Haluan antaa toivoa muille. Hurja velkamäärä ei ole loppu, vaan alku toisenlaiselle elämälle."
Susanna on elänyt viime vuodet 211,64 euron kuukausituloilla lyhentäessään työttömyydestä ja pikavipeistä syntynyttä velkaansa. ”Kun sain maksettua viimeisen velkaerän, pankin henkilökuntakin oli ylpeä minusta.”
Keski-ikäiseksi asti Susanna Peltola, 53, oli kuin kuka tahansa kaupallisen alan töissä käyvä yksinhuoltajaäiti. Rahaa ei ollut paljon, mutta laskut oli aina maksettu ja ruokaa riittänyt jääkaapissa.
Sitten, vuoden 2012 keväällä, kaikki rysähti kerralla.
Susanna kaatui töihin mennessään pyörällä ja mursi oikean ranteensa. Hän jäi sairauslomalle.
”Luulin saavani vakuutuskorvauksia työmatkalla tapahtuneesta tapaturmasta, joten otin lainaa ja pikavippejä, kun tulot pienenivät. Ne kuluivat ihan arkisiin asioihin, vuokraan ja syömiseen ja sellaiseen.”
Kun Susanna palasi sairausloman jälkeen töihin, hänet irtisanottiin.
”Joskus purin myös pahaa oloa ostamalla itselleni jotain, jonka kuvittelin piristävän. Puseron tai muuta.”
Korvauksia ei tullutkaan. Sairausloma pitkittyi. Vuonna 2016 Susanna irtisanottiin.
”Silloin olinkin ollut jo pitkään siinä tilanteessa, että jouduin ottamaan lisää lainaa maksaakseni entistä pois. Ja sitten taas lisää. Korot olivat niin kovat.”
Kamalinta oli hallitsemattomuuden tunne
Susanna muistaa tarkalleen päivämäärän: 28.8.2012.
”Se oli ratkaiseva päivä, koska sen jälkeen en enää saanut lainaa, vaikka kävin läpi kaikki tahot.”
”Tilanne tuntui maailmanlopulta. Mutta se oli parasta, mitä minulle silloin saattoi tapahtua.”
Kun pankista ja perintätoimistosta tuli kirjeitä, Susanna heitti ne avaamattomina pois.
Puolessa vuodessa Susanna oli menettänyt luottotietonsa ja ajautunut suuriin velkoihin. Rahaa ei ollut tulossa mistään, koska nuoremmat syrjäyttivät viittäkymppiä lähestyvän työnhaussa.
Kun pankista ja perintätoimistosta tuli kirjeitä, Susanna heitti ne avaamattomina pois. En pysty kuitenkaan maksamaan, hän ajatteli.
Iltaisin Susanna itki. Öisin hän valvoi. Koko ajan hävetti.
”Kamalinta oli hallitsemattomuuden tunne. Ajatus, ettei omaan elämäänsä voinut vaikuttaa enää ollenkaan.”
Eräänä aamuna Susanna soitti sosiaalitoimistoon, muuta vaihtoehtoa ei ollut. Hänet ohjattiin perusturvajärjestelyyn.
Pikavipit päätyivät ulosottoon. Niiden ottaminen oli nyt loppu, mutta todellinen köyhyys vasta alkoi.
Tiukimpina aikoina täytyi nöyrtyä
99 euroa toimeentulotukea ja 112,64 euroa muita tukia. Ne ovat olleet vuoden 2013 alusta lähtien Susannan käteen jäävät kuukausitulot vuokran maksamisen jälkeen.
”Kaikki loput mahdolliset tuet ja tulot menevät suoraan velkojeni maksamiseen. Tämä laskelma on tehty perusturvajärjestelyn avulla”, Susanna kertoo.
Facebookin avustusryhmästä Susanna on saanut joululahjoja ja ruokaa.
Tiukkoina kuukausina seurakunta on auttanut antamalla maksusitoumuksen ruokakauppaan tai maksamalla puhelinlaskun. Mikroaaltouunin ja muut tavarat, jotka eivät olleet aivan välttämättömiä, Susanna myi jo vuosia sitten.
Facebookin avustusryhmästä hän on saanut joululahjoja ja ruokaa.
”Tiukimpana aikana täytyi vain nöyrtyä ja kirjoittaa sinnekin, pyytää omalla nimellään ja profiilikuvallaan. Olen ikuisesti kiitollinen jokaiselle, joka on auttanut minua.”
Kun huomista on mahdoton miettiä
Köyhyys tuntuu eniten häpeältä, Susanna ajattelee. Siltä, ettei kuulu joukkoon.
”Olen eristäytynyt pieneen kotiini, koska olen hävennyt tilannettani niin paljon. Eikä ketään olisi voinut edes kutsua kylään, koska ei ollut varaa ostaa edes kahvipullaa.”
”Jos piti lähteä jonnekin, pukeuduin yleensä mustaan, että olisin ollut mahdollisimman huomaamaton.”
Jos minulla ei olisi ihanaa pojanpoikaa, olisin varmaan voinut päätyä aika toisenlaiseen, lopulliseen ratkaisuun.
Näköalattomuus on toinen sana, jota Susanna käyttää kuvaillessaan köyhyyden kokemusta.
On vaikeaa ajatella tulevaisuutta, kun ei tiedä, mistä saa seuraavaksi päiväksi tai ensi viikoksi rahaa.
”Jos minulla ei olisi ihanaa pojanpoikaa, olisin varmaan voinut päätyä aika toisenlaiseen, lopulliseen ratkaisuun kuin sinnittelemiseen. Ihmisarvoni ei ollut kunnossa.”
Miksi olin niin hölmö?
Viime keväänä Susanna sai viimeisen pankkilainaerän maksettua. Ulosotossa on vielä velkaa, mutta nyt rahaa on vähän enemmän käytössä.
”Olin niin kiitollinen ja ylpeä itsestäni. Jopa pankin henkilökunta oli ylpeä minusta! Lupasin hoitaa lainan, kovetin luontoni ja hoidinkin homman jopa nopeammin kuin piti.”
Joskus Susanna miettii, että kaikki velat syntyivät puolessa vuodessa, mutta niitä on maksettu kuusi vuotta.
Siinä vaiheessa ei paljon mieti, kun on nälkä. Silloin yrittää vain selvitä.
”Jos olisin saanut olla palkkatöissä, olisin voinut maksaa kaiken paljon nopeammin.”
Yleensä hän yrittää olla miettimättä asiaa. Syyllisyyden tunne on muutenkin niin vahva.
”Ajattelen, että miksi olin niin hölmö. Mutta ihminen sortuu helppoihin rahoihin, kun on tarpeeksi tiukka paikka.”
”Siinä vaiheessa ei paljon mieti, kun on nälkä tai laskut lisääntyvät. Silloin yrittää vain selvitä, vaikka varmasti jossain takaraivossa tietää, että tämä ei ole pitkäkestoinen tie.”
Minä selvisin, sittenkin
Susanna ajattelee jo varovaisesti tulevaisuutta. Nyt hän uskaltaa. Varsinkin velkakierteen kaksi ensimmäistä vuotta kuluivat jotenkin kuin sumussa, niistä on vaikea muistaa mitään.
”Suhteet ystäviin ovat vielä hakusessa, mutta sukulaisiin yhteydet ovat parantuneet.”
Susanna toimii vapaaehtoisena vertaistukena kuntouttavassa työtoiminnassa, jossa järjestellään ihmisten velka-asioita.
Hurja velkamäärä ei ole loppu, vaan alku toisenlaiselle elämälle.
”Osaan auttaa muita, koska todellakin tiedän, mitä he ovat kokeneet. Olen käynyt kovan koulun, mutta selviytynyt.”
”Osaan myös antaa toivoa muille. Hurja velkamäärä ei ole loppu, vaan alku toisenlaiselle elämälle.”
Susanna odottaa, että saa säästettyä vielä 700 euroa. Sitten hän voi maksaa velkansa ystävälle.
Ystävällä on Susannan äidin käsirengas velan panttina. Susanna haaveilee hetkestä, jolloin hän voi laittaa korun käteensä. Ehkä jouluna?
Yhtä paljon Susanna odottaa seuraavaa lapsenlapsensa vierailua. Kun lapsi tulee käymään, mummi ja poika tekevät yhdessä pyöräretken ja paistavat lettuja.
Kodin Kuvalehti
