maanantai 24. syyskuuta 2018

24.09.2018 Kela: Viranomaisten kuuluu huolehtia ihmisistä – ”On vakava asia, jos lapsiperheellä ei ole riittävästi ruokaa”

Kotimaa

Kela: Viranomaisten kuuluu huolehtia ihmisistä – ”On vakava asia, jos lapsiperheellä ei ole riittävästi ruokaa”

Avustusjärjestöjen saamat avunpyynnöt ovat lisääntyneet sen jälkeen, kun toimeentulotuki siirtyi kunnilta Kelaan. Kela muistuttaa, että sen tehtävä on ohjata avun piiriin, jos toimeentulotuen perusosa ei riitä.

 
Facebookissa toimivan Apuna ry:n Merja Rantasalmi (vas.) ja Heidi Jaari nostelevat ihmisten hyväntekeväisyyteen lahjoittamia vaatteita. (KUVA: KALLE KOPONEN / HS)

Marjo Valtavaara HS
Julkaistu: 24.9. 17:46

KUN IHMISEN hätä on suuri, Kela ei sulje pois yhteistyötä vapaaehtoisjärjestöjen kanssa.

”Akuuteissa tilanteissa, joissa tarvitaan nopeaa apua, Kela voi olla yhteistyössä myös auttavien vapaaehtoisjärjestöjen kanssa. Tämä tapahtuu tietysti asiakkaan luvalla”, kertoo Kelan toimeentuloturvaetuuksien pohjoisen alueen ratkaisukeskuksen päällikkö Sari Kenttä.

HS kertoi maanantaina, että vapaaehtoisten avustusjärjestöjen puoleen kääntyy ihmisiä, joita viranomaiset ovat ohjanneet hakemaan apua hyväntekijöiltä.

Kenttä korostaa, että Suomi on hyvinvointivaltio, jossa viranomaisten tehtävä on lähtökohtaisesti huolehtia ihmisten selviämisestä.


HS kertoi, että järjestöjen saamat avunpyynnöt lisääntyivät sen jälkeen, kun toimeentulotuen perusosa siirrettiin kunnilta Kelaan vuoden 2017 alusta.

VAPAAEHTOISTA avustustyötä tekevä Heidi Jaari kertoi tavanneensa ”lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa ja jogurttia”.

Kentän mielestä on aina vakava paikka, kun ihmisiä on hankalissa tilanteissa.

”Juttu osoittaa, että tilanteet voivat olla rankkoja. On vakava asia, jos lapsiperheellä ei ole riittävästi ruokaa.”

Kelan tehtävä on ohjata ja neuvoa asiakkaitaan avun piiriin, jos Kelan myöntämä toimeentulotuen perusosa ei riitä tai jos sitä ei ole jostain syystä myönnetty.

”Ensisijaisesti neuvomme kääntymään kunnan puoleen. Kunta voi myöntää täydentävää ja ennalta ehkäisevää toimeentulotukea harkintansa mukaan.”

Ehkäisevää ja täydentävää tukea voi anoa kotikunnasta myös silloin, jos odottaa Kelaan tehdyn oikaisuvaatimuksen ratkaisua.

KELAN myöntämään toimeentulotuen perusosaan eivät kuulu esimerkiksi kodinkonehankinnat tai lasten harrastuksiin liittyvät menot.

”Niitä varten on haettava täydentävää toimeentulotukea kunnasta”, sanoo Kenttä.

Toimeentulotuen uutta mallia on kritisoitu siitä, että rahallinen tuki ja sosiaalityö eivät enää kohtaa kuten ennen.

”Hädässä olevia voidaan auttaa parhaiten kuntien sosiaalityössä, ja siinä työssä pyrimme kuntia tukemaan. Autamme asiakkaitamme pääsemään kiinni sosiaalipalveluihin vaikkapa varaamalla yhdessä ajan.”

KUNTALIITON selvityksen mukaan kunnissa menee aikaa Kelan tekemien virheiden oikomiseen. Viime keväänä julkaistu Sosiaalibarometri taas osoitti, että yksilöllisiä tilanteita ei enää huomioida tuesta päätettäessä.

Kenttä ei näe, että Kela tekisi systemaattisia virheitä toimeentulotukea koskevassa päätöksenteossaan.

”Kelalle on tärkeää, että asiakas saa rahan ajoissa. Oikeusturvaan kuuluu, että asiakkaalla on oikeus tehdä saamastaan päätöksestä oikaisupyyntö.”

Kela käsitteli tammi–elokuussa 711 000 toimeentulotukihakemusta, joista joka viides hakemus hylättiin.

Hylkäyksistä tehtyjä oikaisuvaatimuksia Kela ratkaisi tammi–elokuussa 7 200. Ratkaisuista 70 prosenttia oli hylkäyksiä joko kokonaan tai osittain.

Toimeentulotukihakemus ratkaistaan keskimäärin viidessä arkipäivässä, ja kiireelliseksi arvioidut hakemukset käsitellään viimeistään toisena päivänä hakemuksen saapumisesta. Oikaisuvaatimuksen käsittelyssä menee nykyisin 128 kalenteripäivää.

KENTTÄ korostaa, että suurin osa Kelan asiakkaista on tyytyväisiä.

Toimeentulotuen perusosaa hakevista jo 64 prosenttia jättää hakemuksensa verkossa.

”Kaikille verkkoasioiminen ei sovi. Kelan palvelupisteet ja puhelinpalvelu palvelevat ja ajanvarauksella on monesti helpompi hoitaa monimutkaisia asioita.”

Kenttä korostaa, että Kela pyrkii tekemään yhä tiiviimpää yhteistyötä kuntien sosiaalipalveluiden kanssa.

”Asiakas voi aina olla yhteydessä kunnan sosiaalipäivystykseen”, hän muistuttaa.

14.12.2024 VUODEN 2024 MUISTOJA

 VUODEN 2024 MUISTOJA Tämä vuosi on ollut kaiken kaikkiaan ihan hyvä.  Taloudellisesti pikkasen tiukka, mutta Elisan laskujen kanssa tehnyt ...