13.06.2014 MINÄKIN

Minäkin olen joskus avittanut lastani, aikuista sellaista silloin, kun minulla oli vielä luottotiedot kunnossa.
Sitä elettiin niin , kuin olisi viimeinen päivä menossa. Rahaa oli ja sitähän sai sitten vielä pikavipeilläkin lisää, ja matkareissut lähi kaupunkeihin olivat juhlaa, sieltä tultiin kassien ja pussukoitten kanssa.
Ja kun lapseni sai ajokortin piti tietty olla auto persuksen alla, ja kukas siihen sitten otettiin osamaksunottajaksi, minä tietty. Ja hyvin kyllä hoiti asiansa, ei jäänyt rästejä, ja aina tolkutin sille, että pitää sopia maksu ajankohta niin, että sopii tilipäiväksi.
Eka auto menikin ihan ok, kolarin kautta ihan lunastukseen saakka. Toinen auto samalla mallilla, mutta vaihtoon. Ja sitten kolmas ja neljäs auto onkin mennyt  ihan aikuisen lapseni omista toimistaan, kun luottotietoni loppuivat 2012 syksyllä.

Ja karu todellisuus todellakin tuli myös minulle, nöyrtyminen ja anelu, ja masennus, millä hoidan kaiken.
Mutta hyvinhän tämä on mennyt, ansiosidonnaista on mennyt nytten jo vuodenpäivät eli siitä se 1/3 tai 2/3 , jos mennyt isommaksi tulot,  tai se vuosi tuli huhtikuussa täyteen, oli meinaan vallesmanni antanut minulle 2 maksuvapaata kuukautta. Mahti juttu. Sosiaalitoimistohan tähän sitten tietty takertui, ja huomasi sen, itse olisin vaan ollut normi kuluttaja, koska en tuota talouspuoltani hoida.

On loppunut aikuisen lapseni auttamiset myöskin, pari kertaa auttanut häntä, mutta piste tuli siihenkin, kun ei maksanut lainaamaansa takaisin. No, minä olen tottunut tulemaan toimeen pienellä. Ne näkkärit ja vesi, kuten viimeeksi kirjoittelin.

 Ja edelleen sanon, että minulle ei voida myöntää velkajärjestelyä nytten, koska olen kevyin perusteluin velkaantunut, jos on ottanut velkaa, ja ei ole varaa maksaa sitä takaisin. Ja näin minulle on tapahtunut, velkaneuvottelijan mukaan. Tietty kun aikaa on kulunut pikkasen enemmän kuin tämä 3 vuotta, voisin yrittää sitä, mutta kun tässä on tämä pankkilaina, minkä haluan hoitaa kunnialla pois, voin sen jälkeen miettiä tuota velkasaneerausta tai takuusäätiötä. Jos en niihin pääse , niin maksan loppu elämäni noita velkojani.

Pidän pintani. Ja yritän tulla toimeen minimaalisesti, samanlailla kuin tähänkin asti. Vielä pikkasen joudun opettelemaan rahan käyttöä ja sen säästämistä , ikäähän on alle 50 , eli 49 voisin vaikka oppia jotain uutta tuosta , ostoshysteriasta. Kauppalappu mukaan kauppaan ja lapun ostokset mukaan vaan.
Kurinalaista toimintaa, mutta virheistä oppii ja täytyy tajuta , etten minä ole miljonääri, joka antaa Suomen taloudelliselle kasvulle muuta kuin sen 20 € viikossa, hyvinä aikoina.

Huonoina aikoina, niin anelen apua seurakunnalta tai yritän tehdä hyvntekeväisyyttä, josta saan ruokarahat, eli minimi korvaus suuresta avusta. Mutta hyvä antaa hyvästään paha ei anna paljostakaan.
Mutta kuten olen aina sanonut, hätä keinot keksii, ja pieninä palasina on leipäni maailmalla.