12.4.2013. TOTISINTA TOTTA , LEHDESTÄ TS


Nyt maksuhäiriöitä kertyy lisää myös varttuneille
Martti Kainulainen

Suomalaisten saamien maksuhäiriömerkintöjen määrä kasvaa. Uutena ilmiönä raha-asioissa sähläävien riskiryhmään on alkanut kertyä lisää yli kolmikymppisiä miehiä.

Maksuhäiriöisten suomalaisten määrä on kasvanut vuoden aikana selvästi, kertoo Suomen Asiakastieto. Yhtiön tilastojen mukaan lisäystä olisi viime vuodesta yhteensä 5,1 prosenttia.

Aiemmin tyypillinen maksuhäiriömerkintöjä keräävä rahankäyttöongelmainen ihminen oli parikymppinen mies.

Nyt Asiakastieto laskee, että yli kolmikymppistenkin miesten maksuhäiriöriski on alkanut kiihtyä. Maksuhäiriöiden määrä kasvoi tässä joukossa 5,8 prosentilla edellisvuodesta.

Asiakastiedon rekistereissä oli maaliskuun lopussa 349 500 maksuhäiriöistä suomalaista. Yhtiö varoittaa tiedotteessaan, että nykyisellä kasvuvauhdilla häiriömerkintöjen määrä nousee jo ensi vuonna samalle tasolle kuin 1990-luvun lamavuosina.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

08.04.2019 Luottotiedoton voi saada vuokra-asunnon, mutta vuokranantajien käytännöt vaihtelevat – Eniten vaikeuksia on hakijalla, jolla on vuokravelkaa

08.09.2023 SOITTO KELASTA

14.11.2023 PETTYMYS JA SIITÄ YLI, PÄÄSTÄ IRTI