02.07.2019 SEKAISIN

Sekaisin todellakin.
Tili nollilla. Omaa syytä !

Viime kuukauden työmarkkinatuesta olen maksanut kaksi kertaa vuokran.

Soitin vuokravalvojalle,  ja hän pyysi tarkistaa Kelan sivuilta , milloin perustoimeentulotuki suoritetaan ja selvisikin, että en  ole tehnyt perustoimeentulotuki hakemusta heinäkuulle ja siitä eteenpäin.
Tuo kaikki tuli esiin kun menin tiliotteelta katsomaan yhtä lehden laskua, josta oli tullut Oma Postiin muistutus.
No lehden laskun seurauksena, peruin tilauksen. Olivat 1 kuukauden lehdistä veloittaneet 27,80 €, ihan järkyttävä summa, kun vertaa siihen , että tilasin 1 vuoden jakson ja se jaettuna 100€ jaettuna 4, sama summa.
Jotain hyvää, ja jotain huonoakin.

Suivaannuin sen verran, että lehden tilauksen peruin.
Jotain pientä olisi ollut kiva odotella, vaikka vaan tuota lehteä, mutta saanhan sen hankittua kioskista tai kaupasta.

Muutenkin ollut tosi tiukka kuukausi. Juhannus ruokiin upposi euro, jos toinenkin.
Olisi ollut kiva ostaa joku mekko kesäksi, mutta jäänyt hankkimatta.
Syntymäpäivälahja mummin rakkaalle myös hankkimatta, kellon hän haluaisi.
Yritän pihistää elokuulle pikkasen rahaa, että Korkeasaareen päästäisiin , joka kesäiselle retkelle.
Puhelinlasku se minulla suuri on, eli 130 €, siinä muutama osamaksusopimus. Ne kun saisi pois, niin olisi jo helpompaa.

Sukulaiselle, olen saanut jo pikkasen vähennyttyä, mutta ei kuulemma kiirettä.

Eipä nämä hankinnat suuria ole, mutta minulle, tuntuu välillä, että ihan ylitsepääsemättömiä.
Ainakin nyt taas tuntuu siltä.


Pakko avata sanainen arkku, oli jossain kirjoituksessa, että lotto puheita ei pitäisi jaella/ajatella/uskoa ja toivoa lottovoittoa.
Tämän kirjoitti joku, jolla oli hyvin varmaankin asiat, koska jatko oli, että pitää tehdä asioiden eteen jotakin, jotta ne paranee, eikä toivoa  turhaa, koska lottopotti on jotain niin harvinaista herkkua.

Kuka tekee mitäkin, ja milläkin tavalla. On tietysti oma valinta, miten elää elämäänsä, joku on katkeroitunut, joku taas jätetty/petetty/huijattu,  jokaiselle annettu oma polku.
On uskomattomia kertomuksia, ja selvitymistarinoita, löytyy hyväntekijöitä ja auttajia, joiden tiet kohtaavat. Elämä kantaa.

Tottahan  tuokin on, mutta jos euron laitan peliin ja jännittää lauantaina, niin ei siitä luultavasti mitään harmia ole kenellekään.

Tietysti voisin säästää sen euron ja kartuttaa jotain rahastoa, sillä ehkä.

Mutta tässä elämässä on niin paljon mahdollisuuksia parempaan, mutta jos olen pitkään sinnitellyt vähällä, on se pienikin ylimääräinen mikä jää siitä 266 € (pankkilainan lyhennys loppui 2018 keväällä) käyttöön, on luksusta.  Sen harjoittelua, että hätävara rahasto tulee käyttöön tämän vuoden loppuun mennessä on jo iso askel.

Vai onko köyhän lotto se , että laittaa kolikon vesikippoon ja nostaa sen sitten lauantaina, saa rahan puhtaana käteen. Seteleitä ei kannata laittaa, ettei käy huonosti .


Tämän blogin suosituimmat tekstit

08.04.2019 Luottotiedoton voi saada vuokra-asunnon, mutta vuokranantajien käytännöt vaihtelevat – Eniten vaikeuksia on hakijalla, jolla on vuokravelkaa

08.09.2023 SOITTO KELASTA

14.11.2023 PETTYMYS JA SIITÄ YLI, PÄÄSTÄ IRTI