Arin velkakierre alkoi huonekaluliikkeestä, joka ei huolinut käteistä vaan tarjosi luottokorttia – ”Pikavippifirmat tuhoavat monen ihmisen elämän”
Ari Savén oli tavallinen työssäkäyvä mies, joka hoiti raha-asiansa mallikkaasti. Sitten huonekaluliike kannusti ottamaan luottokortin.
Jaa artikkeli | Jaettu (6)Milla Ollikainen
SELVIYTYJÄT 28.1.2019 19:54
Eron jälkeen Ari Savén tarvitsi uuden sängyn.
Yhteinen omakotitalo oli myyty, ja oululainen Savén oli muuttanut vuokralle rivitaloon. Parivuotias poika asui vanhempiensa luona vuorotellen.
Savén päätti ostaa parisängyn, jotta poika voisi nukkua vieressä isän luona ollessaan.
Eräs huonekaluliike mainosti jenkkisänkyjä. Savén päätti käydä vilkaisemassa, millaisia ne ovat.
Sitä ostosreissua hän sai vuosia myöhemmin katua.
Käteismaksu ei kelvannut
Huonekaluliikkeen yläkerrassa oli halpoja, parinsadan euron hintaisia jenkkisänkyjä, joista näki, että patjat olisivat äkkiä entisiä. Alakerrassa oli hienompia sänkyjä, mutta niillä olikin hintaa sitten jo melkein seitsemänsataa euroa.
Se ei kuitenkaan haitannut, sillä Savén oli säästänyt rahaa sänkyä varten. Hän halusi maksaa sängyn saman tien.
”Myyjä sanoi, että ei tätä voi käteisellä maksaa, vaan meidän pitää tehdä semmoinen tilisysteemi ja sun pitää ottaa Mastercard-luottokortti”, Savén kertoo.
Luottokortin ottaminen arvelutti Savénia, sillä hänellä ei ollut ikinä semmoista ollut. Mutta kaupat tehtiin. Aluksi Savén vain lyhensi ottamaansa luottoa, mutta alkoi sitten käyttää korttia muihinkin menoihin, ruokaan ja bensaan. Talous oli eron jälkeen tiukalla. Rakennusmaalarina työskentelevä Savén kykeni silti hoitamaan lyhennykset säntillisesti, kun luottoraja oli vain 700 euroa.
Pian pankki kuitenkin ilmoitti, että luottorajaa voitaisiin nostaa 1 500 euroon.
Sitten 2 500 euroon.
Noin viiden vuoden kuluttua sängyn ostamisesta Savénin luottoraja oli 5 000 euroa.
”Totta kai se kuulostaa houkuttelevalta, jos saat viisi tonnia rahaa käyttöön. Mutta se lähti lapasesta koko homma. Se oli semmoinen lumipallo, se pyöri ja pyöri ja kasvoi ja kasvoi.”
Kulutusluotolla pikavipit maksuun
Kun Savén ei enää pystynytkään hoitamaan luottoaan, pankki irtisanoi kortin ja ilmoitti, että viisi tonnia pitäisi maksaa heti takaisin. Tuntui aivan toivottomalta saada mistään sellaista summaa kasaan.
Ratkaisu ahdinkoon putosi eräänä päivänä eteisen lattialle.
”Postihan työntää tänä päivänä sen seitsemän lainatarjouspaperia, niitä tulee enemmän kuin mainoslehtiä.”
Savén otti Santanderilta 6 000 euron lainan, maksoi luottovelkansa pois ja alkoi lyhentää lainaa.
Ongelmana oli vain se, että vuodet luottokortin kaverina olivat opettaneet Savénille tietynlaisen tavan käyttää rahaa, ja nyt rahat eivät tuntuneet millään riittävän.
Tässä kohtaa Savén olisi kaivannut hyviä neuvoja. Niiden sijasta hän löysi netistä pikavippifirmat.
”Rupesin lainaamaan niistä satasta ja kahta ja kolmea. Sehän on se kierre valmis, kun otat yhdestä nettifirmasta, niin kohta pitää ottaa toisesta ja kolmannesta, pommittaa kaikki mahdolliset.”
Pian vippejä oli pitkästi toistakymmentätuhatta euroa, ja Savénia uhkasi ulosotto ja luottotietojen menetys.
Hätiin tuli sama pankki, joka oli aiemmin irtisanonut Savénin luottokortin. Nyt Savén kelpasikin kulutusluoton ottajaksi. Lähes 20 000 euron lainalla sai maksettua vipit pois.
Siitä on muutama vuosi, ja jälleen ollaan samassa tilanteessa: tuhansien eurojen pikavipit ovat hyvää vauhtia menossa ulosottoon. Sen lisäksi kulutusluottoa on vielä rutkasti maksamatta, ja Santanderilta myöhemmin otettua toista lainaakin reilut viisi tonnia.
Savén toivoo nyt, että olisi antanut luottotietojensa mennä jo edellisellä kerralla.
”Se olisi varmaan ollut parempi. Se kulutusluotto olisi jäänyt ottamatta ja mulla olisi ollut joku 15 000 näitä nettivippilainoja. Mutta ei sitä tullut ajateltua, siinä pyöri niin monta asiaa mielessä.”
Taakka, joka on kannettava itse
Loppuvuonna Ari Savén hakeutui Takuusäätiön asiakkaaksi ja pyrkii nyt velkajärjestelyyn. Tällä hetkellä hän on lomautettuna vakituisesta työstään maalarina. Töiden pitäisi pian jatkua, ja 57-vuotias Savén haluaa niitä myös tehdä, vaikka tietää, että iso osa palkasta tulee menemään velkoihin luultavasti eläkeikään saakka.
Vaikeasta tilanteestaan hän ei ole juurikaan jutellut.
”Eihän näistä viiti puhua kellekään. Ei tämä hävetä, mutta ei siitä apua ole. Mitä se muita kiinnostaa toisen rahahuolet, ihmisillä on omiakin rahahuolia. Se on itse kannettava taakka, kun sen taakan on itse järjestänyt.”
Arki sujuu jotenkuten, kun läheisestä kaupasta voi hakea päiväyksen ylittänyttä ruokaa. Pahimmalta tuntuu se, ettei pojalle ole antaa rahaa lasketteluun tai muuhun mukavaan.
Savén on miettinyt paljon sitä, miten hän on päätynyt velka-ahdinkoonsa. Eniten hän syyttää itseään, toiseksi eniten pikavippifirmoja.
”Ne tuhoaa monen ihmisen elämän.”
Omasta mielestään hän ei ollut mitenkään holtiton rahankäyttäjä vaan ihan tavallinen työssäkävijä, joka pystyi palkallaan maksamaan elämänsä. Menot pysyivät kurissa, kun rahaa käytettiin vain sen verran kuin sitä oli.
”Raha on varmaan erilaista semmoiselle, jolla on rahaa ja omaisuutta iät ajat ollut. Mutta kun joutuu sen rahan tuolta repimään väkisellä, ja se, mitä sää tienaat, on se sun omaisuus eikä mistään ole muuta tulossa, niin sitten kun saat vaikka viisi tai kymmenen tonnia rahaa yhtäkkiä, se hämärtyy se maailma ja ne tulee käytettyä sen kummemmin ajattelematta.”
Jälkikäteen on helppo viisastella, että Savénin ei olisi pitänyt ottaa koko luottokorttia eikä varsinkaan alkaa käyttää sitä päivittäisiin menoihin.
Mutta eihän hän sitä alun perin halunnutkaan. Hän oli vain eronnut mies, joka halusi itselleen ja pojalleen mukavan sängyn.
”Kai se olisi pitänyt jättää ostamatta. Vaikka kyllä se on hyvä sänky, mulla on se vieläkin.”
