19.03.2016 SELVIÄNKÖ ?
Selviäkö, siinä on ollut miettimistä tässä muutamana viikkona.
Välillä vaan tämä velkataakka kaataa maahan.
Miettii pystyykö tätä maksamaan ikinä pois.
Unelmat ihanasta huolettomasta velattomasta elämästä.
Niin, vaan täällä hetkellä unelmia, kaukaisia, todella kaukaisia.
Voi tietysti olla, että en koskaan saa ulosottovelkojani maksettua.
Aina tulee joitakin asioita esteeksi, kun on miettinyt , että nyt maksan tuon laskun, puhelimen, ajoissa, niin kas, pyörä hajosi, hups, kännykkä hajosi, kengän pohjat meni rikki(5vuotta vanhat) niin ja kaikkein suurin murhehan on aina se , että saan kolmen viikon välein ostettua ruokaa pienelle vieraalleni.
Mutta, kun olen tottunut selviämään tiukoistakin tilanteista, nuo kaikki muut selätetty , paitsi tuo viimeinen. Sehän on pitkäkestoinen asia.Onneksi saan aina kerran kuukaudessa seurakunnasta apua, mutta näin kun tulee kaksi kertaa kuussa, joutuu tekemään taikatempun, mistä apua.
Mutta toisaalta, minulla ollut mielessä tämä blogi myös muussa asiassa.
Onko minulla oikeutta valittaa asioistani, kun on vielä vaikeammassakin tilanteessa olevia : perheitä, yksinäisiä, vanhuksia yms.
Olenhan minäkin tietty vaikeassa tilanteessa.
Selvisin tuossa taannoin tuolla netto 541,20 €, sain tietysti asumistukea ja toimeentulotukea .
Pienellä kun oppii elämään , niin kyllä siihen tottuu ja siitä selviää.
En halua valittaa, en halua ketään mollata tai ymmärtää väärin, enkä halua kenenkään tilannetta ali- tai yliarvioida. Meillä jokaisella on omanlainen tilanne, johtuen meidän jokaisen omasta elämäntavasta.
Pakko tässä kaikille myöntää, että kirjoitin sille Sotaveteraanille, joka lahjoitti lahjakortteja.
Ei osunut onni osakseni. Koska, Suomessa paljon sellaisia perheitä, yksinäisiä jotka varmasti tarvitsivat rahaa enemmän kuin minä.
Enkö arvosta itseäni, arvostan. Mutta, kun tekee niin pahaa, tämä meidän maan tilanne, köyhien puolesta.
Monelle sellaiselle, joka ei kirjoittanut ja pyytänyt apua, ei sitä saanut, eikä ole saanut vieläkään apua myöskään mistään muualta.
Miten tällainen tukiverkosto voitaisiin kehittää, missä apua saisi hän, joka sitä tarvitsee nyt, ettei tilanne mene entistä pahemmaksi.
Minäkin haluaisin olla edes yksi auttaja, viemässä iloa ja valoa sinne synkkyyden ja tuskan ja ilottomuuden sydämeen. Edes se hetki kun ojentaa auttavan käden ja auttaa olemalla läsnä.
Monta tilannetta voitaisiin ennaltaehkäistä, tilanne voisi korjaantua kerta avulla. Tai pitemmällä tukitoimella.
Itse saan täydentävää toimeentulotukea, kun omat tulot kuntouttavasta työtoiminnasta ei riitä elinkustannuksiin, asunnonvuokraan, sähköön, terveydenhoitomaksuihin ja lääkkeisiin.
Tälläisin aatoksin maaliskuun illassa.
Välillä vaan tämä velkataakka kaataa maahan.
Miettii pystyykö tätä maksamaan ikinä pois.
Unelmat ihanasta huolettomasta velattomasta elämästä.
Niin, vaan täällä hetkellä unelmia, kaukaisia, todella kaukaisia.
Voi tietysti olla, että en koskaan saa ulosottovelkojani maksettua.
Aina tulee joitakin asioita esteeksi, kun on miettinyt , että nyt maksan tuon laskun, puhelimen, ajoissa, niin kas, pyörä hajosi, hups, kännykkä hajosi, kengän pohjat meni rikki(5vuotta vanhat) niin ja kaikkein suurin murhehan on aina se , että saan kolmen viikon välein ostettua ruokaa pienelle vieraalleni.
Mutta, kun olen tottunut selviämään tiukoistakin tilanteista, nuo kaikki muut selätetty , paitsi tuo viimeinen. Sehän on pitkäkestoinen asia.Onneksi saan aina kerran kuukaudessa seurakunnasta apua, mutta näin kun tulee kaksi kertaa kuussa, joutuu tekemään taikatempun, mistä apua.
Mutta toisaalta, minulla ollut mielessä tämä blogi myös muussa asiassa.
Onko minulla oikeutta valittaa asioistani, kun on vielä vaikeammassakin tilanteessa olevia : perheitä, yksinäisiä, vanhuksia yms.
Olenhan minäkin tietty vaikeassa tilanteessa.
Selvisin tuossa taannoin tuolla netto 541,20 €, sain tietysti asumistukea ja toimeentulotukea .
Pienellä kun oppii elämään , niin kyllä siihen tottuu ja siitä selviää.
En halua valittaa, en halua ketään mollata tai ymmärtää väärin, enkä halua kenenkään tilannetta ali- tai yliarvioida. Meillä jokaisella on omanlainen tilanne, johtuen meidän jokaisen omasta elämäntavasta.
Pakko tässä kaikille myöntää, että kirjoitin sille Sotaveteraanille, joka lahjoitti lahjakortteja.
Ei osunut onni osakseni. Koska, Suomessa paljon sellaisia perheitä, yksinäisiä jotka varmasti tarvitsivat rahaa enemmän kuin minä.
Enkö arvosta itseäni, arvostan. Mutta, kun tekee niin pahaa, tämä meidän maan tilanne, köyhien puolesta.
Monelle sellaiselle, joka ei kirjoittanut ja pyytänyt apua, ei sitä saanut, eikä ole saanut vieläkään apua myöskään mistään muualta.
Miten tällainen tukiverkosto voitaisiin kehittää, missä apua saisi hän, joka sitä tarvitsee nyt, ettei tilanne mene entistä pahemmaksi.
Minäkin haluaisin olla edes yksi auttaja, viemässä iloa ja valoa sinne synkkyyden ja tuskan ja ilottomuuden sydämeen. Edes se hetki kun ojentaa auttavan käden ja auttaa olemalla läsnä.
Monta tilannetta voitaisiin ennaltaehkäistä, tilanne voisi korjaantua kerta avulla. Tai pitemmällä tukitoimella.
Itse saan täydentävää toimeentulotukea, kun omat tulot kuntouttavasta työtoiminnasta ei riitä elinkustannuksiin, asunnonvuokraan, sähköön, terveydenhoitomaksuihin ja lääkkeisiin.
Tälläisin aatoksin maaliskuun illassa.
