4.3.2014 SALAISUUKSIA...

Vaikka tänne avautuisin, ruikuttaisin ja anelisin armoa. Se ei mene onneksi pidemmälle.
Kun, kukaan lähi ystäväpiiristäni, niistä muutamista jotka tietävät tästä blogistani, muutamat ihmiset ystäväpiiristäni ovat hylänneet minut. Näin siitä syystä että, aina kun tapaamme minä tuputan tavaroitani heille, en rahasta vaan siitä, että ottavat ja tyhjentävät ylimääräisiä.
 Ja he tuntevat, toiset heistä , että se on liian vaikeaa kohdata toisen ns. köyhyys. Toinen antaa tavaroitaan ilmatteeksi, ja heille tulee tarve korvata se rahalla. En halua niin tapahtuvan. Eikö enää tunneta tapaa antaa toiselle hyvästä sydämestä. Ei tarvii aina antaa vastalahjaa, kun sen hyvän voi saada muualta sitten elämäänsä. Se hyvä voi olla, ystävä joka vierailee.

Eilen oli lehdissä, kuinka miespuoliset henkilöt hakeutuvat mielenterveyspuolenhoitoihin, kun ottaa niin koville tippuminen alaspäin elintasoltaan, alemmalle tasolle, tai jopa kokonaan pois tyhjänpäälle. Mä olen ollut, sellaisessa jo pitkään, siis tyhjän päällä, en tiedä mitä teen, sairauksia sairauksien perään ja talous menee päin, mettähallituksen puita. Ja olen mielenterveyspuolen potilas, ei tätä tervejärkinen kestäisi.  Olo on kuin kipeellä kissalla, pyörii vaan ja miettii tulevaa, vaikka tietääkin että kun kuuseen kurkottaa, näkee vaan käpyjä, ja alhaalla pelkkiä havunneulasia, maa täynnä.

Mutta tässä on vaan tämä hetki mihin pystymme vaikuttamaan, ajatuksen yritän aina myönteiseksi muuttaa, vaikkakin huomaan välillä , ettei ihan onnistu, onhan kumminkin toisilla vieläkin huonommin asiat.

Asunnottomat, syrjäytyneet, tuurijuopot, kesät heilläkin kaikkein ihaninta aikaa, mutta tämä talvi ja kylmä aika, ei anna oikein mitään toivoa, lämpöä sydämiin, mutta ajatteleekohan ne niin. Vai mitä miettivät  ????

Täällä ne eivät varmaankaan vieraile ja kirjoita.

Hyvin siis mulla asiat. Tämä kone, vielä toimii, onneksi, välillä pilkkii, mutta aika aikaansa kutakin.
Katto pään päällä.
Siistiä.
Onnea.
Olen olemassa.