sunnuntai 5. toukokuuta 2013

5.5.2013 TIEDOTTOMAT !

Jep, tulihan taas takapakkia. Eli on ollut auto seisonnassa, ja nyt sitten oltaisiin ottamassa ajoon, niin kävikin niin että Traffi onkin irtisanonut vakuutuksemme. Kieroilumme takia, jota ei kuitenkaan ollut, koska tiesivät tästä jutusta koko ajan, mutta kun autossa oli vikaa, päättivät olla maksamatta korvausta, ja vetivät vakuutuksen alusta saakka katki. Eli olen ottanut vakuutuksen koska poikani oli luottotiedoton ja ei saanut kaskollista vakuutusta, jonka rahoitusyhtiö vaati. Sillä minä otin sitten vakuutuksen kaskoineen. Ja lainasin pojalleni autoa, koska en itse pystynyt sillä ajelemaan sairauksien takia.

Nyt Traffi vaatii koko vakuutuksen maksamisen kokonaan, vuodeksi eteenpäin. Eipä ole oikein !!
Harmittaa ihan vietävästi tällainen käyttäytyminen. Ihan kuin olisimme pohjasakkaa. Ei minkäänlaista armoa, edes sellaisessa vakuutusfirmassa jossa olen vakiasiakas, ei käy, vaan koko summa kerrallaan, eli noin
700 €. Ja maksu pitää maksaa ennen kuin kirjoittavat sopimusta.

Entä sellainen ihminen, jolla ei ole ketään keltä lainata tai ketään jota pyytää vakuutuksenottajaksi. Joutuu säästämään tai jättämään auton vakuutuksen ottamisen siihen asti kun saa jostain rahaa. Tuollainen summa aikasen iso, pieni tuloiselle, melkein yhden vuokran arvoinen.

No tietty tämä pientä takapakkia, on varmaankin tulossa vieläkin pahempaa. Kaikissa toimistoissa en vielä ole vieraillut, joissa tarkastettaisiin kaikki tietoni.

Srk:nnan henkilön kanssa katsellaan seuraavan kerran mun hakemustani, ja katsotaan voisiko jotain tehdä, vielä paremmin.

Mutta kyllä tuollainen, lyö todella ihmisen pohjalle. Ihan en sitä ole sisäistännyt miten paljon tämä muuttaa elämääni, paitsi, kun piti tilata juhlamekkoa Anttilasta, päättivät , että maksappa käteisellä samantein.
No, ei tässä auta valittaa, pitää vaan niellä ja katsoa eteenpäin, ja uskoa , että joku päivä asiat ovat toisin.

Hetken kestää kurjuutta, lopussa onnellisuus :)


14.12.2024 VUODEN 2024 MUISTOJA

 VUODEN 2024 MUISTOJA Tämä vuosi on ollut kaiken kaikkiaan ihan hyvä.  Taloudellisesti pikkasen tiukka, mutta Elisan laskujen kanssa tehnyt ...