Kanta-Hämeen Ulosottovirastossa poikkesin, kun piti päivitellä srk:n työntekijän kanssa tuota hakemusta.
Kehui kovasti , kuinka hyvin olin sen tehnyt, mutta vielä on matkaa lähettää se postissa eteenpäin.
Hain kyllä Kirkkoherra virastosta jo virkatodistuksen valmiiksi, muutama muukin paperi olisi hyvä hankkia.
Mutta, eipä tuolla kovin kiire ole , kun ei meinaa aikaa löytää tehdä sitä puhtaaksi ja kaivella noita loppuja tietoja siihen. Luovututin sen Visan kanssa ulosottoon, ei ole näistä tuloista sitä maksamaan.
Kaikkea muuta tekee mieli puuhastella. No, ajattelin kyllä ensi viikon alkupuolella tehdä sen valmiiksi, on sitten jotain mitä odotella tässä kesän kynnyksellä.
K-H Ulosottovirastossa oli asialuettoveloistani ja siinä oli loppu summana 9 861,50 €
ja siihen kun lisää nuo muut velat mitkä odottavat sinne pääsyä summa tuplaantuu.
Ja kun tein tuota hakemusta kokonais velaksi tuli noin 32 000 €. Aikaisen isoissa summissa pyöritään, minun mielestäni.
Mietinkin tuossa eräänä yönä kun ei tullut unta, että toiset pyörittää päivittäin tuollaista summaa. Ja toiset kuukauden tuloistaan makselen ihan toisella kädellä tuollaisia velkoja.
Tasan ei ole mennyt nuo jaot, mutta vaikuttaahan siihen tietty tuo taustakin ja kouluttautuminen ja nehän on omia valintoja. Mulla ei ole valittamista omasta elämästä.
Haaveilulla pääsee pitkälle, haaveilen että olisi kiva saada/ostaa joskus KitchenAid Yleiskone... kun olen kova leipomaan ja kokkailemaan, Olisi verrattoman hyvä apuväline. No sukan varteen pikkasen aina, ja sitten se onnistuu. Vararahastoa en vieläkään ole ottanut käyttöön, jos ei niitä kahta kahden euron kolikkoa lueta siksi. Pienihän se on mutta , kasvaa kyllä.
Juu ja se oma tietokone-läppäri olisi kanssa haaveissa, kun tällä laina vehkeellä on kumminkin se palauttamisen aika joskus käsillä.
Mutta tälleen tämäkin kuukausi meni, ja velat vaan lisääntyi ulosotossa.
Mutta onneksi en ole ottannut uutta lainaa. Sen minkä tarvitsen hankin, ja muut jääköön kauppaan.
Ulosottovelallinen 2013 -2029. Mummi. Sairasloma: toistaiseksi jatkuva. Tuloina: PERUSTOIMEENTULOTUKI JA ASUMISTUKI. Nöyryys ja köyhyys, kulkee käsikädessä. Elämä opettaa. Luoja luoduistaan huolen pitää.
14.12.2024 VUODEN 2024 MUISTOJA
VUODEN 2024 MUISTOJA Tämä vuosi on ollut kaiken kaikkiaan ihan hyvä. Taloudellisesti pikkasen tiukka, mutta Elisan laskujen kanssa tehnyt ...
-
Luottotiedoton voi saada vuokra-asunnon, mutta vuokranantajien käytännöt vaihtelevat – Eniten vaikeuksia on hakijalla, jolla on vuokravelka...
-
PERUSTOIMEENTULOTUKI LASKELMA Laskelma ajalle 1.7.2024 - 31.7.2024 Tulot ...
-
Pettymys ja siitä irti päästäminen. Asia josta nyt avaudun on raha! Eli, kun ilmottauduin TE-toimistoon, laskin veroprosentin ja ajattelin,...