perjantai 4. lokakuuta 2024

04.10.2024 TUNTEIDEN ILMAISEMINEN

 Olen käynyt psykofyysisessä kuntoutuksessa nyt muutamia kertoja. 

Siellä tullut esille tunteiden piilottaminen. Että panttaan tunteita.

Se ei ole hyväksi kenellekään.

Sanoa suoraan miten sattuu, kun toinen pettää luottamuksen.

Poistaa elämästään ihmiset jotka syövät liikaa sinun energiaasi.

Älä anna toisten polkea sinua jalkoihin.


Kokonaisvaltaisesti ihminen on jännä paketti, kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Hyvän olon saat olemalla avoin, hyväksymällä itsesi, hyväksymällä tilanteesi sellaisena, kuin se on. 

Kukaan muu ei voi sinun elämääsi auttaa, kuin sinä itse. 

Taloudellista tukea voit saada, ole niistä kiitollinen. 

Älä kuormita toisia enempää, kuin toinen kestää.

Kysy myös toisen kuulumisia ja ajatuksia. 

Yhdessä kestetään kaikki surut ja murheet.

Jakamalla murheet ne puolittuvat.

14.12.2024 VUODEN 2024 MUISTOJA

 VUODEN 2024 MUISTOJA Tämä vuosi on ollut kaiken kaikkiaan ihan hyvä.  Taloudellisesti pikkasen tiukka, mutta Elisan laskujen kanssa tehnyt ...